KERTTU ÅVALL & SAKARI SÄDE.

Herttoniemi, Roihuvuori, Itäkeskus, Kulosaari… Näiden nimien kuuleminen herättää kauhua ympäri Suomenmaata. Itä-Helsinki on alue, jonne ulkopuolisen on parempi olla eksymättä yksin.

Ulkopaikkakuntalaiselle helsinkiläiset saattavat vaikuttaa yhtenäiseltä joukolta, jotka ovat kaikki taustaltaan samanlaisia. Natiiville kuitenkin näyttäytyy, että identiteetti rakentuu myös aluekohtaisesti: helsinkiläiset tuntevat yleensä kuuluvansa johonkin kaupunginosaan. Stereotypiat Kallion hipstereistä ja Lauttasaaren nirppanokista ovat tuttuja melkein jokaiselle, mutta yksi vahvimmista mielikuvista on Itä-Helsinki vaarallisena laitapuolen kulkijoiden kansoittamana kaupunginosana. Käsitykset elävät vahvasti populaarikulttuurissa, jossa kytäntappomitaleista ja piripsykooseista uhoava räppi on noussut idän tunnetuimmaksi vientituotteeksi. Idän demonisointi oletettavasti vain rikastuttaa rötöksistä kertovaa räppiä, sillä itähelsinkiläiset tuntuvat usein olevan ylpeitä kotinsa saamasta maineesta.

Veri vetää itään jos päihteistä pitää

Idässä kasvaminen on kova koulu, jota ei yliopistoissa voi opettaa. Jos selviää Idän kaduilla, selviää missä vain. Mikkeli tai Punkalaidun eivät tarjoa vastaavaa selviytymisvaistoa. Idässä kulkeekin vanha sanonta: “kuseta tai tule kusetetuksi”. Jos postinumerosi on 00810, tiedät, että olet syntynyt raakaan, mutta rehelliseen maailmaan.

Helsingin itäisillä kaupunginosilla on karu maine niiden ulkopuolella. Lähiöt ja monikulttuuriset ryhmittymät eivät ole osoittautuneet kutsuviksi, ja metron länsilaajentumisen on pelätty levittävän idän vaikutusvaltaa yhä laajemmalle. Itä-Helsinki ei kuitenkaan ole useimmille asukkailleen jokapäiväinen selviytymispeli, vaan siellä voi viettää rauhallista elämää samoin tavoin kuin muuallakin. Itä ei ole niinkään todellisuus vaan identiteetti, jonka tuomat kokemukset yhdistävät sieltä kotoisin olevia, oli heillä ollut rankka nuoruus tai ei. Idän raakuuteen samaistutaan kotiseutuylpeyden nimessä, ja siihen liitetyt luonteenpiirteet nousevat hetkittäin esiin, kun idän kasvatit kohtaavat toisensa. Identiteettiä ei siis välttämättä tarvitse itse toteuttaa, vaan se voidaan kokea omaksi pelkästään yhteisöllisyyden vuoksi.

Uutelan kärjest Kuliksen siltaa, Itä-Helsinki lapaset ilmaa

Kun itähelsinkiläinen kohtaa toisen kaltaisensa, on yhteisymmärrys välitöntä, ja elinikäisen ystävyyden pohja on syntynyt. Vain idän kasvatti voi ymmärtää, millaista oli ponnistaa näiltä julkisen vallan laiminlyömiltä alueilta. Side kahden itähelsinkiläisen välillä on vahvempi kuin sisarusten, avioparin tai lapsen ja vanhemman välillä.

Alueellinen identifioituminen Idässä on siis verraten vahvaa. Yksilö voi kuitenkin tuntea kuuluvansa moneen kuviteltuun yhteisöön samanaikaisesti. Suomalaiset kokevat olevansa toki suomalaisia, mutta myös kotikaupunkinsa asukkaita ja eurooppalaisia. Kokemus yhteydestä kanssakulkijaan perustuneekin pitkälti perspektiiviin. Kohdatessaan Chongqingin kaupungissa suomalainen ja itävaltalainen voivat kokea samanlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta eurooppalaisuudestaan, kuin kahden roihuvuorelaisen tavatessa Töölössä.

Idän sekasorron keskeltä voit kuitenkin myös löytää rauhan tyyssijoja. Tulitpa sitten metrolla keskustasta, autolla Itäkeskuksesta tai veneellä Suomenlinnasta, Herttoniemenranta avautuu kauniina näkynä silmiesi eteen. Sen upeat hiekkarannat, jylhät kalliot ja värikkäät kuppilat luovat täysin ainutlaatuisen tunnelman, mitä et löydä muualta Helsingistä, Suomesta tai maailmalta. Merellisyys, luonnonläheisyys ja urbaani tunnelma eivät yhdisty missään näin harmonisesti: tätä paikkaa voi todella kutsua kodiksi.

Artikkelin otsikoissa siteerataan Steen1:n kappaleita Itä-Helsinki ja Veri vetää itään. Kirjoittajat eivät ota vastuuta Idässä vierailemisen seurauksista.