teksti ja kuvitus: Aino Häkkinen

Euroviisuja markkinoidaan epäpoliittisena tapahtumana, joka juhlistaa Euroopan yhtenäisyyttä ja eri maiden kulttuureja. Miten hyvin Euroviisujen “ei-poliittisuus” pitää paikkansa?

Eurovision Song Contest –  eli tuttavallisemmin ”Euroviisut” – on musiikkitapahtuma, jossa osallistujamaat kilpailevat vuosittain parhaan lauluesityksen tittelistä. Tapahtuma pitää sisällään mieleenpainuvia esityksiä, yllättäviä käänteitä ja toinen toistaan erikoisempia asuja. Odotti tapahtumalta mitä tahansa, se osaa “euroviisuballadien” ja tuulikoneiden rinnalla yllättää katsojansa vuodesta toiseen.

Euroviisuista vastaava Euroopan yleisradiounioni (EBU) on tarkka siitä, ettei politiikka näkyisi kilpailussa. Viisuja markkinoidaan epäpoliittisena tapahtumana, joka juhlistaa Euroopan yhtenäisyyttä ja eri maiden kulttuureja. Euroviisujen virallisten sääntöjen mukaan osallistujamaat ja niiden alla toimivat organisaatiot, kuten Yle, ovat vastuussa siitä, että kilpailua ei politisoida tai käytetä poliittisena välineenä. Kilpailuun lähetettävät kappaleet tai esitykset eivät siis saa olla sisällöltään poliittisia, ja poliittiset kannanotot sanoituksissa, eleissä tai puheissa on kielletty.

Mistä tapahtuma sai alkunsa ja keitä osallistuu?

Euroviisut sai alkunsa kylmän sodan aikana. Sotien repimässä Euroopassa yhteistyön edistämisen tärkeys korostui, ja kotitalouksissa yleistyvä uusi keksintö televisio nähtiin mahdollisuutena rauhan rakentamiseksi. Syntyi ennennäkemätön ajatus valtioita yhdistävästä ja eurooppalaista identiteettiä rakentavasta transnationaalisesta suorasta lähetyksestä. Ensimmäiset Euroviisut pidettiinkin vuonna 1956, ja niissä kilpaili seitsemän maata: Alankomaat, Belgia, Italia, Luxemburg, Ranska, Saksa ja Sveitsi. 

Vaikka osallistujamaiden määrä kasvoi huimasti ensimmäisten viisujen jälkeen, kyseessä oli pitkään lähinnä vain Länsi-Euroopan kilpailu. Itä-Euroopasta mukana oli ainoastaan Jugoslavia. Vasta kylmän sodan jälkeen viisuista tuli koko Euroopan kattava tapahtuma, kun itäblokin valtiot pääsivät vihdoin mukaan. Tätä ennen Itä-Euroopan maat eivät päässeet mukaan Euroviisuihin, koska ne eivät olleet EBU:n jäseniä: taustalla vaikutti idän ja lännen välinen poliittinen kamppailu. 

EBU-jäsenyys on nykypäivään saakka säilynyt kriteerinä sille, että valtio voi osallistua Euroviisuihin. EBU edellyttää jäseniltään sananvapautta. Lisäksi EBU:un kuuluvien mediaorganisaatioiden tulee olla riippumattomia – eli hallituksen tai yritysten edut eivät saa vaikuttaa mediaan. Valko-Venäjän epävakaan poliittisen tilanteen vuoksi maan ei katsottu täyttävän EBU:n vaatimuksia, joten se potkittiin ulos EBU:sta – ja sen myötä myös Euroviisuista. Viimeaikaisten tapahtumien myötä myös Venäjä on suljettu Euroviisujen ulkopuolelle. 

Osa valtioista on jättäytynyt Euroviisujen ulkopuolelle omasta tahdostaan. Turkki ei ole enää moneen vuoteen ollut halukas osallistumaan: taustalla vaikuttaa paitsi sääntöjen näkeminen epäreiluina, myös konservatismin nousu. Marokko puolestaan on nähty Euroviisuissa vain kerran – silloin, kun Israel ei ollut mukana. Maiden diplomaattiset suhteet ovat olleet osallistumisen tiellä. Politiikka vaikuttaa siis voimakkaasti siihen, mitä valtioita viisuissa nähdään mukana.

Millaisia esityksiä kilpailussa nähdään?

Viisulavalla on nähty kaikenlaista – mainittakoon näistä vaikkapa palavat pianot, gorillapukuinen tanssija ja joukko isoäitejä leipomassa leipää. Vaikka poliittiset kysymykset ja erimielisyydet kytevät yleensä Euroviisujen kulisseissa, joskus ne päätyvät myös näyttämölle asti. Viisulava tarjoaa nimittäin loistavan areenan saada jollekin asialle näkyvyyttä: tapahtuman virallisten sivujen mukaan laulukilpailu tavoitti viime vuonna pelkästään television kautta jopa 161 miljoonaa ihmistä, mikä on noin viidesosa eurooppalaisista. 

Merkittävä näkyvyys tiedostetaan ja sitä osataan hyödyntää aktiivisesti. Kun artistit osallistuvat kilpailuun toiveenaan saada nostetta omalle uralleen, valtiot hyödyntävät tapahtumaa luodakseen positiivista kuvaa itsestään muualle maailmaan. Näkyvyyden hyödyntäminen myös muissa poliittisissa tarkoituksissa on hyvin yleistä, vaikka säännöt kieltävät Euroviisujen ja politiikan sekoittamisen keskenään. Politiikan kieltäminen esityksistä on yleensä johtanut lähinnä esityksiin sisältyvien poliittisten ilmausten esittämiseen hienovaraisemmin ja joskus myös yllättäen – erityisesti silloin, kun EBU sitä vähiten odottaa. 

Toisaalta tarkkaa rajaviivaa sille, milloin esitys hylätään kilpailusta, ei ole. EBU on katsonut läpi sormien muun muassa poliittisia ilmauksia omasta valtiosta ja tabuista. Poliittisesti latautuneita kappalelyriikoita on hyväksytty mukaan Euroviisuihin etenkin historiallista näkökulmaa painottaen. Lavalla on kaiken kaikkiaan nähty esityksiä ja kannanottoja monenlaisista poliittisista aiheista: esimerkiksi vähemmistöjen asemasta, maahanmuutosta, pakolaisuudesta, rasismista, syrjinnästä ja tasa-arvosta. Sodastakin kertovia kappaleita löytyy läpi viisuhistorian. Vuonna 1967 Monacon edustaja lauloi toiveestaan ehtiä elämään kokonainen elämä ennen ydinpommin räjähdystä, ja Kroatian tämän vuoden kappale Mama ŠČ puolestaan toimii satiirisena kannanottona Venäjän aloittamaa sotaa vastaan. Toisaalta Georgian (2009) ja Valko-Venäjän (2021) kappaleet hylättiin poliittisuuden vuoksi: Georgian kappaleessa viitattiin Putiniin ja Valko-Venäjän kappaleen tulkittiin ylistävän poliittista sortoa. 

Kenestä tulee viisuvoittaja?

Politiikka vaikuttaa myös siihen, miten esitykset sijoittuvat Euroviisuissa. Osa esitysten saamista pisteistä tulee maakohtaisilta ammattilaisraadeilta. Sääntönä on se, että omalle maalle ei voi antaa pisteitä, mutta pisteiden jakautuminen ei siltikään ole neutraalia. Kun Kypros ja Kreikka antavat toistensa esityksilleen 12 pistettä – eli korkeimman mahdollisen pistemäärän – kukaan ei ylläty. Kilpailussa on myös useita toisiaan suosivia valtioryhmittymiä, kuten Pohjoismaat ja Balkanin maat, jotka pyritään hajauttamaan tasaisesti eri semifinaaleihin. Naapurimailla on siis taipumus suosia toisiaan etenkin silloin, kun niillä on hyvät ulkopoliittiset suhteet – ja valtioiden huonot välit taas näkyvät usein saatujen pisteiden poissaolona.

Loput pisteistä määräytyvät yleisöäänten perusteella. Väitän, että yleisökään ei kykene äänestämään laput silmillä, vaan politiikka ja poliittinen ilmapiiri vaikuttavat ainakin osittain yleisön antamiin ääniin. Onko sattumaa, että Ukrainaa edustanut Jamala voitti kilpailun vuonna 2016 kappaleella 1944, joka kertoo Stalinin vainoista Krimillä? Venäjä oli nimittäin vasta melko äskettäin miehittänyt Krimin ja tehnyt laittomuuksia alueella. Myös heti Venäjän hyökättyä Ukrainaan helmikuussa 2022 Ukrainan ennustettiin voittavan Euroviisut – näin myös lopulta kävi. Ukraina saa luultavasti tämänkin vuoden viisuissa jonkin verran sympatiapisteitä. Koska poliittinen ympäristö vaikuttaa osittain raatien antamiin pisteisiin ja yleisöääniin, voitto ei aina ole vain taidoista tai kappaleesta kiinni – vaikka toki nämä ovat keskeisiä tekijöitä.

Missä viisut järjestetään?

