Teksti: anonyymi

Arvon kanssaopiskelijat,
olen huomannut, että meitä on huijattu. Tämä huijaus on jatkunut koko opintopolun. Tämä täyttymätön lupaus paljastuu ivallisuudessaan minulle vasta kaksitoista vuotta myöhemmin yliopistonpenkillä.
Peruskoulussa opintoni keskittyivät hiljaa kuuntelemiseen ja kritiikittä toistamiseen. Tämä oli kenties perusteltua peruskouluikäisen kehitysvaiheeseen nähden. Peruskoulusta lukioon siirryttäessä minua varoitettiin: työmäärä lisääntyy merkittävästi ja opiskelu on itsenäisempää. Uusien vastuiden kanssa luvattiin myös oikeuksia: opetus olisi osallistavampaa ja opiskelija tasavertaisemmassa roolissa opettajaansa nähden. Opiskelija saattoi jopa esittää opettajillekin uusiin oivalluksiin johtavia kysymyksiä. Osa näistä lupauksista täyttyikin.
Lukiosta valmistuttuani minua uhkailtiin jälleen: Jos haet korkeakouluun, opiskelusi mullistuu täysin. Kaikki on nyt sinusta itsestäsi kiinni. Tämän ukaasin mukana kulki kuitenkin implisiittinen lupaus: peruskoulusta ja lukiosta poiketen voisin valita miltei mitä tahansa maan ja taivaan väliltä. Sisäänpääsy voi olla vaikeaa, mutta kahdentoista vuoden opiskelutyösi palkitaan. Pääset osaksi akateemista yhteisöä, jossa Suomen kirkkaimmat mielet ja oman alasi huiput opastavat sinua oppimisen ja tutkimuksen tiellä.
Minut on petetty. Tunnen olevani kauempana opetuksesta vastuussa olevista henkilöistä kuin kertaakaan aikaisemmin. Pedagoginen taso on yleisesti heikompaa kuin missään aikaisemmassa vaiheessa opintojani. ”Akateemisesta yhteisöstä” muistuttaa lähinnä ryhmätyöt ja Moodlen keskustelualustat.
Siinä missä lukioaikana tunsin opettajani nimeltä ja saatoin tervehtiä heitä koulun käytävillä, yliopistossa olen suorittanut lukemattomia kursseja vaihtamatta sanaakaan opettajani kanssa. Enemmistölle kurssien vetäjistä opettaminen tuntuu olevan välttämätön paha, ja niistä keskusteluista mitä olen opettajien kanssa käynyt, tämä tuntuu olevan etenkin väitöskirjatutkijoiden keskuudessa laajalti jaettu näkemys.
Ainoa merkityksellinen yhteisöllisyys yliopistolla pyörii opiskelijajärjestöjen varassa. Niiden toiminta on rikasta ja palkitsevaa, mutta sitä ajatellessa mieleeni tulvii aivan muita a-alkuisia sanoja kuin akateeminen. Akateemisen yhteisöllisyyden puute on opiskelijoiden laiminlyöntiä ja se kuvastaa yliopiston yhteiskunnallista roolia laajemmin.
Yliopisto on esoteerinen rituaali, joka on yhä useammalle vain välttämätön paha tiellä työelämään. Sen käyttöarvo on osoittaa työnantajalle kykeneväsi pitkäjänteiseen ja aikataulutettuun työhön, usein vajaavaisella tuella ja ohjeistuksella. Toisin sanoen olevasi valmis työelämään. Opintojen itseisarvo on päässyt hukkumaan niin opettajilta kuin opiskelijoiltakin.
Niiden toiminta on rikasta ja palkitsevaa, mutta sitä ajatellessa mieleeni tulvii aivan muita a-alkuisia sanoja kuin akateeminen.
Tämä ajatusmaailma heijastuu myös siihen, miten yliopisto käsittelee omia resurssejaan. Yliopiston seitsensivuisessa Kampusvisio 2040 -julkaisussa todetaan seuraavasti: ”Investoinnit kohdistetaan kohteisiin, jotka palvelevat yliopiston ydintoimintaa ja jotka ovat toiminnallisesti ja taloudellisesti perusteltuja.” Tilojen käyttö- ja kehittämisperiaatelinjauksissa mainitaan opiskelijat tasan kerran. Opiskelijoiden yhteisöllisyyttä ja sen mahdollistamista ei selkeästi pidetä yliopiston ydintoimintana.
Yliopisto on esoteerinen rituaali, joka on yhä useammalle vain välttämätön paha tiellä työelämään.
Yliopistolla olisi mahdollisuus tarjota esimerkiksi tämänhetkiseen tilakurjuuteen ratkaisuja, jotka tukisivat samalla myös akateemisen yhteenkuuluvuuden tunnetta. Yliopistolla on n. 800 miljoonan euron sijoitukset, jotka tekivät esimerkiksi vuonna 2024 122 miljoonaa euroa voittoa. Näistä resursseista luulisi liikenevän myös meille hieman enemmän; vaikka edes Rustan vuokratuotot.
Kenties romantisoimaani yliopistoa ei koskaan ollutkaan ja akateeminen yhteisö on aina ollut vain kangastus – ideaali, jota tavoittelevat saadaan jäämään yliopistolle väitöskirjatutkijoiksi, jotta heidän harteilleen voidaan kasata suhteettoman suuri opetusvastuu nälkäpalkalla.
Kenties seuraavankin opintoaskeleen takana piilee huijaus, eikä edes meiltä kielletyn U37:n taukohuoneesta löydy tuota mystistä akateemista yhteisöä. Ainakin siellä on tarjolla ilmaista kahvia.
V.V.
Vihainen VOOlainen on Policyn vakiopalsta, jossa VOOlaiset pääsevät anonyymisti purkamaan sisälleen patoutuneita höyryjä. Haluaisitko sinäkin purkaa vihaasi? Ota empimättä yhteyttä voopolicy@gmail.com! Ps. Huomattavasti halvempaa kuin terapia (lue: ilmaista).