Teksti: Kristian Keinänen

Kuvitus: Tuukka Saari (kuvat: Pixabay)

Kun minulta kysytään suhteestani Venäjään, tulee ensimmäisenä mieleen sana ristiriitainen. Suhteeni Venäjään alkoi alakoulussa, kun siirryin opiskelemaan suomalais-venäläiseen kouluun. Venäjä tarkoitti minulle silloin uutta, vierasta kieltä, piirrettyjä ja jännittäviä opintomatkoja eri puolilla maata. Venäjän yhteiskunnallisesta tilanteesta me lapset emme ymmärtäneet mitään.

Venäjän Federaatio syntyi vuonna 1991 Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Presidentiksi valittiin tällöin Boris Jeltsin. Jeltsinin kahden presidenttikauden jälkeen, vuonna 2000, presidentiksi nousi turvallisuuspalvelun tiedustelu-upseeri Vladimir Putin. Lukuun ottamatta neljän vuoden ajanjaksoa vuosina 2008–2012, jolloin Putinin toimiessa pääministerinä presidenttinä toimi Dmitri Medvedev, on Putin istunut presidenttinä tähän päivään asti. Vastikään muutetun perustuslain mukaan hänen on mahdollista toimia presidenttinä vuoteen 2036 asti. 

Putinin ja hänen lähipiirinsä kaikkialle levittyvä valta on länsimaiseen demokratiaan tottuneelle vierasta. Synnyin vuonna 2001 ja monien venäläisnuorten tavoin en minäkään tiedä ajasta ennen Putinia. On vaikea kuvitella Venäjää ilman nykyistä valtakoneistoa. Toivoa luovat kuitenkin ne rohkeat venäläiset, jotka taistelevat vastaan.

Venäjällä toimii kaksi erilaista oppositiota: parlamentaarinen oppositio ja järjestelmän ulkopuolinen oppositio. Parlamentaariseen oppositioon kuuluvat puolueet, joiden edustajia on valittu Venäjän parlamentin alahuoneeseen, eli duumaan. Nämä puolueet, muun muassa kommunistinen puolue ja nimensä vastaisesti äärinationalistisia arvoja kannattava liberaalidemokraattinen puolue kuitenkin kannattavat Putinia. Varsinaista valtaa parlamentaarisella oppositiolla ei juurikaan ole, sillä Putinin puolue Yhtenäisellä Venäjällä on 72 % parlamentin paikoista, ja se voi säätää lakeja ilman oppositiopuolueiden kannatusta. 

Järjestelmän ulkopuolinen oppositio on laajempi ja siihen kuuluu useita eri toimijoita, kuten liberaalin Jablokonin (nimi tarkoittaa omenaa) kaltaisia vaaleihin osallistuvia pienpuolueita sekä vapauspuolue PARNAS. Myös vapaalla lehdistöllä, kuten yhteiskuntakriittisellä Novaja Gazeta -lehdellä ja Dozhd-uutiskanavalla, on ollut merkittävä rooli venäläisen opposition kentällä. Erityisesti järjestelmän ulkopuolella toimivaan oppositioon mahtuu aatesuuntauksia kommunismista äärioikeistoon, mutta heitä yhdistää Putinin ja korruption vastustaminen sekä vaatimus vapaista ja rehellisistä vaaleista. Oppositio toimii niin vaaleissa kuin niiden ulkopuolellakin.

Myös tavalliset venäläiset ovat nousseet vastustamaan vallanpitäjiä. Ensimmäisen suuren protestiaallon muodostivat vuosina 2006–2008 niin sanotut erimielisten marssit, joita järjestettiin suurimmissa venäläisissä kaupungeissa. Seuraava protestiaalto nähtiin vuoden 2011 duuman vaalien jälkeen, kun vaaleissa paljastui merkittävää vaalivilppiä. Protestit jatkuivat myös vuoden 2012 presidentinvaalien yli. Krimin valtaus vuonna 2014 johti myös laajoihin mielenosoituksiin valtausta vastaan. 

Seuraavat suuret mielenosoitukset järjestettiin vuosina 2017–2018, kun oppositiopoliitikko ja sosiaalisen median vaikuttaja Aleksei Navalnyin korruptionvastaisen säätiön julkaisema entisen pääministeri Medvedevin omaisuutta käsittelevä dokumentti ”Hän ei ole teille Dimon” herätti vihaa kansalaisissa. Vuonna 2018 protestoitiin eläkeuudistusta, joka korotti merkittävästi eläkeikää. Myös Navalnyin myrkytys ja vangitseminen sekä duuman vaaleissa vuonna 2021 havaittu vaalivilppi herättivät protestiaallon.

Itse heräsin Venäjän yhteiskunnan epäkohtiin juuri Krimin valtauksen myötä. Minun elämässäni se näkyi tosin lähinnä ruplan kurssin romahtamisen vuoksi, kun koulun opintomatkalla Petroskoissa meillä lapsilla olikin kaksi kertaa enemmän ruplia käytössä. Ysiluokan yhteiskuntaopin tunneilla opimme, että Suomessa on demokratia sekä vapaat ja reilut vaalit. Pian opin, ettei Venäjällä ollut näin.

