Teksti: Camila Tuisku
Kuva: WSOY

Vuosikymmenien takainen romaani ei säväytä tarinana, mutta tarjoaa kurkistuksen kulttuuril-
taan toisenlaiseen kotimaahan.

Rauha Virtanen: Ruusunen. WSOY, 1968.

ERÄS suosikkitavoistani lukea kirjaa on jättää takakannen esittely lukematta. Täten saatan aloittaa teoksen tietämättä siitä paljoa mitään. Varsin hyvin tämä onnistuu silloin, jos kerryttää puhelimensa muistioon ylipitkää kirjalistaa, jota koluaa läpi päiväysjärjestyksessä: tuoreimmat pahnan pohjimmaiseksi, vanhimmat ensimmäiseksi. Siinä kohtaa, kun saavuttaa abivuotena listaan lisäämänsä nimet, on syy muistiin merkitsemiselle jo iloisesti unohtunut. Ennakko-oletuksille tilaa antaa korkeintaan kannen ulkoasu.

Valmiiden määrittelyjen välttely mahdollistaa sen, että kirjaa lukiessa voi arvuutella teoksen ajallista miljöötä. Tosimaailmaan sijoittuva Ruusunen tipauttelee vihjeitä läpi sivujensa. Kansakoulusta puhuttaessa voi tapahtumien päätellä sijoittuvan aikaan ennen pohjoisesta vyöryneen peruskoulu-uudistuksen yltämistä Tampereelle, eli korkeintaan 70-luvun puolen välin paikkeille. Kun teini-ikäisten tyttöjen isä kertaa muistojaan sodasta, kielii se puolestaan joko perheen poikkeuksellisen avoimesta sotatraumojen käsittelystä tai ajan kulun parantavasta vaikutuksesta. Ratkaisu häämöttää, kun hipoissa pauhaa twist, ja vanhemmat epäilevät tytärtään marihuanan poltosta.

TÄYDELLISYYDESTÄ ON HANKALA
KEHITTYÄ – SUUNTAAN TAI TOISEEN

TEOKSEN päähenkilö on 17-vuotias Niina Lähde, runosielu, joka elää kirjoittamisesta. Paatuneena romantikkona hän hakee inspiraationsa luonnon lumovoimasta ja näpyttelee hengentyönsä kirjoituskoneellaan paperille. Hän on pikkusiskonsa, Tuiren, täydellinen vastinpari. Siinä missä Tuire on ruma, epäsuosittu ja kaiken lisäksi kouluarvosanojensa tyhmäksi leimaama, on Niina kaunis, pidetty ja opinnoissaan etevä. Esikoistyttären hyveet vain korostavat pikkusiskon epäonnistumisia vanhempien silmissä. Vaatimattomana luonteena Niina on täydellisyydestään tietysti täysin tiedoton. Heikkouksia hänelle ei ole kirjoitettu, ellei novellikilpailussa toiselle sijalle sijoittumista lasketa luonneviaksi.

ERÄÄT vanhemmat elävät lastensa kautta uudelleen haluamaansa nuoruutta, toiset kirjoittavat selostuksen idealisoimastaan elämästä osaksi tarinaa. Niinan kuvausta lukiessa en voi olla pohtimatta kirjailijan inspiraation lähdettä. Päähenkilö siteeraa ulkoa vieraskielisiä runoilijoita, on hyvätapainen ja ilmiselvän pikkuvanha. Luokkansa nuorimman abiturientin ei tarvitse edes rehkiä arvosanojensa eteen: lukiomenestys on siunautunut hänelle kasteveden mukana.

Kenties simppelit henkilöhahmot olivat ainoa vaihtoehto pitää kasassa hyvän ja pahan vastakkainasetteluun nojaavaa moraaliasetelmaa. Noukkimalla Niinaan tyttöyden parhaat palat on lukijan – jopa liian – helppo seurata kirjan sanomaa.

