Kuuba – sosialismin ja tulevaisuutensa välissä

IMG_8561

JUSSI ALA-LAHTI.

Jos Kuuban tahtoo nähdä, se on nähtävä nyt. Niin kuulee tällä hetkellä jokaisen sanovan. Kaiken sen marxilaisen teorian, kritiikin ja visioinnin luettuaan ajatus sosialistisen valtion kokemisesta paikan päällä tuntui kiistatta houkuttelevalta. Kun vieläpä VOOn toisen vuosikurssin matkis juuri tuolle vallankumoussaarelle lienee pikkuhiljaa muodostunut perinteeksi, olivat matkasuunnitelmat meille jo aikaisin selvillä. Matkaan lähti ennätykselliset 24 VOOlaista, ketkä ennen joulua, ketkä taas välipäivinä. Itse pakkasin rinkkani yhdessä viiden hengen porukalla tapaninpäivänä ja suuntasin Moskovan kautta kohti henkilökohtaista utopiasaartani, tarkoituksenani oppia kolmessa viikossa tuntemaan Kuuba.

Vaikka lento välilaskuineen onkin ollut vuorokauden mittainen uuvutustaistelu, Kuubasta tarttuu heti letkeä fiilis. Miten muutenkaan voisi reagoida Havannan lentokentän turhia stressaamattomaan henkilökuntaan keskellä sekavaa turvatarkastusta ja maahantulobyrokratiaa? Jo alussa käy selväksi, ettei Kuubassa puhuta englantia. Sovimme siis taksikyydistä Havannaan espanjan ja elekielen sekoituksella. Pahan paikan tullessa voi myös kaivaa laukustaan Español uno -kirjan, sitä plaraamalla tuntuu ainakin voittavan paikallisten sympatiat puolelleen. Muutaman yön päästä viimeinenkin VOOlaiserä saapuu, ja kaikki ovat vihdoin perillä!

Kuuba lanseerasi itsestään turistikohteen jo 90-luvulla Neuvostoliiton  kaatumisen ja tärkeän kauppakumppaninsa menettämisen seurauksena. Siitä huolimatta kuubalaisen yhteiskunnan habituksesta on vaikea muodostaa kokonaiskuvaa matkaoppaiden, dokumenttien tai kirjojen perusteella. Myös itselleen tutun markkinayhteiskunnan olemuksen tajuaa vasta perillä, sillä ensivaikutelmaltaan Kuuba on sille täysi vastakohta: missään ei näe mainoksia, ei kauppoja eikä kylttejä. Rosoisuudestaan huolimatta Havannan katukuva tuntuukin jokseenkin yksinkertaistetulta. Huomio kiinnittyy vanhoihin amerikanrautoihin, jotka kiitävät pitkin rantakatua kaikissa karamellin väreissä, takapenkeillä turistit selfie-tikkuineen. Rantakatua reunustavat kilometreittäin vanhat rakennukset, joihin tiivistyy Kuuban historia. Kolonialismin aika on nimittäin jättänyt jälkeensä kauniin arkkitehtuurin, joka on sittemmin ränsistynyt kauppasaarron aikana. Ikään kuin kaupunki olisi hylätty pitkäksi aikaa, ja ihmiset olisivat vasta taannoin palanneet asuttamaan menneisyyden rapistuneita lukaaleja.

”Jos Kuuba olisi soittolista, se olisi lähes kokonaan reggaetonia ja jokunen salsakappale siellä täällä”

  Kun siis yritin luoda Suomessa yleiskuvaa siitä mitä Kuubassa tarvitsee, taisin sortua hätävarjelun liioitteluun. Olisin hyvin voinut jättää kotiin kilotolkulla painavan selviytymispakkaukseni kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä, sillä niitä kuuluisia kauppajonoja on tätä nykyä lähinnä lihatiskille ja nettiyhteyttä myyviin valtion kioskeihin. Liikkeitä ja erityisesti vettä on kuitenkin vaikeaa löytää. Leipomossa mietimme, miten tilata leipää espanjaksi. Toisaalta pohdintamme lienee turhaa, jos se on liikkeen ainoa tuote – ostokset nimittäin tehdään kulkemalla kaupasta toiseen hankkien yksi tai muutama tavara kerrallaan, eikä samasta tuotteesta taatusti ole vaihtoehtoja.  Leipä on ontolta vaikuttava kovapintainen kalikka, joka isketään kouraamme sellaisenaan. Me tuotteistetun kulttuurin kasvatit sitten pohdimme, voiko sitä syödä, kun päällä ei ole pakettikääröä eikä viivakoodia.

