YURI BIRJULIN.
Venäjän politiikassa kuohuu. Kyse on maaliskuussa 2018 pidettävistä presidentinvaaleista, missä Vladimir Putinin odotetaan saavan jopa Sauli Niinistöäkin korkeammat kannatusluvut. Samalla itänaapurissa eletään uutta aikakautta, jossa oppositio järjestäytyy uudelleen sosiaalisen median voimin haastamaan jo 18 vuoden ajan jatkunutta poliittista valtakautta. 

Videot ovat uskomaton voima. Kukapa olisi kuvitellut, että vuonna 2008 bloginsa avannut ironinen juristi nimeltä Aleksei Navalnyi olisi kymmenen vuotta myöhemmin miljoonia katsojia saamilla YouTube-videoillaan Venäjän ainoa varteenotettava oppositiojohtaja, saamatta minuuttiakaan televisioaikaa valtiollisilla kanavilla.  Vladimir Putinin aikakaudella juuri mitään oppositiota ei ole pidetty kovin varteenotettavana, sillä sitä ovat hajauttaneet erityisesti sisäiset riidat eikä vahvoja ehdokkaita ole päästetty vaaleihin. Navalnyi on kuitenkin tehnyt sen, mitä kukaan ei ollut Venäjän politiikassa aikaisemmin tehnyt: hyödyntänyt internetin koko potentiaalia. Karismaattinen moskovalainen aktivisti on aiheuttanut Kremlille niin paljon harmaita hiuksia, että Time-lehti lisäsi hänet maailman sadan vaikutusvaltaisimman ihmisen listalle vuonna 2012 ja 25 vaikutusvaltaisimman internet-persoonan listalle vuonna 2017.


Meemit ja ironiset hipsterit

Venäläisiä turhauttaa korruptio ja Navalnyi jos joku tietää sen. Alun perin hän nousi viraaliksi ironisilla blogipostauksillaan, joissa hän kertoi venäläisten virkamiesten ja kansanedustajien luksusjahdeista ja huviloista Alpeilla. Tiedot löytyivät avoimista lähteistä ja häikäilemätön korruptio oli helppo todistaa: jos kansanedustajan virallisesti ilmoittamat tulot ja omaisuus olivat esimerkiksi miljoona ruplaa, hän tai hänen lähisukulaisensa eivät millään logiikalla voineet omistaa kahdensadan miljoonan huvilaa Ranskan Rivieralla. Paljastuksia löytyi esimerkiksi tyttären julkisella Instagram-tilillä julkaistuista kuvista ja kyproslaiseen yhtiöön rekisteröidyistä kansanedustajan nimellä allekirjoitetuista kiinteistön omistuksesta kertovista papereista. Navalnyin nimikkotyyliin kuului paljastettavien kustannuksilla ivailu blogissaan meemeillä ja kärkkäillä vitseillä. Katsojasta taas tuntui jännittävältä seuratessaan salapoliisin tavoin videoilla paljastettuja kuvioita ja oletettavasti veronmaksajien rahoilla kustannettua Beverly Hills -henkistä elämäntyyliä. Yleisö koostui luonnollisesti nuorista ja koulutetuista liberaaleista kaupunkilaisista, Venäjän punavuorien ja kallioiden hipstereistä siis. 

Navalnyi osoittaa kiehtovalla tavalla, kuinka vaikeaa nykyään on piilottaa juuri mitään tietoa suuremmalta yleisöltä. Joku on aina paikalla kuvaamassa videoita kännykällään, ja kuka tahansa voi lennättää kuvauskopterin oligarkkien huviloiden kuusimetristen aitojen yli. Kaikkien huviveneiden ja yksityislentokoneiden omistus- ja liikennetiedot löytyvät netin avoimista tietokannoista. Kun joku vaivautuu yhdistelemään pisteet, paljastukset voivat olla valtavat.

