JANNE SUUTARINEN.

Monet maailman ratkaisuista ovat lose-lose-ratkaisuja. Rauhanvälittäjän tehtävän ihanne on auttaa konfliktiosapuolet löytämään win-win-ratkaisuja. Tähän tapaan sanaili Santahaminan kalsean lauantain avannut Pekka Haavisto, jolla on pitkä kokemus rauhanneuvotteluista maailmalla. ”Sovinnon on oltava sankaritarina”. Saa nähdä, millaisia urotekoja huomenna nähdään!

Sunnuntai-aamuna alkoi tapahtua.

Venäjä on pyrkinyt palauttamaan entistä suurvalta-asemaansa esimerkiksi käyttäen asevoimiaan intressiensä turvaamiseksi vuonna 2008 Georgiassa ja 2014 Ukrainassa. Nato on laajentunut entisen Neuvostoliiton jäsenmaihin ja kohottanut valmiuttaan. Sekä Venäjä että Nato ovat lisänneet harjoitustoimintaansa Itämeren alueella. Jännitteet ovat kasvussa. 1.10. klo 21:00 pamahtaa. Räjähteillä lastattu miehittämätön alus räjähtää Arctic River -kaasuputken osia merenpohjaan laskeneen venäläisaluksen vieressä vahingoittaen aluksen miehistöä. Syylliseksi julistautuu Virosta käsin toiminut ympäristöterroristinen Baltic Environmental Battle Front (BEBF) -järjestö, joka uhkaa jatkaa taisteluaan kunnes kaasuputken rakentaminen keskeytyy. Venäjä laittaa kovan kovaa vastaan: jos Viro ei pysäytä ympäristöterroristeja, ryhtyy Venäjä sotilaallisiin toimiin turvatakseen valtionsa ja Saksan välisen energiayhteistyön. Venäjällä velloo huhuja, että terrorismi olisi CIA:n ja Puolan tiedustelupalvelun AW:n järjestämä. Soppa on valmis.

Mukaansatempaava, jännittävä ja opettavainen soppa siitä syntyikin! Toimittajana konfliktiosapuolten pöytien välillä kahlaaminen oli todella hauskaa ja antoisasti uuvuttavaa. Nostan esiin kiintoisia tilannekuvia, joita vuoden poliittisen larpin tiimellyksessä sain kunnian todistaa.

Käytävillä kuhisee. Puheenparsi on kauttaaltaan formaalia, paikoittain suorastaan valtiomiesmäistä. Jokaisella valtiolla on sekä julkinen että salainen intressipaperinsa, joiden kohtia jokainen yrittää toteuttaa mahdollisimman hyvin. Viestiliikenne tiimien, liittoutumien ja järjestäjien välillä kulkee Slack-sovelluksen kautta. Peli voi alkaa. Kahden- tai kolmenvälisiä juonitteluita käydään siellä täällä, missä vaan sopivan privaatti katve sattuu löytymään. Vieraiden valtojen salakuuntelulta ei vältytä, vaan enemmän kuin kerran huomaan suureksi huvikseni keskustelun ulkopuolelle jääneen valtion diplomaattien höristelevän korviaan nurkkien takana ja rappusten toisissa päissä. Eri maiden kabinetteihin on väsätty erityyppisiä strategioinnin alustoja. Useimmissa huoneissa television näytöllä pyörii reaaliajassa päivittyvä tilannekartta, ja tussitaulut on täytetty ajatuskartoilla. Monet pöydät notkuvat energiajuomia ja naposteltavaa, jotka tulevat päivän mittaan tarpeeseen. Keskipäivän kumahdus julistaa ensimmäisen isomman kokouksen alkaneeksi. Santahamina-talon sotilaskodin kahvipöytään kokoontuvat Itämeren valtioiden edustajat – jokainen peräti kahden diplomaatin voimin. Ilmanala on intresseistä tiheä. Virolla on kovat puheet ja vetovastuu on selvästi kiikarissa. Valtio pyytää Venäjää mukaan Itämerellä järjestettävään terrorisminvastaiseen toimintaan. Saksa ehdottaa tutkintakomitean perustamista.

