EEVI NÄSÄNEN.

”Selkä leikattiin 2009, oli välilevynpullistuma ja haljennut nikama. Siinä se ysiluokka sitten kului oikein mukavasti”, Antti Rissanen muistelee hyväntuulisesti. ”2012 meni eturistiside, juuri ennen kun oli tarkoitus lähteä kisaamaan maailmancupiin. Oikean olkapään kiertäjäkalvosin repesi 2013 ja vasen olkapää leikattiin 2016. Tällä hetkellä kunto on ihan hyvä, paitsi polvet ovat vähän kipuilleet.”

Rissanen on freestyle-pyöräilijä, tai kuten hän itse kuvailee, temppupyöräilijä sanan varsinaisessa merkityksessä. Maallikon silmiin meno näyttää hurjalta: Rissanen tekee voltteja suurilta rampeilta, pyörii kaikkiin ilmansuuntiin, irrottaa kädet tangosta ja laskeutuu tyylikkäästi pyörille – ainakin useimmiten.

”Voihan itsensä loukata missä vain”, Rissanen muistuttaa. ”Tämä on valinta – otan harrastuksessani harkitun riskin. Eikä tämä maailman hengenvaarallisin laji ole, on niitä pahempiakin. Jokaisen loukkaantumisen jälkeen on olo, että on oppinut jotakin itsestään ja haluaa palata vahvempana takaisin.”

Rissasen kiinnostus freestyle-lajeihin alkoi jo ala-asteella skeittaamisen ja lumilautailun kautta. Yksitoistavuotiaana Rissanen hyppäsi naapurin innostamana kuusitoistatuumaisen lastenpyörän satulaan ja sai ensikosketuksen lajiin. Polvi aukesi ensimmäisen kerran jo samana syksynä, mutta se ei vähentänyt innostusta. Rissanen sai ensimmäisen temppupyöränsä 12-vuotiaana.

”Ja sitten se oli menoa.”

Pyöräily oli pitkään Rissasen suurin intohimo. Hän päätti heti aloitettuaan, että hänestä tulee Suomen paras. Kun tavoite alkoi näyttää realistiselta, piti kasvattaa panoksia: yläasteiässä Rissasen ainoa tavoite oli treenata itsensä maailman parhaaksi.

Pyöräilyuran huippukohtia ei tarvitse pitkään miettiä.

”Oltiin ajamassa Tampereella vuonna 2011. Se oli melko tavallinen ajopäivä. Oli vähän fiilis että ei oikein lähtenyt”, Rissanen aloittaa hymyillen. ”Kaveri päätti kokeilla tuplavolttia ensimmäistä kertaa, eikä sitä oltu ennen Suomessa tehty. Mietin että olisi siistiä itsekin kokeilla jotakin ihan uutta.”

Rissanen päätti kokeilla ”Cashroll”-temppua, joka tarkoittaa etuperinvolttia ja 360 asteen pyörähdystä vaakasuunnassa samanaikaisesti. Temppua pidettiin mahdottomana maastopyörälle, eikä sitä oltu ennen edes yritetty.

”Se onnistui käytännössä ensimmäisellä yrittämällä. Kuvattiin siitä video ja postattiin se yhdelle pyöräilysivustolle.”

Kuva tempusta päätyi myös saksalaisen Freeride Magazin -pyörälehden keskiaukeamalle, ja kuvaa on tähän päivään mennessä katsottu netissä yli 600 000 kertaa. Tapaus nosti Rissasen kertaheitolla freestyle-harrastajien tietoisuuteen, ja kansainvälisiäkin sponsoreita alkoi ilmaantua.

Toinen uran huippukohdista oli 2015, juuri Rissasen omien häiden alla tehty ”Double Flair”, joka tarkoittaa kaksoistakaperinvolttia, jossa pyöritään samaan aikaan vaakasuunnassa 180 astetta.

”Se oli tarkkaa suunnittelua”, Rissanen nauraa. ”Jos olisin loukkaantunut ja joutunut leikkaukseen, ennen häitä olisi ollut kuitenkin kaksi kuukautta toipumisaikaa. Että olisin pystynyt sitten omin jaloin kävelemään alttarille.”

Lajissa on oma extreme-puolensa, sen Rissanen myöntää. Iso osa viehätyksestä tulee itsensä ylittämisestä, ja se tunne saa palaamaan satulaan aina loukkaantumisten jälkeenkin. Palautteen pyöräilijä saa lajissa heti: tempussa joko onnistuu tai sitten ei. Uudet temput jännittävät aina, mutta se on Rissasen mukaan ”puolet koko hommasta”.

”Ensin jännitetään ja sitten selvitään”, Rissanen sanoo. ”Ja jos ei selvitä, sitten mitataan, miten paljon sitä oikeasti haluaa tehdä.”

Epäonnistumisen jälkeen treenataan lisää tai keksitään uusia tavoitteita. Itseohjautuvuus ja vertaistuki ovat lajin parhaita puolia: harrastajat tsemppaavat toisiaan ja kannustavat parempiin suorituksiin. Loukkaantumiset eivät yleensä tapahdu uusissa tempuissa tai näyttävissä volteissa, vaan tutuissa perusjutuissa, joita tehdessä ei ole keskittynyt kunnolla. Suorittamisen pitää olla rentoa, Rissanen muistuttaa. Jos alkaa varoa ja jännittää, sattuu vain enemmän.

Iän myötä Rissasen suhde temppupyöräilyyn on muuttunut. Enää ei ole samalla tavalla hinkua päästä maineeseen ja kunniaan tai erottua.

”Olen aina pyrkinyt tekemään juttuja, jotka ovat jollakin tavalla erilaisia. Kun temppujen taso on noussut niin hurjaksi, treenaamisen, opiskelun ja töiden yhteensovittaminen ei ole enää yhtä helppoa. Nykyään keskityn tekemään juttuja, jotka tuntuvat hyviltä ja jotka saa rullaamaan omalla painolla. Jossakin vaiheessa homma meni vähän väkisin vääntämiseksi.”

Pyöräilyn lisäksi Rissanen opiskelee matematiikanopettajaksi ja maisema-arkkitehdiksi, laulaa kuorossa ja harrastaa intohimoisesti piirtämistä.

”On tärkeää löytää elämästä intohimonkohteita”, Rissanen sanoo. ”Jos tekee mitä vain antaumuksella, se on aina hienoa. On voimavara päästä tekemään jotakin, mistä tykkää todella paljon.”

Vanheneminen ei Rissasen mukaan ole este pyöräilylle, mutta sille jää kiistatta vähemmän aikaa.

”Se on se vanhenemisen kirous: elämään tulee väkisinkin muita tärkeitä asioita. En halua jumittua vanhaan juttuun, vaan löytää uusia näkökulmia tekemiseen.”

 

Kuva: Lars Scharl