Politiikassa ei ole tervettä järkeä

Teksti: Oliver Watson

Kuva: Sampo Untamala

”Vihreät on sellainen tunnekuohupuolue, joka ei anna tosiasioiden häiritä elämäänsä. Se pystyy hyödyntämään varsinkin nuorten ihmisten angsteja hyvin tehokkaasti.” – Jussi Halla-aho

”Perussuomalainen puolue on nostalgiapuolue, joka on perustettu puolustamaan kuvitteellista mennyttä maailmaa, jossa heidän kannattajillaan olivat asiat paremmin” – Ville Niinistö

Politiikka-Suomi, jakso 10, Yle 2021.

Ihmisellä on hirmuinen taipumus yksinkertaistaa asioita. Luonnontieteellistämme monimutkaiset ilmiöt helppotajuisiksi malleiksi, sillä meidän ei silloin tarvitse liikaa vaivautua selvittämään niiden tarkkaa sisältöä. Politiikassa asettelemme puolueet, ehdokkaat ja mielipiteet kahden ääripään rajaamille akseleille. 

Kaikkein tunnetuin ja perinteisin näistä on vasemmisto–oikeisto-akseli. Käytämme sitä edelleen, vaikka sen perinteinen määritelmä ei edusta puolueiden eroja enää kovin luotettavasti. Myöhemmin sen rinnalle onkin luotu GAL–TAN-akseli, joka heijastaa paremmin uudelleen määrittyvää puoluekenttää, mutta joka ei ole samalla lailla vakiintunut.

Kuitenkin politiikassa esiintyy nykypäivänä vähemmän “luonnontieteellinen” akseli, joka on häikäisevän inhimillinen. Tunteet–järki-akseli on poliittisen vaikuttamisen keino, jota polarisoituneessa poliittisessa keskustelussa kuulee entistä enemmän. Sen määritelmä riippuu aina käyttäjästään, mutta johtopäätökset ovat yleensä samat.

Tunteet nähdään yleensä politiikassa haitallisena voimana, joka vie asioita väärään, lyhytnäköiseen suuntaan. Tunteiden alle luetaan esimerkiksi nillittäminen, ruikuttaminen ja valittaminen. Järjellä tarkoitetaan yleensä kauaskantoista politiikkaa, joka johtaa johonkin yhteiseen hyvään. Siis vain järjenkäyttö on tavoiteltavaa.

Järjellä on alakäsitteitä. On maalaisjärki, jossa jätetään liian vaikeat kysymykset pois, koska niihin ei haluta vastata. Toisaalta on myös mediaseksikkäämpi, kaupunkilaisempi versio: terve järki. Tunteet–järki-akseli harvoin kohtaa todellisuuden kanssa, sillä jos järki olisi todella jotakin objektiivista, olisi politiikan ongelmat ratkaistu jo kauan sitten.

Tunteiden paikka yhteiskunnassa

Tunteiden ja järjen vastakkainasettelu ei ole mikään uusi asia. Platon jaottelee Valtio-teoksessaan ihmisen inhimilliset motivaatiot halusieluun, himosieluun ja järkisieluun. Järkisielultaan parhaimmat tulisi valita hallitsijoiksi, kun taas himosielun ja halusielun määrittelemille ihmisille jää käytännöllinen työ. Jo tuolloin tunteiden ja järjen erottelu on katsottu tarpeelliseksi toimivan yhteiskunnan hierarkian kannalta.

Käytännössä järjellä voidaan tarkoittaa mitä tahansa. Järkeä on toisinaan leikkaaminen koulutuksesta tai terveydenhuollosta. Järjellä voidaan syrjiä seksuaali- tai sukupuolivähemmistöjä. Järkeä voi olla myös se, että aluevaaleissa kampanjoidaan sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen sijaan bensan hinnalla.

Puoluekenttä on mullistunut 1960–1970-luvulta alkaen. Ensin tulivat kristillisdemokraattiset puolueet, sitten oikeistopopulistiset puolueet ja niiden jälkeen vihreät puolueet. Niiden kannattaminen ei enää perustu omaan konkreettiseen taustaan vaan sosiaaliseen identiteettiin. Affektiivinen polarisaatio eli puolueiden kannattajien välinen vihanpito on lisääntynyt myös Suomessa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Viha on kaukana järjestä, sillä se on tunne.

