Teksti: Elias Koivisto • Kuvat: Elias Koivisto, Luikaus Oy / Seppo Kivimäki & Leevi Pienihäkkinen

Helsingin Musiikkitalossa kuultiin marraskuussa 2025 muumimusiikkia ensimmäistä kertaa koskaan suuren orkesterin esittämänä. Muumikonserttien järjestäminen oli kulttuuriteko, joka sai pohtimaan, mikä muumimusiikista tekee niin ihmeellistä ja miksi se liikuttaa ihmisiä vielä aikuisenakin.

Muumilaakson tarinoita -animaatiosarja on tuttu suurelle osalle suomalaisista. Suomessa vuonna 1991 ensiesityksensä saaneen animaation parissa varttuneet muistavat elävästi sarjan suuria tunteita herättäneet kohtaukset ja kykenevät siteeraamaan sanatarkasti muumihahmojen animaatiossa kuultuja lentäviä lausahduksia. Keskeinen osa sarjan viehätysvoimaa piilee kuitenkin animaation taianomaisissa taustamusiikeissa, jotka luovat animaation kohtauksiin aivan erityisen tunnelman ja ovat omaleimaisuutensa tähden tuttuja myös monelle niistä, jotka eivät ole sarjaa koskaan katsoneet.

Säveltäjä ikonisen muumimusiikin takaa on kuitenkin jäänyt monelle tuntemattomammaksi. Tilanteen korjaamiseksi Heikki Ranta ja Seppo Kivimäki julkaisivat heinäkuussa 2023 dokumentaarisen YouTube-videon Sumio Shiratori – Suomen tunnetuin tuntematon säveltäjä, joka ensimmäistä kertaa koskaan raotti salaperäisyyden verhoa säveltäjän ympärillä. Ranta ja Kivimäki tuskin osasivat tuolloin aavistaa, millaisen tapahtumien ketjun he olivat saattaneet alulle. Video sai hurmioituneen vastaanoton ja teki näkyväksi sen, miten merkitykselliseksi lukuisat suomalaiset olivat Sumio Shiratorin säveltämän muumimusiikin kokeneet. