Teksti: Tinja Ryynänen • Kuva: Parker Coffman / Unsplash Palveleeko Euroopan komission ehdottama lakialoite kansalaisten turvallisuutta vai vaikuttaako se kenties eurooppalaisten vapauteen negatiivisessa mielessä? Viime vuosina on tuntunut siltä, että yhteiskunta on vuosi vuodelta muuttunut yhä enemmän dystooppiseksi. Päivittäin uutisia lukiessani ovat ajatukseni lähinnä olleet negatiivisia ja on tullut jopa hieman epäuskoinen olo – tuntuu…
Avainsana: EU
Ihana eurosentrisyys – sukellus tuoreelle Polvin ekskursiomatkalle Brysseliin ja EU:n päätöksentekoon
Teksti: Pekka Aalto • Kuvat: Pekka Aalto ja Jenni Luoto Kauhee väsy, mutta opiskelijan täytyy säästää. Kello on neljä ja ulkona pimeää, bussi hurisee ja puheensorina kasvaa. Lentokentällä kaikki ovat jo innoissaan, sillä määränpäänä on Bryssel, Euroopan keskus. Se paikka, josta luennoillakin jauhetaan. Edessä on humoristisen ja voimaannuttavan selkeää poliittista yhteen hiileen puhaltamista, sairastumisia, sattumia…
Puola, Kristus kansojen joukossa?
teksti: Akseli Ahtiainen Puolaa on nykyhallintonsa aikana kuvattu EU:n ongelmatapaukseksi, mutta viime aikoina sen aseman Euroopassa on katsottu vahvistuneen. Mistä Puolan valtapuolueen hankala EU-suhde kumpuaa, ja mikä merkitys Puolan lokakuun 2023 parlamenttivaaleilla on Euroopan tulevaisuuden kannalta? Ajatukseen Puolasta ’Euroopan Kristuksena’ yhdistyy maan historiallinen rooli paitsi viattomana uhrina, myös urheana sankarina. Vertauskuva on vanha, mutta sen…