Koko maailma nyrjähti paikaltaan helmikuussa, kun kuukausia kiristyneet jännitteet johtivat laajamittaiseen sotaan Ukrainassa. Erityisesti eurooppalaiset järkyttyivät, kun sodankäynti tuli lähelle. Euroopassa ei ole sodittu 30 vuoteen, mutta nyt sotaa käydään todella Suomen lähialueella. Huhtikuun edetessä tyrmistys sodasta on vain syventynyt, kun venäläisten epäinhimilliset sotarikokset ja sota siviilejä vastaan on paljastunut. 

Moderni sotakuvasto on erityisen järkyttävää, koska voimme seurata sotaa reaaliajassa Tiktokissa, Twitterissä ja perinteisessä mediassa. Nykyaikaisessa sodassa informaatiosodankäynti on entistä keskeisemmässä asemassa, ja sodan molemmat osapuolet tuottavat valtavan määrän propagandaa. Yllättävintä sodassa ei kuitenkaan ole informaation määrä, vaan kriisin laaja-alaiset ja arvaamattomat vaikutukset ympäri maailmaa. 

Sota osoittaa kansainvälisen yhteistyön merkityksen. Vaikka kansainvälisiä järjestöjä ajoittain arvostellaan pelkiksi uusliberalismin oikeuttajiksi, Euroopan unionissa sääntöpohjainen maailmanjärjestys ja taloudellinen yhteistyö on estänyt sotia tehokkaasti jo lähes 80 vuotta. Keskinäisriippuvainen talous kärsisi – ja kärsii – sodasta valtavasti.

Toisaalta läntinen Eurooppa on toiminut naiivisti. Talous on pyritty irrottamaan politiikasta, ja on ajateltu, että Venäjä integroituu sääntöpohjaiseen järjestelmään itsestään. Kehitys on ollut huolestuttavaa vuosikymmeniä, mutta kauppa on ajanut aina ihmisoikeuksien ja demokratian edelle. Euroopassa ei ole ymmärretty, että Venäjän johto ei sitoudu samaan liberaaliin ajatteluun, jossa talouden suojelu on ensisijaista. 

Valitettavasti keskinäisriippuvainen talous ei onnistunut estämään järkyttäviä, raakalaismaisia ja epäinhimillisiä sotarikoksia. Taloudellinen yhteistyö ei ole suojellut siviilejä Butšassa tai Mariupolissa.  

Euroopan on vihdoin tunnustettava taloudellisen yhteistyön poliittisuus ja tunnistettava vastuunsa Ukrainan sodassa. Asetetut talouspakotteet ovat askel oikeaan suuntaan, mutta ne eivät riitä. Koska talouspakotteet osuvat kipeimmin tavalliseen kansaan, riskinä on, että venäläiset katkeroituvat lännelle entisestään. Vaikka erillään muusta kansasta elävä eliitti on myös pakotteiden kohteena, merkittävintä päätöstä ei ole tehty; eurooppalaiset rahoittavat Venäjän sotaa edelleen ostamalla venäläisiä fossiilisia polttoaineita.

Vuonna 1972 Policy julkaistiin ensimmäistä kertaa pamflettina. Valtio-oppinut journalismi täyttää tänä keväänä siis 50 vuotta. Maailman tapahtumat osoittavat päivittäin, että ajankohtaisella, oivaltavalla ja tarkkanäköisellä valtio-oppineella journalismilla on tärkeä rooli yhteiskunnassa ja yliopistoyhteisössä. Siksi toivomme, että Policyn asema on turvattu myös tulevaisuudessa. 

Tällä kertaa Policy tarkastelee Ukrainaa ja Venäjää eri näkökulmista. Sen lisäksi haluamme myös tarjota muuta ajateltavaa: lehdessä käsitellään aiheita uniongelmista urheiluun ja hoitajista poliisiin. Antoisia lukuhetkiä ja rentouttavaa kesää! 

Joanna Ahola, Jyri Huttunen, Hanna Karlson, Ilona Rantala, Tuukka Saari, Sampo Untamala ja Leo Valkama