”Vuonna 2011 koko valtiollinen propagandakoneisto ei voinut mitään Venäjän suosituimmalle nettimeemille”

Ennen nettiä kansan mielipidettä oli helppo hallita autoritäärisissä yhteiskunnissa television ja lehdistön voimin. Vuonna 2011 koko valtiollinen propagandakoneisto ei voinut mitään Venäjän suosituimmalle nettimeemille ”Yhtenäinen Venäjä – huijareiden ja varkaiden puolue”. Vanhat keinot eivät millään auttaneet, kun Facebook-tapahtumien aktivoimana Moskovan kaduille ja aukioille kokoontui yli 100 000 ihmistä osoittamaan mieltään vaalivilppiä ja epäreiluja parlamentti- ja presidentinvaaleja vastaan. Tapahtumat olivat sikäli merkittävät, että Putinin konservatiivisen ja entistä autoritäärisemmän kauden katsotaan alkaneen juuri kyseisten vaalien ja mielenosoitusten jälkeen. Navalnyi meni lopulta tätäkin pidemmälle: vuoden 2013 Moskovan pormestarivaaleissa hän keräsi peräti 27 prosenttia kaupunkilaisten äänistä pystyttämällä jokaiselle kaupungin keskeiselle kadunkulmalle ständin, joissa tuhannet nuoret vapaaehtoiset juttelivat paikallisille asukkaille.  

Lautakasaskandaalista vaalikelvottomaksi

Eivätkö Venäjällä toisinajattelijat ole usein joutuneet vankilaan tai jopa tulleet murhatuksi? Kaikki muistavat varmasti oligarkki Mihail Hodorkovskin, toimittaja Anna Politkovskajan ja poliitikko Boris Nemtsovin. Navalnyi on kuitenkin vaikuttanut olevan Kremlille vaikea pala purtavaksi. Näyttää siltä, että hänen osaltaan on valittu vaikenemisen linja – Putin tai Dmitri Medvedev eivät ole koskaan edes maininnet Navalnyita nimeltä joutuessaan kommentoimaan mielenosoituksia. Linja on ymmärrettävä, kun katsoo, kuinka paljon huomiota Pussy Riot -ryhmän tai Hodorkovskin vankeusrangaistukset ovat saaneet huomiota asianosaisilleen ja provosoineet oppositiota. Mitään uutta opposition marttyyria Kreml tuskin haluaa luoda.

Kapuloita rattaisiin on kyllä tullut senkin edestä. Navalnyi joutuu tasaisin väliajoin 15 tai 30 vuorokauden arestiin mielenosoitusten yhteydessä ja häntä vastaan on nostettu monta oikeusjuttua liittyen hänen harjoittamaansa liiketoimintaan. Syytteiden mukaan Navalnyi myi liian halvalla metsää sekä kavalsi Yves Rocher -yhtiöltä rahaa miljoonien ruplien edestä yhdessä veljensä kanssa. Euroopan ihmisoikeusistuimen kumoavasta tuomiosta huolimatta veli Oleg Navalnyi istuu ehdotonta vankeusrangaistusta ja Aleksei Navalnyilla itselläänkin on voimassa ehdonalainen tuomio. Oikeusjutut ovat niin monimutkaisia, että tavallinen sivustaseuraaja tuskin ymmärtää niistä yhtään mitään. Olennaista on kuitenkin se, että pienetkin vankeustuomiot tekevät oikeuden tulkinnan mukaan ehdokkaan vaalikelvottomaksi presidentinvaaleissa.


Venäjästä suuri taas

Navalnyi nostaa agendassaan jääräpäisesti esille ongelmia, joihin kaikki vaikuttavat ainakin näennäisesti tyytyneen jo aikoja sitten. Korruptio, poliittinen vaihtoehdottomuus, epäreilu oikeusjärjestelmä ja köyhyys ovat kaikki asioita, jotka voisivat olla nykyisin toisin. Navanyita on kutsuttu jopa ”Venäjän ainoaksi poliitikoksi” hänen nostaessaan esille monen mielestä maton alle lakaistuja ongelmia. Navalnyin keskeisin argumentti on samaan aikaan populistinen mutta arkijärjellä toimiva: ”Ellei eliitti varastaisi kaikkia valtion rahoja itselleen, Venäjä voisi tosiaan olla rikas ja menestyvä maa eikä ulkopuolisia viholliskuvia tarvittaisi”. Puheidensa lisäksi Navalnyi tekee niitä asioita, mitä yksikään poliitikko ei Venäjällä tee, eli kävelee kadulla, menee metrolla, laittaa vaimostaan kuvia Instagramiin ja käy vaalikampanjaa Siperian syrjäisimmissäkin teollisuuskaupungeissa. Yhä enemmän Youtubeen painottuva aktivismi on tuonut mukanaan varsin mielenkiintoisen ilmiön: suuri osa hänen kannattajistaan on nuoria, jopa alaikäisiä lukiolaisia, joita sitten yritetään estää tulemasta mielenosoituksiin pakollisilla lauantaikoulupäivillä.

