Jos uskoisi otsikoita, raittius olisi opiskelijalle sosiaalinen itsemurha. Todellisuudessa yhtei-
seen pöytään mahtuu viinilasillisen fiilistelijöitä, limulinjalla viihtyviä, satunnaisia siemai-
lijoita ja heitä, jotka eivät koske tippaankaan. Ehkä ongelma ei ole lopulta opiskelijoissa, vaan siinä tarinassa, jota meistä kerrotaan.

Teksti: Nella Ruonala
Kuva: Nanaka Takegata

HIUKAN yli vuosi sitten tein päätöksen hakeutua yliopistoon opiskelemaan unelma-alaani. Olin ennen hakemista törmännyt lukuisiin uutisartikkeleihin ja keskusteluihin, joissa toistui lähes mantramainen väite: se, että raittiina opiskelijana et voi kiinnittyä täysivaltaiseksi osaksi opiskelijayhteisöä. Tarinat ulkopuolisuudesta, ryhmäpaineesta ja juomattomuuden kyseenalaistamisesta loivat mielikuvan kulttuurista, jossa hyväksyntä yhteisöön vaikutti edellyttävän alkoholin käyttöä.

KUN orientaatioviikko lopulta koitti, todellisuus osoittautui vähemmän dramaattiseksi ja huomattavasti inhimillisemmäksi kuin olin ajatellut. Kukaan ei painostanutkaan minua juomaan tai vaatinut selitystä valinnalleni. Olin valmistautunut puolustamaan raittiuttani kuin akateemista väitöskirjaa, mutta tarvetta siihen ei tullutkaan. Päinvastoin. Löysin kavereita, jotka kulkivat tapahtumissa Pepsi Max kädessä ja jotka olivat pohtineet täysin samoja asioita ennen opintojensa alkua.

MITÄ pidemmälle fuksivuosi on edennyt, sitä selvemmin minulle on hahmottunut, ettei opiskelijakulttuuri ole niin yksiviivainen kuin julkinen keskustelu antaa ymmärtää. Yliopistoelämä on monimuotoinen kokonaisuus ja se tarjoaa lukemattomia tapahtumia, kuten ekskursioita, taideiltoja ja matalan kynnyksen hengailuhetkiä, joissa alkoholia ei nautita lainkaan. On toki tapahtumia, joissa juodaan, mutta niiden rinnalla elää kokemukseni mukaan vahva, täysin alkoholivapaa osallistumisen kulttuuri.

KOKEMUKSENI ja median narratiivin välillä on siis selkeä ristiriita, eikä se ole sattumaa. Medialogiikka suosii tarinoita, jotka herättävät tunteita, kärjistävät ilmiöitä ja korostavat ongelmia. Ajattelen sen olevan suuri syy sille, miksi opiskelijaelämä esitetään usein dramaattisesti.

TÄLLAINEN esitystapa muistuttaa kevyttä moraalipaniikkia: opiskelijoiden elämää tarkastellaan suurennuslasin läpi, ja yksittäisistä kokemuksista rakennetaan laajoja yleistyksiä. Opiskelijaelämä kuvataan toistuvasti karikatyyrisen railakkaana — ikään kuin se olisi yksi vuosia kestävä karnevaali, johon juomalasi toimii pääsylippuna. Onkin aiheellista kysyä, että onko ongelma todella opiskelijoissa ja opiskelijakulttuurissa, vai siinä, miten ilmiötä kehystetään?

Olin valmistautunut puolustamaan raittiuttani kuin akateemista väitöskirjaa.

KUN julkinen keskustelu keskittyy vain yhteen näkökulmaan, se peittää alleen ne lukuisat kokemukset, joissa alkoholittomuus on täysin normaali valinta eikä mahdollinen sosiaalinen riski. Yksipuolinen kehystys saa monet jännittämään turhaan, koska he ovat sisäistäneet median luoman kuvan opiskelijaelämästä – kuvan, joka ei tee oikeutta opiskelijayhteisöjen moninaisuudelle.

SYKSYLLÄ 2025 Yle ja Helsingin Sanomat julkaisivat lukuisia artikkeleita, joissa käsiteltiin fuksisyksyn rankkaa juhlimista ja sen luomaa ryhmäpainetta. Artikkeleissa ei suoraan väitetty, että jokainen opiskelija kokisi automaattisesti painetta alkoholin nauttimiselle, mutta niissä toistettiin narratiivia, jossa opiskelijakulttuuriin kiinnittyminen edellyttää juomakulttuuriin osallistumista.

TÄMÄ herättää minussa kysymyksen: onko ongelma todella opiskelijoissa ja opiskelijakulttuurissa, vai siinä, miten ilmiötä kehystetään? Kun julkinen keskustelu korostaa yksipuolisesti alkoholin roolia, se sivuuttaa ne lukuisat kokemukset, joissa painetta ei koeta lainkaan ja alkoholittomuus on täysin hyväksytty osa yhteisöä.

TODELLISUUS on kuitenkin median näkökulmaa moninaisempi. THL:n syksyllä 2025 julkaisemassa kouluterveyskyselyssä näkyy selvä trendi: nuorten alkoholinkäyttö on vähentynyt verrattuna aiempiin tutkimuksiin. Raittius siis lisääntyy, mutta media takertuu yhä homogeeniseen kuvitelmaan opiskelijaelämästä loputtomana ryyppyputkena.

EN voi sanoa, että oma kokemukseni kattaisi jokaisen ainejärjestön, yliopistoyhteisön tai yksittäisen opiskelijan kokemuksen aiheesta. En kiellä sitä, etteikö alkoholia käytettäisi monissa opiskelijatapahtumissa. Haluan kuitenkin tuoda keskusteluun erilaisen näkökulman, joka voi toimia osittain vastavoimana median toistamalle narratiiville.

LOPULTA kyse on mielestäni yksinkertaisesta asiasta. Jokaisella opiskelijalla on vapaus valita itse. Oli kainalossasi kumpi vain – Pepsi Max tai Original Long Drink – on valintasi täysin hyväksyttävä. Yhteisöön kuuluminen ei riipu siitä, mitä lasissasi on, vaan siitä, että on mukana. Ehkä juuri siinä piileekin opiskelijakulttuurin todellinen ydin. Yhteisö syntyy monenlaisista ihmisistä, jotka ovat tervetulleita sellaisena kuin ovat.