Hankkeen kärjessä olisivat Saksa, Viro ja Venäjä. Houkutteluista huolimatta idän karhu ei suostu ”EU:n alaisuuteen”. Saksalla on keskustelussa selvästi välittäjän rooli. Lieköhän tavoite valtion salaisessa intressipaperissa? Pöydässä ehdotetaan perustettavaksi Itämeren turvallisuusjärjestö ITJ, jonka tavoitteena olisi lieventää jännitteiden kasautumista Itämerellä. Tässä vaiheessa Venäjän neuvottelijoilla lennähtävät käsivarret puuskaan. Ettei vaan valtion tavoitteena olisi epävakauttaa sisämertamme?

“Santahamina-talossa pyörii politiikkanörtin leikittelevä päiväuni”

Näytelmää on nautinnollista katsoa, sillä nopeatempoisessa sanailussa monen pokerinaama ja -vartalo rakoilevat paljonpuhuvasti. Kylmänviileyden säilyttämisestä haasteellista tekee varmasti myös se, että kaikilla on omat ennakkokäsityksensä muiden valtioiden mahdollisista aikeista. Virallinen sävy ja kasvojen kivi ikään kuin yrittävät kätkeä julkisia salaisuuksia. Näytelmä tuskin eroaa paljon todellisten neuvottelupöytien dynamiikasta. Toisinaan naamiot kolahtavat sotkun lattialle naurunremakan saattelemana, kun geopoliittiset stereotypiat nousevat esiin kaikkein mehukkaimmillaan tai joku yhtäkkiä esittääkin asiansa arkikielellä mesoten. Paitsi että neuvottelut ovat jännittäviä, ovat ne myös hauskoja. Santahamina-talossa pyörii politiikkanörtin leikittelevä päiväuni. ”YK:ta ei sekoiteta tähän, siinä tulee vain turhaa byrokratiaa”, joku tuiskaisee.

Viro jatkaa kovalla linjalla ja uhittelee Venäjälle Itämeren Nato-harjoituksien mahdollisuudella. Venäjän vastauksissa kuuluu ison valtion auktoriteetti. Viro ei kuitenkaan nöyristele. Ehkäpä hegeliläisenä herrakansana Venäjä arvostaakin taipumattomuuden näyttöjä. Valtiollinen Volkgeist kuuluu ja näkyy! Kokous päättyy, Itämeren turvallisuusjärjestö ITJ perustetaan ja vilkkaat käytäväkeskustelut lähtevät jälleen käyntiin.

Neuvottelijoiden retoriikalla ja puhetaidoilla on selvästi suuri merkitys siinä, kuinka suuren roolin valtio voi pelata itselleen. Simulaation neuvottelupöydissä pääsee pienikin valtio pitkälle, jos sana on hallussa. Reaalipoliittisen voimapelin henki on taustalla läsnä. Voimasuhteisiin vihjaillaan rivien välistä, mutta niillä ei jyrätä – paitsi loppua kohden, kun aikaikkuna omien intressien toteuttamiseen alkaa uhkaavasti kaventua.

Suomen kabinetissa on kovaa sisäpoliittista vääntöä. Valtiota pyritään pelaamaan ulos neuvotteluista ja Suomi vaatii asiasta selvitystä. Suomen joukkueesta löytyy simulaation ehdottomasti tiukinta sotilaallista eläytymistä, jota tarjoaa M05-taistelupukuun sonnustautunut alikersantti Huuki. Kabinetti on myös selvästi simulaation riitaisin, ja kesken pelin paikalle joudutaankin kutsumaan puolueeton välittäjä selvittämään tiimin sisäisiä solmuja. Suomen osalta simulaatio kuluukin pitkälti turhien tukkanuottasten merkeissä.

Tällä välin Saksan kabinetissa soi dramaattinen orkesterimusiikki. Juhana Voutilainen aka liittokansleri Engel Merkel käyskentelee itsevarmasti muovaillen valtionsa toimintasuunnitelmaa diplomaattitiiminsä kanssa. On vaikea sanoa, onko Voutilaisen neuvotteluissa käyttämä kehonkielen tehokeino (ns. Merkel-kädet) hänen roolimalliltaan tahattomasti vai tahallisesti omaksuttu maneeri, mutta toimiva se ainakin on. Germaanien itseluottamus kokee hienoisen kolauksen vain silloin, kun Saksan salaisen intressipaperin huomataan kadonneen. Postuumit huhumyllyt jauhoivat tarinaa nimettömän puolalaisen neuvottelijan taskusta, joka oli saattanut asiakirjan nielaista. Mene ja tiedä.