PITKÄLTI statistiksi jäävän pikkusiskon, Tuiren, näkökulman kirjailija vaikuttaa sisällyttäneen teokseen pääasiassa Niinan rajallista havainnointikykyä kasvattamaan. Isosiskoaan idealisoivan Tuiren kautta voi kätevästi tuoda esille Niinan poikkeuksellisen kauneuden, kirjoittajankyvyt ja muiden ihannoivat kommentit ilman, että päähenkilön nöyrä luonteenlaatu pitäisi karistaa omakehujen tieltä.

LOPPUA kohden pikkusisko vaikuttaa olevan hahmoista ainoa, joka kokee jonkinasteisen hahmokehityksen. Suhteellisen syvien sielunelämän kuvauksien myötä Tuiresta paljastuu moniulotteisuutta, jota muut jäävät vaille. Päähenkilön rakastettu, 30-vuotias perheenisä, Antti Rannikko saa toki oman säväyksensä, kun kirjailijanaapuri elää todeksi Niinan isän ennustuksen itsekkäästä taiteilijajuoposta. Muuten hahmot säilyttävät uskollisesti karikatyyrimäiset roolinsa, joihin nämä on alusta asti kirjoitettu.

ITSE juoni on melkoinen klisee: kirjaviisas tyttö ihastuu itseään vanhempaan sivistyneeseen mieheen. Kenties 60-luvulla aihetta ei ollut vielä ehditty koluta loppuun. Glorifioinnista teosta ei voi syyttää, mutta eipä valtadynamiikaltaan pahasti vääristynyttä suhdetta myöskään uskottavasti kritisoida. Antti selviää alaikäiseen sekaantumisesta kuin koira veräjästä: Vaimo katsoo tilannetta läpi sormiensa, koska “suloisiin runotyttöihin” ihastuminen nyt vain sattuu kuulumaan miehen luonteenlaatuun. Edes Niinan vanhemmat eivät haasta taiteilijarenttua, johon heillä on tämän vuokranantajina selvä yliote aikansa arvohierarkiassa . Vaikka kaksikko todistaa lähentelyä aitiopaikalta, sälytetään moitteet yksin tyttären harteille.

TEOS kertoo osaltaan aikansa moraalikäsityksestä. Erääksi draamankaaren huipentumaksi muodostuvat Lähteen perheen iltajuhlat, joihin ylennystä odotteleva isä on kutsunut kollegansa aina tehtaan liikejohtoa myöten. Suhteen käydessä ilmi muuttuvat vieraslistaan sisällytetyt Rannikot “kulttuurin säväyksestä” taakaksi. Vanhemmat eivät katso sopivaksi perua kutsua tilaisuuden onnistumisen tähden, joten he tyytyvät sadattelemaan pahastumisensa ilmaan. Edes hammasta purren vietettyjen juhlien jäätyä taakse ei huolestuneista huoltajista kumpikaan nosta asiaa esille naapureidensa kanssa. Perhe vaikenee asian kuoliaaksi.

ELINYMPÄRISTÖNSÄ siveellisyyskäsityksen vuoksi vastaavanlaisen salaisuuden leviäminen langettaisi mainehaitan ilmeisesti koko kotitalouden ylle. Alaikäinen tyttö on mennyt ja vikitellyt naimisissa olevan miehen! Varaa virheisiin ei ole, sillä Niina on jo kertaalleen riskeerannut isänsä ylennyksen läksiessään elokuviin Rannikon kanssa. Perhekriisi on valmis, kun kaksikon äkänneet luokkatoverit innostuvat levittämään sanaa salasuhteesta. Kieliihän tyttären yleistä pahennusta herättävä teko selvästi myös isän heikentyneestä työkyvystä.

JUONENKULKU kertoo omaa tarinaansa siitä, miten sidoksissa perheen sosiaalinen ja taloudellinen asema oli miehen statukseen. Lähteen perheessä kaikki on uhrattavissa isän työn edeltä. Tyttäreen sekaantuvaa kirjailijanaapuria ei lähdetä saattamaan edesvastuuseen ja äidin ura typistyy kuriositeetiksi. Tehtaan kirjeenvaihtajana työskentelevä äiti on valmis jättäytymään kotirouvaksi, jotta aikaa liikenisi ansio- ja kotitöiden ulkopuolisille harrastuksille – samaan tapaan kuin tennistä pelaavalla aviopuolisolla. Nykyaikaiseksi itseään tituleeraava äiti ei ole saanut rinnalleen aikansa modernia miestä, joka olisi valmis auttamaan taloudenpidossa edes sen verran, ettei vaimon tarvitsisi hyvästellä työpaikkaansa vapaa-aikaa saadakseen.