IMG_8492Internetiin on Kuubassa pääsy nykyään vajaalla euro per tunti -hinnalla. Jonotuksen voi välttää ostamalla nettikortin valtion kioskin sijaan pimeästi paikalliselta kaksinkertaiseen hintaan.  Wi-FI löytyy puistoista, jotka tunnistaa helposti väkimäärän perusteella. Kaupustelijaakaan ei tarvitse kauaa etsiä, hän kyllä huomaa nettivajeesta kärsivän turistin. Nettikortissa poseeraavan hahmon zen-tila on lopulta kaukana todellisuudesta. Yhteys on niin huono, että päätän hakea kuubalaista mañana-asennetta ja lykätä asioiden hoitamista kolmen viikon päähän Suomeen. Lopulta tiedon tavoittamattomuus on aika erikoinen kokemus: kun mieleen juolahtavia kysymyksiä ei voikaan googlata, täytyy yhdessä arvailla vastauksia siihen, millaiset asuinkustannukset Kuubassa on tai mistä maasta Kuubaan matkustetaan eniten. Jos vastaus olisi heti saatavilla, unohtaisin sen todennäköisesti samalla nopeudella. Mietimme, kuinka suuria mullistuksia maailmalla voisi tapahtua ilman, että tieto tavoittaisi  meitä – tuskin mitään valtavaa. (Vasta Suomessa kuulen kuitenkin Karibialle hetkeksi annetusta tsunamivaroituksesta.) Muutaman päivän päästä netittömyys tuntuu jo vapauttavalta, ja vuoden vaihtuessa vannotan itseni vähentämään snäppäilyä Suomessa.

Majoittautuminen Kuubassa tapahtuu parhaiten casa particular -huoneistoissa eli paikallisten ylläpitämissä majapaikoissa osana omia kotejaan. Yhdessä näistä asuttamistamme casoista paikalliset lupaavat järjestää meille juhlat vuodenvaihteen kunniaksi. Uutta vuotta juhlistammekin lähes koko VOOlaiskööri yhdessä.  Ohjelmassa on kuubalaista livemusiikkia, vihdoinkin salsaa! Tätä varten on tietenkin harjoiteltu alkeet yhdessä Suomessa. Juhlista seuraavana päivänä läheiseen WI-FI-puistoon on ilmestynyt puun juurelle sianpää. Tuntuu, että alan pikkuhiljaa saada kiinni kuubalaisesta elämänmenosta.

Kuubalaiset ovat ystävällisintä kansaa maan päällä. Majapaikoissa he auttavat meitä setvimään polkupyöriä vuokrattaviksi, löytämään ruokapaikat ja valitsemaan parhaat nähtävyydet. ”Son cosas que pasan”, eli näitä sattuu, jos huoneistomme lavuaari romahtaa tai sänky sortuu. Matkan jatkuessa he hoitavat meille kuljetukset ja seuraavat yöpymispaikat vaikka toiselta puolelta maata. Tuntuukin kuin kuubalainen yhteiskunta seisoisi monimutkaisten ja matkailijalta näkymättömissä piilevien solidaarisuuden verkostojen varassa. Näen hedelmiä  myytävän hädin tuskin missään koko kolmen viikon aikana, mutta silti niitä on joka kerta aamupalalla. Usein paikalliset oleskelevat talonsa edustalla tai ovenraossa aivan kuin valmiina auttamaan, jos vain osaisin esittää heille oikean kysymyksen. Välillä taas on epäselvää, onko kenelläkään tilanne hallussa, mutta aina asiat ratkeavat jotenkuten. Kun matkamme pitäisi jatkua sovitulla taksikyydillä seuraavana aamuna eteenpäin, taksikuljettajat väittelevät tulisesti auton ulkopuolella tunnin ja lopulta ehdottavat meille sopimusta, jonka olimme lyöneet lukkoon jo edellisiltana.

Opimme liikkumaan Kuubassa vasta parin viikon kuluttua maksettuamme ensin typerän paljon pitkän matkan taksikyydeistä. Muutamalla eurolla voi matkata satoja kilometrejä, kunhan tietää mistä etsiä paikallisten suosimia busseja – siis rekkoja, joista tuskin näkee pihalle, reggaeton pauhaa mukavasti tauotta ja penkki katoaa alta maantien kuoppien tahdissa. Jos Kuuba olisi soittolista, se olisi lähes kokonaan reggaetonia ja jokunen salsakappale siellä täällä.IMG_8489.JPG

Valtion kylvämä vallankumousidentiteetti onkin haasteen edessä, sillä Kuuban nykynuorisolle lähes kuusikymmentä vuotta sitten tapahtunut maihinnousu seurauksineen on toissijaista populaarikulttuuriin verrattuna. Uudet ihannoinnin kohteet korvaavat kansallisen perinnön: ulkomaailman symbolit, kuten Applen ja Monsterin logot, ovat esimerkiksi Ladan tuunaukseen kuuluvaa kulttuuripääomaa. Samalla valtio pyrkii vastaamaan tähän omavaraisuudella tuottaen omat versionsa Coca-Colasta ja Spritesta. Nokkelaa kyllä, valtion retoriikassa vallankumous on edelleen jatkuva projekti. Tällä tavoin nykyhallinto näyttäytyy edelleen vapauden puolesta taistelevana, rohkeana sorron vastustajana. Vallankumoushenki viivyttelee siis jo vuosikymmeniä vallassa olleen nykyhallinnon julkisuuskuvassa. Samaan aikaan paikallisten suhde vallankumoussymboleihin on vaikeaselkoinen. Fidel, Che ja Camilo komeilevat kaikkialla julkisista tiloista koteihin, ja monumenttien läsnäolosta tulee nopeasti itsestäänselvyys. On helppo ymmärtää, että monille nuorille henkilökohtaisen kokemuksen puute haastaa menneisyyden tarinan. Heille tästä kaikkialla ympäröivästä, banaalista nationalismista jää jäljelle onttoja symboleita, mutta osaan kuubalaisista se vetoaa edelleenkin. Ulkopuolisen silmiin mahtailevat patsaat vähävaraisemmalla maaseudulla näyttävät jopa korneilta.