“Olen tällaisessa simulaatiossa. Öljytankkerit tulee, ei ehdi nyt puhua.”

Venäjän duumassa toimittajan saapumiseen suhtaudutaan varauksella: sisäänpääsy myönnetään vasta usean puolueettomuuden vakuuttelun jälkeen. Epäluuloisuus ei yllätä, sillä lähes jokainen valtio on jo tähän mennessä vähintään puolivitsillä yrittänyt saada minusta vakoojaansa. Ironisesti ensimmäisenä kysyjänä taisi kuitenki olla Venäjän presidentti Milla ”Putina” Pylvänäinen. Päätin kuitenkin ylpeänä kantaa Policyn lippua ja jättää RT:n, CNN:n, HBL:n ynnä muiden narratiivit omiin arvoihinsa. Duumassa soi puhelin. Kaarlo Somerton ajatustyö katkeaa, hän nostaa luurin korvalleen ja sanoo: ”Olen tällaisessa simulaatiossa. Öljytankkerit tulee, ei ehdi nyt puhua.” Äiti varmasti ymmärsi valtiotieteilijänsä yskän.

Tapahtumien päälinjoissa pysyy kärryillä erityisesti yhteisen tilannekartan ja väliaikatiedotteiden, tuttavallisemmin Breaking Newsien, ansiosta. Näitä pusketaan eetteriin simulaation sydämestä, war roomista, käsin. War roomissa simulaation järjestäjät jakavat valtioille toimintaoikeuksia, päivittävät tilannekarttaa, valvovat Slackissa sinkoilevaa viestiliikennettä ja fiilistelevät yleistä tunnelmaa. Valtioiden diplomaatit käyvät tiuhaan war roomin ovella pyytämässä järjestäjätiimistä välittäjää heidän neuvotteluihin mukaan. Välittäjän virkaa hoitavat FAIA:n Eveliina Hannikainen ja Joel Linnainmäki saavat todella juosta keskustelusta toiseen. War roomissa majaa pitävät myös eri medioiden edustajat ja tapahtumasta aineistoa keräävät tutkijat. Onpa konfliktia seuraamassa myös kriisejä käsittelevään televisiosarjaan inspiraatiota hakeva dramaturgi. Totuttuun tapaan kovimmassa draivissa on Santahaminaan Ranskasta saakka saapunut ilopilleri Jarkko Nissinen, joka toimii tapahtuman pääjuontajana. Nissinen on innoissaan ja tyytyväinen reissustaan kotimaan kamaralle myös sen  vuoksi, että hän tuntee Pariisilla olevan häneen vaarallisen bohemisoiva vaikutus.

Lounastaukoa ennakoiva ja kaikki maat saman pöydän ääreen tuova välineuvottelu jättää pakan auki. Varusmiestason sapuskan äärellä nauretaan, juonitaan ja alta kulmain kysellään: kuka bluffaa?

Päivän toisella puoliskolla tunteet alkavat olla tulisia. Takkiin jos toiseenkin hiipinyt diplomaattinen uupumus purkautuu mehukkaalla tavalla Saksan, Yhdysvaltojen ja Puolan salaisessa neuvottelussa, jota hiippailin kuuntelemaan. Kaasuputkesta puhuttaessa Yhdysvaltain edustaja vetää täysin puun takaa esiin eettiset ympäristöarvot, joita Saksan tulisi noudattaa ja laittaa stoppi koko kaasuputkihankkeelle. Jenkkidiplomaatille pölähtää jauhot suuhun, kun saksalainen kuittaa: ”On täysin naurettavaa, että Yhdysvallat vetoavat ympäristöasioihin nykyisen hallintonsa aikana.” Tässä vaiheessa paitsioon jätetyt Puolan edustajat lyövät hanskat tiskiin ja lähtevät neuvotteluista hyvästejä huikkaamatta. Ovi olisi paukahtanut, jos se ei olisi ollut nivelletty.