Monet pitävät Navalnyita opportunistisena populistina, jotkut jopa Kremlin omana ”kulissioppositiona”. Valtiollisten uutiskanavien linjana on pitkään ollut se, että tämänkaltaiset oppositioehdokkaat lietsovat vihapuhetta ja ääriajattelua, mikä voisi johtaa ”Ukrainan kaltaiseen tilanteeseen”.  Mikään jyrkkä vallanvaihtuminen tai konflikti ei ole kenenkään venäläisen toivelistalla, minkä vuoksi Putinin tuoma lupaus ”vakaudesta” näyttää edelleen toimivan suurimmalle osalle äänestäjistä, tiedostetuista ongelmista huolimatta.


Kumiankkaoppositio

Tulevia maaliskuun 2018 presidentinvaaleja on edeltänyt Navalnyin kampanja, jossa hän on kiertänyt ympäri Venäjää puhumassa toreilla ja kaduilla. Yksi vuoden 2017 suurimmista uutistapahtumista Venäjällä oli hänen tähän asti suurin korruptiotutkimuksensa Dmitri Medvedevin omistuksista, joihin väitetysti kuuluu mm. palatsi Pietarissa, viinitila Toscanassa ja monta huvilaa ympäri Venäjää. Yhdessä huviloista oli videolla olevan vitsin mukaan jopa ”lammen ankalle tarkoitettu pieni talo”, minkä seurauksena kumiankasta tuli yksi opposition keskeisistä symboleista.

Vaaleihin vaadituista 300 000 kannattajakortistaan huolimatta Navalnyita ei rekisteröity ehdokkaaksi ehdonalaisen vankeustuomionsa vuoksi, mikä on vain nostanut hänen profiiliaan entisestään. Asetelma on myös sikäli jännittävä, että tilanne eroaa viime vaaleista monella tavalla. Kuudessa vuodessa Navalnyi on päässyt osoittamaan, että hän kykenee järjestäytymään ja saamaan kannatusta myös pienissä ja syrjäisissä kaupungeissa, eikä pelkästään liberaaleissa Moskovassa ja Pietarissa.

Venäjän tulevaisuus on valtava kysymysmerkki kaikille ja monen mielestä kohtalonkysymys Suomelle. Ensisilmäykseltä saattaa vaikuttaa siltä, että oppositio on loppujen lopuksi vain pieni ja merkityksetön tekijä presidentti Putinin yhä autoritäärisemmäksi kehittyvässä järjestelmässä. Monet tutkijat ovat kuitenkin arvioineet, että Venäjän aggressiivisen ulkopolitiikan ja demokratian kaventumisen takana on pelko nykyisten vallanpitäjien syrjäyttämisestä, esimerkiksi Ukrainan Maidan-vallankumouksen tapaan. Konservatiivisten arvojen ja nationalismin korostaminen vastapainona eurooppalaisuudelle on tästä näkökulmasta pyrkimys vastustaa Itä-Eurooppaan levinneitä länsimaisen demokratian arvoja.

Aleksei Navalnyi on osoittanut, että hänellä on nykyajan Venäjälle poikkeuksellinen kyky saada kansaa liikkeelle sen joka kolkassa. Jos joskus käy niin, että valtaapitävät vaihtuvat, joku voi hyödyntää hänen potentiaalinsa karismaattisena kansan hahmona. Tällöin kysymykseksi vain jäisi, pysyisikö “Venäjän ainoa poliitikko” vaalilupaustensa takana.

Kuinka pahasti paitsioon oppositio jää vuoden 2018 vaaleissa? Kiristyykö ote vaalien jälkeen? Jaksavatko venäläiset vielä Putinia? Policyn ulkomaantoimitus seuraa aktiivisesti kevään vaalitapahtumia ja toivoo sosiaalisen median tukevan entistäkin laadukkaamman poliittisen keskustelun syntymistä Venäjällä.

Kuvat: Wikimedia Commons, Aleksei Navalnyin Youtube-kanava