EETU KUKILA.

40 vuotta sitten Policyn vastaperustettu toimitus luultavimmin seurasi epäuskoisena suomalaisen demokratian hivuttautumista kohti yhden miehen näytelmää. Kuten tänäkin vuonna, niin oli myös vuoden 1978 presidentinvaaleissa kansa lähestulkoon yksimielinen istuvan presidentin jatkokaudesta. Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen…. Niinistö, Niinistö, Niinistö.

Niinistön kannatuslukemat pyörivät koko viime vuoden korkeissa lukemissa, mikä johti istuvan presidentin valintaan vaalien ensimmäisellä kierroksella. Vaalit olivatkin historialliset siinä mielessä, että ikinä ei ole ehdokas saanut suorassa kansanvaalissa ehdotonta enemmistöä jo ensimmäisellä kierroksella.  

Historialliset olivat myös 40 vuoden takaiset vaalit, joissa jo 22 vuotta presidenttinä istuneen Urho Kekkosen äänisaalis valitsijamiesvaaleissa oli 82 % ensimmäisellä kierroksella johtaen hänet vaalien voittoon. Äänimäärän ero toiseksi tulleeseen SKL:n Raino Westerholmiin oli peräti 73 prosenttiyksikköä.  

Kekkosen olivat valinneet omaksi presidenttiehdokkaakseen peräti 9 eri puoluetta aina Maalaisliitosta ja ruotsinkielisistä kommunisteihin ja sosialisteihin. Kekkonen oli ennakkosuosikki numero yksi. Niistä ajoista lähtien puoluekiinnittyneisyys presidentinvaaleissa onkin laskenut ja henkilövaalit ovat korostuneet. Viimeistään vuoden 2000 perustuslakimuutoksen myötä presidentinvaaleissa ei ole ollutkaan kyse muusta kuin henkilövaalista.

Niinistöllä ei ollut yhtä laajaa puolueiden tukea poliittisen akselin molemmin puolin, sillä Niinistön presidenttiyttä tukivat virallisesti vain kokoomus ja kristillisdemokraatit. Silti lukuisat jäsenet muista puolueista, erityisesti poliittiseen oikeistoon ja keskustaan sijoittuvat, halusivat kieltäytyä asettamasta ehdokasta, jos Niinistö lähtisi hakemaan jatkokautta. Niinistö aloittikin kampanjointinsa suhteellisen myöhään, mikä toisaalta ei eronnut Kekkosen toimista omassa vaalityössään.

Kekkonen nimittäin hallitsi pelin. Istuvan presidentin vaalikiertue kiersi totutut paikat tuttuun rataan eikä haastavaa debattia syntynyt, sillä Urkki piti ennalta kirjoitettuja puheita. Näytelmän pääosaa esitti Kekkonen, joka samalla hallitsi myös ohjaajan roolin. Edes Suomen merkittävintä ”kotiryssää”, KGB-upseeri Vladimirovia ei päästetty lavalle.

”Kekkonen oli ennakkosuosikki numero yksi”

Mediapeli oli kummankin valtionpäämiehen hoidossa. Kekkonen urheili hiihtäen, uiden ja kalastaen Niinistön pelatessa pipolätkää. Ainakin Kekkoselle vaalit olivat teatteria ja kysymys kannatuksen mittauttamisesta.  

Vuoden 1978 vaaleissa ennakkoäänestys tuli ensimmäistä kertaa mahdolliseksi. Tämän vuoden vaaleissa ennakkoäänien merkitys sinetöi vaalien voittajan, eikä jännittävää loppukiriä tai yllätyksiä tapahtunut toisin kuin esimerkiksi Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa 2016.

Vaalitapojen erilaisuudesta välittämättä kummassakin vaaleissa äänestysprosentti oli alle 70. Silti se ei estänyt vahvan mandaatin antamista istuvalle presidentille. Kekkosen saaman äänisaaliin kerrottiin antavan luvan jatkaa aiemmin harjoitettua politiikkaa suomettumisen tiellä. Tälläkin kertaa äänestystuloksen kerrottiin näyttävän vihreää valoa Niinistön ajamalle liittoutumattomalle ulkopolitiikalle.

Ristipainehypoteesi on mahdollinen väline analysoitaessa edellä mainittuja vaaleja. Hypoteesin mukaan poliittinen yhdenmukaisuus nostattaa aktiivisuutta, kun ristiriitaisuus puolestaan vähentää sitä. Laajan kannatuksen voisi kuvitella perustuvan laajaan eheyteen ja ristiriitojen vähäisyyteen. Se selittäisi tämän vuoden vaaleista sen miksi ihmiset äänestivät ennakkoon vilkkaammin kuin aiempina vuosina.  

Teorian toisaalta kumoavat karut faktat: vuosien 1978 ja 2018 vaalien koko äänestysaktiivisuus jäi alle 70 % aiempaan vaaliin nähden. Kenties juuri yhden ehdokkaan suhteettoman vahva kannatus aiheutti suurta passiivisuutta.

Onneksi takataskussa on vielä toinen teoria. Ihmiset pitävät jatkuvuudesta, sillä on helpompi takertua menneeseen kuin arvuutella tulevaa. Istuva presidentti, jos kuka, tuo stabiiliutta ailahtelevaksi miellettyyn politiikkaan. Retrospektiivisessä selitysmallissa kansalaiset äänestyspäätöstä tehdessään tarkastelevat menneitä ja sen perusteella joko palkitsevat tai rankaisevat ehdokkaita omalla valinnallaan.

Vuoden 1978 vaalit jäivät “Aurinkokuninkaan” viimeisiksi, sillä vain 3 vuoden päästä UKK irtisanoutui virastaan huonoon terveydentilaansa vedoten. Nyt perustuslaki turvaa demokratiaa estäen presidenttiä hakemasta kolmannelle kaudelle, edes poikkeuslain nojalla. Vaikka Niinistö voi pyrkiä käyttämään edeltäjänsä tavoin Moskovan korttia korostamalla läheisiä suhteita itänaapuriin, on valtioneuvostolla suurempi rooli ulkopolitiikassa kuin 40 vuotta sitten.  

Toista vaalikierrosta ei siis tarvittu kummassakaan tapauksessa. Heille, jotka äänestivät muuta kuin voittajaksi tullutta, voidaan lohdutukseksi todeta liittoutuneiden valvontakomission puheenjohtaja Zdanovin sanoin: “Jos pitää ottaa paha lääke, mieluummin ottaa sen yhdellä kertaa.”

Kuvat: Ylen elävä arkisto, Wikimedia Commons