Teksti: Ilona Rantala

Kuva: Elisa Soikkeli

Joka puolella on epäkohtia, kärsiviä ihmisiä ja epäoikeudenmukaisuutta  – ihan sama, minne päin katsoo tai ketä kuuntelee. Kaiken tämän lisäksi maapallo voi huonosti. Käsitellessä tätä kaikkea maailman kuormaa ihmiselle saattaa pulpahtaa mieleen monia ajatuksia, haaveita tai pettymyksiä. 

Pohdin usein, mitä minä voisin tehdä, mitkä ovat ne minun erityiset taitoni, joilla auttaa ja joilla erottua massasta. Olen tullut siihen tulokseen, että en tarvitse supervoimia. Riittää, että kuuntelen, opin ja annan aikaani. Olen kokeillut tehdä vapaaehtoistyötä erilaisissa ympäristöissä niin järjestöissä, kaupungilla kuin seurakunnassakin. Kokemukseni ovat olleet lähes poikkeuksetta positiivisia. Tunnen merkityksellisyyttä.

On olemassa paljon erilaista vapaaehtoistyötä; on muun muassa monikulttuurisuutta edistävää työtä, ensiapua, luonnonsuojelua ja päihdetyötä. Tapoja, joiden avulla voi auttaa, on lähes yhtä monia kuin epäkohtia. Jokainen varmasti löytää itselleen mieluisen tavan auttaa – jos vain haluaa.

—

Vapaaehtoistyö nähdään nyky-yhteiskunnassa yhä useammin “palkattomana työn tekemisenä”. En kannata palkatonta työtä – sen haluan sanoa suoraan. Tahdon, että tekstini on oodi vapaaehtoistyön puolesta. Vapaaehtoistyö on etenkin kansalaisyhteiskunnan puolella, järjestösektorilla, välttämätöntä. Vapaaehtoistyö mahdollistaa yhteisöille toimintaa sekä antaa yksilöille oman paikan tässä kiireisessä maailmassa. Toimintaa ovat muun muassa vapaaehtoisten pitämät harrastuskerhot tai vertaistukiryhmät erilaisille ihmisryhmille. Järjestöt puolestaan antavat ihmisille sellaisia tukitoimintoja sekä yhteisöjä, mitkä muuten puuttuisivat yhteiskunnastamme kokonaan. 

Vapaaehtoistyö mahdollistaa yhteisöille toimintaa sekä antaa yksilöille oman paikan tässä kiireisessä maailmassa.

Kun sanon, että en kannata palkatonta työtä, mutta kannustan vapaaehtoistyöhön, tarkoitan, että keskustelussa on kaksi eri asiaa. Työnteon ja vapaaehtoistyön ero on merkittävä. Vapaaehtoistyö on aina vapaaehtoislähtöistä ja vapaaehtoisen omatahtoista. Palkaton työnteko puolestaan on työntekijän ihmisoikeuksien polkemista – eikä hän pysty vaikuttamaan työhönsä tai työmääriinsä. Vapaaehtoistyöllä voidaan antaa omia taitoja käyttöön tilanteissa, joissa apua tarvitaan. Vaihtoehtoisesti vapaaehtoistyön kautta yksilö voi oppia paljon uusia taitoja ja saada merkitystä omaan arkeen ja elämään. 

Helpoimpia esimerkkejä yliopistomaailmassa vapaaehtoistyöstä on ainejärjestötoiminta. Toiminta lisää yhteisön hyvinvointia, ja toiminnan mahdollistaa vapaaehtoinen kanssaopiskelija. 

Hormonit saavat meidät hyrräämään hyvän olon ympärillä eikä vilpittömyys ja puhdas auttamisen halu ole pohjimmiltaan aina syy vapaaehtoistyöhön.

Mari Manninen kirjoittaa kolumnissaan Helsingin Sanomissa (2020), että auttajaa ajaa mielihyvähormonit tekemään hyvää. Hormonit saavat meidät hyrräämään hyvän olon ympärillä eikä vilpittömyys ja puhdas auttamisen halu ole pohjimmiltaan aina syy vapaaehtoistyöhön. Pyydän sinua hyvä lukija pohtimaan vastaukset kysymyksiin; ketä autamme, miten autamme ja miksi autamme? On tärkeää, että jokainen nykyinen tai tuleva vapaaehtoistyöntekijä miettii pohjimmaisia syitä omien taitojen jakamiseen vapaaehtoistyön muodossa. Mielestäni siinä ei ole mitään pahaa, että hyvän tekemisestä tulee hyvä olo – se ei vaan saa olla ainoa tavoiteltava asia tai ydinfokus, koska vapaaehtoistyö ei voi olla omaan napaan katselua. 

Suosittelen pohtimaan, voiko alussa mainittujen ongelmien, haasteiden ja olosuhteiden eteen tehdä jotain. Voitko sinä tehdä jotain – jotain, mikä on merkityksellistä? Oman kokemukseni mukaan tärkeintä on olla hyvällä mielellä ja antaa omaa aikaa hyvään käyttöön. Yhteisen hyvän eteen toimiminen muuttaa maailmaa. Kokeile rohkeasti – voit yllättyä siitä, mitä seuraa, kun teet konkreettisesti jotain hyvää!