”Viha on kaukana järjestä, sillä se on tunne.”

Kaikki puolueet väittävät olevansa järjen lähettiläitä ja vastustajiensa olevan lyhytnäköisiä tunteilijoita, mutta tämän keskustelun käyminen leimaa erityisesti oikeistoa. Oikeisto kehystää julkisesta sektorista leikkaamisen, tuloerojen kasvattamisen ja kapitalismin edistämisen terveeksi järjeksi. Tuloerot ja talouskuri eivät edusta järkeä. Ne ovat osa uusliberaalia hegemoniaa, joka edelleen vaikuttaa ajatteluumme siitä, mikä on tavoiteltavaa. Viime kädessä oikeisto on edelleen etuliike, ja on vahingollista, että sitä yritetään pukea koko kansaa palvelevaksi järkevien kerhoksi.

Tunteet, järki ja sukupuoli

Sukupuoli kulkee käsi kädessä tunteet–järki-akselin kanssa. Järkeä puolustavat puolueet ovat eduskunnassa kaikkein miesvaltaisimpia. Tunnekuohupuolue vihreiden sukupuolijakauma on puolestaan eduskunnan naisvaltaisin. Sen 20 kansanedustajasta vain kolme on miehiä.

Kokoomus, keskusta ja perussuomalaiset muodostavat miesvaltaisten puolueiden blokin. Ainakin ensimmäinen näistä edustaa surullisenkuuluisan vaalikampanjansa perusteella tervettä järkeä ja toinen taas määritelmällisesti maalaisjärkeä. Kolmas varmaan hakee molempia, mutta kaikille kolmelle yhteistä on se, ettei niiden politiikka ole sen järkevämpää kuin vasemmiston. 

Tunteet nähdään yleensä naisellisena ominaisuutena julkisuudessa, joten ei ole ihme, että niitä paheksutaan. Ne kytkeytyvät rakenteelliseen naisvihaan. Toisaalta pitää myös ottaa huomioon se, että naiset osaavat ilmaista tunteitaan keskimäärin miehiä avoimemmin. Syy lienee siinä, miten sukupuolittuneesti meidät on kasvatettu. On ongelmallista, että tietty sukupuoli joutuu tämän vuoksi herkemmin alistetuksi, kun sen edustaja avaa suunsa.

Tunnekulttuuri on käynyt läpi murrosta viimeisten vuosikymmenten aikana. Julkinen elämä, media ja journalismi on tunteikkaampaa kuin ennen. Paljastukset, tunnustukset ja jyrähdykset ovat entistä enemmän esillä mediassa. Niillä on nykyään uutisarvoa. Julkiset tunteet ovat silti edelleen kiisteltyjä. Miehiä ja naisia kohdellaan eri tavoin, kun he esimerkiksi liikuttuvat.

Kohti parempia tunnetaitoja politiikassa

Politiikassa on kyse arvoista, joita ei voi selittää järjellä. Viime vuosien puoluekentän murros on kasvattanut tunteiden merkitystä politiikassa, ja on hölmöä pukea itselleen epämiellyttäviä mielipiteitä tunteiluksi. Tunteet ovat luonnollinen osa ihmistä, mitä ei pidä piilottaa. Jokaisen puolueen syvin tavoite politiikassa on onnellisuus keinoista riippumatta.

Vihapuheen varjostamassa maailmassa täytyy kiinnittää huomiota siihen, mitä tunteilla ja järjellä oikeasti tarkoitetaan. Usein järjellä perustellaan inhottavia arvoja. Sosiaalisessa mediassa etenkin amerikkalaista aborttia, transsukupuolisuutta ja homoavioliittoja käsittelevää diskurssia leimaa facts versus feelings -ajattelu siitä huolimatta, että viha on aina tunne.

Politiikassa kauneinta on se, kun rakennetaan siltoja ja kaadetaan muureja. Tunteiden avulla ymmärrämme toisiamme ja löydämme yhdistäviä tekijöitä. Koulukiusaamistapauksien tultua ilmi on puhuttu siitä, että kouluissa pitäisi opettaa enemmän tunnetaitoja. Politiikan tulisi ottaa tästä koppi. Paremmilla tunnetaidoilla osaisimme purkaa vihaamme vahingoittamatta muita, ja samalla oppisimme ymmärtämään toisiamme.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s