Pelin loppua kohden alkaa myös Itämerellä myrskytä. Hengästyttävän informaatiokatkosten, yksipuolisten ratkaisujen ja laskeutuvan sodan uhan ristitulessa alkavat isot pyörät pyöriä. Kaasuputkikysymys unohtuu, kun Venäjä alkaa masinoida Krim vol. 2:sta Viron Narvassa, Nato työntyy Yhdysvaltain johdolla laivastoineen Itämerelle ja käytävillä kuiskitaan tilanteen todellisesta eskaloitumisesta. Vaikuttaa siltä, että Venäjä on laittanut vauhtivaihteen silmään, jotta saisi salaiset intressinsä täytettyä ennen loppuneuvottelua.

”45 minuutin aikana ollaan saatu yksi asia päätettyä – ja se on huomattavasti paremmin kuin viime vuonna!”

Luulen kuulevani helpottuneen huokauksen, kun valtiot kutsutaan viimeiseen ETYJ:n hätäkokoukseen klo 18:30. Yhteisen pöydän ääressä tunnelma on sovinnolllinen. Yksikään taho ei halua sotaa. Kolmen vartin pallottelun päätteeksi Venäjä lupaa vetää  joukkonsa pois Viron rajan tuntumasta. Rauhanvälittäjänä operoinut Joel Linnainmäki tokaisee: ”45 minuutin aikana ollaan saatu yksi asia päätettyä – ja se on huomattavasti paremmin kuin viime vuonna!” Venäjän lupauksesta leppyneinä muutkin antavat liekaa: Yhdysvallat vetävät joukkonsa Itämereltä, Narvaan asetetaan puolueettomat tarkkailijat valvomaan tilannetta ja kaasuputken rakennustyöt keskeytetään siihen asti, kun selvitys terroristijärjestön toimista ja yleisestä turvallisuustilanteesta saadaan tehtyä.

Lopuksi paljastetaan vielä simulaation ”myyrät”. Kovan tason kontiainen möyri Yhdysvaltain ylimmässä johdossa: itse herra Trump vetäen itsenäistä linjaansa. Maltillisemmat jenkkidiplomaatit olivat kuitenkin onnistuneet pitämään presidentin kurissa, vaikka hänellä olisi ollut kova hinku panna myllyt pystyyn. Myös Ruotsissa toimi soluttautuja, jonka tehtävänä oli tehdä mahdollisimman paljon asekauppaa edistäen valtion vientimarkkinoita. Ruotsin myyrä (mullvaden) oli kaiken kaikkiaan onnistunut tavoitteissaan ja heitti simulaation loppukaneetiksi: ”Tiimi pelasi peliäni hyvin.”

Historiassaan toinen Konfliktinratkaisusimulaatio osoittautui tiukaksi cocktailiksi asiaa ja elämystä, ja kokemus jää taatusti elämään jokaisen osallistujan mieliin pitkäksi aikaa. Paljon tämän paremmin ei valtio-opin opiskelija voi viikonloppuaan viettää, ainakaan syksynkoleassa Helsingissä. Odotan innolla, millaisiin konflikteihin ja neuvottelupöytiin nuoret diplomaatit temmataan ensi vuonna!

 

KONFLIKTI: ITÄMERI

•Järjestettiin viikonloppuna 30.9.-1.10. Santahaminassa, Maanpuolustuskorkeakoulun kampuksella.

•Pelissä mukana seitsemän joukkuetta edustamassa seitsemää valtiota. Neuvottelupöydissä oli läsnä Suomi, Ruotsi, Venäjä, Puola, Viro, Saksa ja Yhdysvallat.

•Joukkueiden jäsenet tulivat Helsingin, Tampereen, Lapin, Jyväskylän ja Turun yliopistoista, MPKKO:sta sekä Kansainvälisen politiikan yhdistyksestä (FAIA).

•Lauantaina osallistujat nauttivat muun muassa pitkän linjan rauhanvälittäjä Pekka Haaviston, kapteeni Juha Kukkolan sekä kansainvälisen oikeuden asiantuntija Margareta Klabbersin luennoista.

•Sunnuntaina polkaistiin käyntiin varsinainen simulaatio, joka osoittautui jälleen jännitysnäytelmäksi.