Entä poliittiset keskustelut ja sananvapaus? Matkaoppaiden mukaan turistit eivät pääse puhumaan paikallisten kanssa pätkääkään, mutta keskustelun valtio-opillisista teemoista estää lähinnä espanjan osaamattomuutemme. Eräs taksikuski kysyy nauraen mielipidettämme Trumpista, ja majoittajaltamme saamme muistoiksi Chen kuvalla varustetut setelit. Ohikulkija taas kertoo kannattavansa vallankumousta mutta tuomitsevansa väkivallan. Yhtenä iltana Havannassa ajaudumme kahden paikallisen nuoren seuraan, ja poliisin ajaessa ohitsemme he pysähtyvät ottamaan toisen puhutteluun. Koska hän on myös itse turvallisuusalalla töissä, viranomaiset päättävät jättää hänet rauhaan. Suhteita, suhteita. Niillä ongelmat ratkeavat Kuubassa.

”Marxin mukaan valtion tulisi kuihtua pois, mutta tässä suhteessa Kuuba taitaa olla täysi vastakohta”

Vaikka kolmessa viikossa ehtii kiertää Kuuban, jää moni asia selvittämättä – erityisesti se, miten kuubalaiset suhtautuvat sosialismiinsa. Onko se heille pelkkää alati läsnä olevaa nationalismia, turismihyödyke vai aito vapauden symboli? Entä onko Kuuba ylipäätään autenttinen sosialistinen järjestelmä? Marxin mukaan valtion tulisi lopulta kuihtua pois, mutta tässä suhteessa Kuuba taitaa olla täysi vastakohta. Viime aikoina Raúl Castro on kuitenkin pyrkinyt karsimaan massiivista byrokratiaa. Samalla valtiojohtoinen projekti avata maa turismille näyttäisi ironisesti myötävaikuttaneen Kuuban kulttuuriseen avautumiseen ulkomaailmalle. Eittämättä peruuttamaton muutos saattaa myös kiihtyä, jos Raúl Castro pitää kiinni lupauksestaan jättäytyä vallasta tänä vuonna. Muutosta voi puolestaan jarruttaa suhteiden varaan rakentuva politiikka.

Kuuba on siis pohjimmiltaan marxilais-leniniläinen, mutta hapuilee nykytilassaan jossain sosialismin ja todennäköisesti avoimemman tulevaisuutensa välissä. Muun muassa yksityisyrittäminen on nykyään pienessä mittakaavassa sallittua. Mielenkiintoista olisi ollut nähdä sama projekti ilman vuosikymmenten kauppasaartoa. Joidenkin mukaan Fidel Castro ei ollut ikinä kiinnostunut sosialismista. Entä jos vallankumoushallinnon keulahahmoksi olisikin noussut joku toinen tovereista?

En varsinaisesti rakastunut Kuubaan, mutta jälkikäteen ajateltuna sen ei tarvitse olla matkan päämäärä. Kuuba oli eristäytyneisyydessään päräyttävä kokemus. Amerikanrautoineen ja hevosrattaineen menneisyyden tila, joka rakoilee ulkomaailmaan hieman säälittävän nettiyhteytensä turvin. Aavekaupunkeja, vallankumouspatsaita ja katukoiria. Samalla pastellinsävyisiä taloja pitkin söpöjä Trinidadin katuja, ystävällisiä paikallisia ja uskomattoman kaunista luontoa. Mojitoja, reggaetonia ja hitusen salsaa. VOOn seurassa siis taatusti unohtumaton!

Kotona Suomessa ulkopolitiikan luennoitsija sanoo, että vaikka yleisesti puhutaan kansainvälisestä yhteisöstä, ei missään ole varsinaisesti olemassa kansainvälistä tilaa. Entä Varadero, jonka hiekkarannoille pakenimme loman viimeisiksi päiviksi? Kymmenen kilometrin rantaviiva oli rakennettu täyteen hotelleja, joissa saattoi maksaa euroilla tai dollareilla, eikä tälle niemenkärjelle ollut paikallisilla edes pääsyä vielä jokunen vuosi sitten. Kansainvälisenä tilana se ainakin edustaisi hyvin nykyisen maailmanjärjestelmän ehtoja.

 

Kuvat: Helmi Rantala, Nanni Tuominen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s