Euroviisujen perinteisiin kuuluu, että voittajamaa järjestää seuraavan vuoden kilpailun, mutta tämä ei ole itsestään selvää. Välillä on keskusteltu esimerkiksi siitä, millaisen viestin kilpailun pitäminen voittaneessa maassa lähettäisi. Kun Israelia edustanut Netta voitti Euroviisut vuonna 2018 kappaleellaan Toy, viisuyhteisön keskellä kuohui: tapahtumaa ei voida pitää maassa, joka rikkoo räikeästi palestiinalaisten ihmisoikeuksia! Vastustuksesta huolimatta viisut järjestettiin Israelin Tel Avivissa. EBU yritti epätoivoisesti pitää yllä “ei-poliittista” kulissia ja sulloa poliittiset kysymykset tv-lähetyksen ulkopuolelle, mutta Palestiinan liput tietenkin liehuivat lähetyksessä. Myös Israelin aikaisemmat voitot ovat johtaneet kiivaaseen keskusteluun palestiinalaisten aseman vuoksi. 

Tämän vuoden Euroviisuissa poliittinen konteksti on jälleen voimakkaasti läsnä. Ukraina voitti vuoden 2022 Euroviisut, mutta sodan vuoksi jo pian kävi selväksi, että laulukilpailu joudutaan järjestämään jossain muualla. Niinpä tämän vuoden kilpailun järjestää toiseksi sijoittunut Iso-Britannia. Huomiota herättää se, ettei EBU vaikuta yrittävän ylläpitää ei-poliittista kulissia yhtä voimakkaasti yllä kuin edellisinä vuosina. Sen sijaan tuntuu korostuvan entisestään ajatus yhtenäisestä Euroopasta, joka seisoo Ukrainan demokratian takana: Euroviisujen “rauhaa ja rakkautta” tarvitaan entistä enemmän.

Euroviisut “ei-poliittisena” tapahtumana?

On luontevaa, ettei politiikalle haluta antaa ensisijaista roolia Euroviisuissa, kun kyseessä on laulukilpailu, mutta tapahtuman markkinoiminen “ei-poliittisena” on harhaanjohtavaa. Jo tapahtuman syntyperä yksinään kertoo, ettei ilman politiikkaa Euroviisuja olisi olemassakaan. On myös selvää, että politiikka vaikuttaa voimakkaasti siihen, millainen kunkin vuoden kilpailusta muotoutuu. Politiikka on ollut olennainen osa Euroviisuja läpi tapahtuman lähes 70-vuotisen historian ja tulee olemaan myös jatkossakin –  markkinoi EBU tapahtumaa miten “ei-poliittisena” tahansa.

Ei ole tarkkaa käsitystä siitä, milloin jokin asia on liian poliittinen Euroviisuihin, vaan lopulta päätösvalta tämän suhteen on aina EBU:lla. Silloin, kun politiikka myötäilee Euroviisujen arvoja –  universaaliutta, monimuotoisuutta, tasa-arvoisuutta ja inklusiivisuutta –  EBU suhtautuu politiikkaan usein neutraalisti. Keskeiseksi määrittäjäksi “hyväksyttävälle politiikalle” nousee oikeastaan eettisyys: EBU tanssahtelee eettisten sääntöjen nuoralla ja yrittää parhaansa mukaan välttää harha-askeleita, jotka johtaisivat Euroviisujen imagon murenemiseen – siksi se myös sallii joidenkin kysymysten näkyvyyden. Haitallinen, mahdollista eripuraa aiheuttava ja Euroviisujen arvoja vastaan sotiva politiikka sen sijaan kielletään.

Politiikka jää viisuissa usein kirkkaiden parrasvalojen katveeseen: katsojalle tarjotaan huoliteltu glitterillä kuorrutettu kuva siitä, että kaikki osallistuvat maat ovat toistensa kavereita, ja asiat ovat hyvin – hetkittäin tässä jopa onnistutaan. Jos Euroviisuja katsoessa kuitenkin kiinnittää katseensa oikeaan paikkaan oikealla hetkellä, näkee vilauksia politiikasta. Viimeistään kurkistaessaan kulissien taakse löytää politiikkamörön, jota EBU kiihkeästi yrittää piilotella tapahtumaa ihastelevalta yleisöltä.

---

Kirjoittaja on seurannut Euroviisuja aktiivisesti yli kymmenen vuotta ja hänelle kevät merkitsee ensisijaisesti Euroviisujen lähestymistä. Kirjoittaja ilahtuu mitä eriskummallisimmista esityksistä ja pitää Euroviisujen yliampuvasta konseptista. Hänet voi etenkin viisujen tienoilla nähdä kuulokkeet korvissa fiilistelemässä uusia ja vanhoja viisubiisejä. Suosikkiesityksiin kuuluvat muun muassa: Nevena Božović – Kruna (Serbia 2019), Ruth Lorenzo – Dancing in the rain (Espanja 2014) ja Bojana Stamenov – Beauty Never Lies (Serbia 2015).