Oppositiopoliitikko ei Venäjällä ole ammateista turvallisin, vaan monia tunnettuja oppositiovaikuttajia on historian saatossa murhattu. Näistä tunnetumpia ovat toimittaja, ihmisoikeusaktivisti ja kirjailija Anna Politkovskaja, joka murhattiin asuntonsa ovelle vuonna 2006 Moskovassa. Murhasta tuomittiin vankeuteen viisi ihmistä, mutta epäiltiin, että murhan on tilannut joku ylempi taho. Toinen kuuluisa murhattu oppositiovaikuttaja oli Boris Nemtsov, joka toimi Jeltsinin presidentinkaudella Nizhni Novgorodin alueen kuvernöörinä sekä varapääministerinä. Hänet ammuttiin Moskovan keskustassa vuonna 2015. Nemtsov oli kritisoinut Venäjän toimintaa Ukrainassa. Kaksi viikkoa ennen murhaansa Nemtsov oli tv-haastattelussa kertonut pelkäävänsä tulevansa murhatuksi Putinin hallinnon toimesta. 

Vuonna 2016 kävimme opintomatkalla Moskovassa. Muistan epätodellisen olon, kun näin parlamentin rakennuksen ja presidentinlinnan. Täällä kaikki tapahtuu. Nemtsovin kuolinpaikalle oli Punaiselta torilta lyhyt matka ja siellä näkyi edelleen tuoreita kukkia.

Tällä hetkellä tunnetuimpia oppositiovaikuttajia Venäjällä ovat muun muassa shakkimestari Garri Kasparov, toimittaja ja aktivisti Ksenia Sobtsak, joka haastoi Putinin presidenttivaaleissa 2018, oligarkki Mikhail Hodorkovski sekä poliitikko ja somevaikuttaja Aleksei Navalnyi.

Näistä kansainvälisesti tunnetuin on tällä hetkellä vankilassa istuva Navalnyi. Hänet tunnetaan perustamastaan korruption vastaisesta säätiöstä sekä sosiaalisen median aktivismista. Hän on julkaissut aktiivisesti erityisesti Youtubessa paljastusvideoita Venäjän vallanpitäjien korruptiosta. Kansainvälisesti Navalnyista tuli tunnettu elokuussa 2020 tapahtuneesta myrkytyksestä, josta hän selvisi hengissä ja parantui Saksassa. Palattuaan Saksasta hänet vietiin vankilaan alkuvuodesta 2021. Hänet tuomittiin aluksi kahden ja puolen vuoden vankeuteen ehdonalaisen rikkomisesta ja maaliskuussa 2022 tuomiota pidennettiin yhdeksällä vuodella. Amnesty International pitää häntä mielipidevankina.  

Navalnyin vangitsemisesta huolimatta hänen ja korruptionvastaisen säätiön toiminta herätti minussa toivoa. Jonkin aikaa näytti siltä, että venäläiset näkivät mahdollisuuden muuttaa asioita ja voimaantuivat toimimaan. Putinin asema johtajana vaikutti horjuvan. Sitten tuli sota. 

”Erityisesti sodan myötä Venäjän yhteiskunnallinen kehitys näyttäytyy usein toivottomana. On vaikea kuvitella tulevaisuutta ilman Putinia, korruptiota tai väkivaltaa.”

Heräsin torstaina 24.2. epätodellisiin tunnelmiin: Venäjä oli aloittanut täysimittaisen sodan Ukrainassa. Hyökkäys tuli yllätyksenä niin minulle kuin monelle muullekin. Myös venäläiset näyttivät järkyttyneen sodasta: päivittäiset sodanvastaiset mielenosoitukset alkoivat sinä torstaina ja jatkuvat tähän päivään asti. 

Venäjän valtaapitävien vastaus sodanvastaisiin mielenosoituksiin on ollut voimakas. Mielenosoituksessa on pidätetty tuhansia ihmisiä ja poliisi on kohdistanut mielenosoittajiin väkivaltaa. 4.3. tuli voimaan uusi laki, jossa kriminalisoitiin ”julkisen väärän tiedon levittäminen Venäjän Federaation armeijan toiminnasta”. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tiedotusvälineissä ei saa julkaista Venäjän valtiovallan linjan vastaisia tietoja. Venäjän valtiovallan virallinen linja on se, että käynnissä on ”erityinen sotilaallinen operaatio” Ukrainan ”vapauttamiseksi natsien hallinnasta”. Maksimirangaistus rikoksesta on 15 vuotta. Laki on tehnyt riippumattomasta journalismista käytännössä mahdotonta ja moni länsimainen media onkin lopettanut toimintansa Venäjällä.

Erityisesti sodan myötä Venäjän yhteiskunnallinen kehitys näyttäytyy usein toivottomana. On vaikea kuvitella tulevaisuutta ilman Putinia, korruptiota tai väkivaltaa. Miltä tulevaisuus näyttää Venäjällä? Totuus on, ettei pian 70-vuotiaan presidentin valtakausi kestä ikuisesti. Kuka tulee tilalle? On täysin mahdollista, että presidentiksi nousee joku Putinin kannattaja, esimerkiksi pääministeri Mihail Mishustin. Putinin mahdollinen kuolema tai eläkkeelle siirtyminen voi myös johtaa suurempiin yhteiskunnallisiin muutoksiin.

Ristiriitaisista tunteista huolimatta minussa herää usko tulevaan: Ukrainan sota on saanut monet venäläiset heräämään vallanpitäjien julmuuteen. Toivoa luovat erityisesti minun ikäiseni Putinin ajan lapset. Riippumattoman mielipidemittaustoimisto Levada Centren mukaan presidenttiä kannattaa enää 20 prosenttia 18–24 vuotiaista. Venäläisten aktivistien tavoin unelmoin vapaasta ja ihmisoikeuksia kunnioittavasta Venäjästä, joka on turvallinen paikka vierailla ja asua.