SAMA ilmiö toistuu Rannikoilla, näyttäytyvät he naapureidensa silmissä kuinka boheemeina tahansa. Jotta Antti voi keskittyä kirjallisiin ambitioihinsa, hoitaa opettajana työskentelevä vaimo kotityöt. Vaikuttaahan hänen menestyksensä kirjailijana merkittävästi siihen, kuinka vakavasti kaksikkoon suhtaudutaan. Pariskunnan toisella osapuolella, Annariitalla, ei lopulta ole paljoa väliä yhteisön silmissä, kun kaksikon mainetta määrittelee aviomies.

VANHA VINOUTUNUT ARVOMAAILMA

MIESTEN ulkonäöstä ei kirjassa kommentoida juuri mitään, mutta naisten osalta se on tärkeä henkilökuvauksen väline. Puutteet ulkomuodossa kielivät hahmon epämiellyttävyydestä. Annariitta, rakastajan puoliso, ei tukevarakenteisuudessaan istu feminiiniseen naisideaaliin ja vaikean ystävättärenkin hiuslaatu on ohut. Kun ulkoisen olemuksen kuvaus jätetään yksittäiseen kielteiseen huomioon varsinaisen esittelyn sijaan, vaikuttaa tarkoituksena olevan Niinan ylivertaisuuden korostaminen. Hänen viehättävyyttään ei nimittäin pääse unohtamaan.

TARINAN edetessä lukija pääsee tutustumaan kelpo kattaukseen 60-luvun muotia, kun päähenkilön saapuessa kohtaukseen hänen asukokonaisuutensa esitellään kuin ne olisivat juonen kannalta tärkeäkin seikka. Muiden henkilöhahmojen pukeutumista sivutaan niukasti, jos ollenkaan. Niinan vaatevalintojen korostaminen ei ole omiaan pelastamaan teosta tulkinnalta kirjailijan unelmateiniydetn esityksenä. Jos minulla olisi lista pukineita, jotka haluaisin ylleni vetää, kirjoittaisin ne osaksi tarinaa juuri näin.

TOINEN käsittelyttä jäävä asia on pikkusisko Tuiren tapa tukahduttaa ikävät tunteensa herkuilla. Orastavan syömishäiriön sijaan sokeririippuvuus on vain yksi hauska ominaisuus hänen heikkouksiensa joukossa. Ottaen huomioon, että tunnesyöminen ei ollut 1960-luvulla käsitteenä tunnettu, on Virtanen onnistunut kirjoittamaan siitä malliesimerkin. Tänä päivänä aiheiden yhtä kepeä käsittely tuskin selviytyisi painotaloon asti jäämättä kustantajan haaviin. Esitystapa saisi 2000-luvun julkisuudessa epäilevän vastaanoton.

NUORILLE suunnatulla kirjalla ei välttämättä ole paljoa annettavaa tarinana, ellei sitten etsi suoraviivaisuudessaan kevyttä lukemista. Jos teosta sen sijaan lähtee tarkastelemaan juuri ajankuvansa kautta, saattaa nykylukija löytää siitä monia kiehtovia piirteitä. Kirjan sivuilta paljastuva 60-luku on kulttuuriltaan toisenlainen. Vallinneessa ilmapiirissä naiseutta määritteli ulkonäkö, perheen asemaa puolestaan mies. Aikuisen ryhtyessä suhteeseen alaikäisen kanssa on häpeä ennen kaikkea jälkimmäisen. Sanoma, jonka kirja kohderyhmälleen välittää veisi sen eittämättä boikottiin tänä päivänä.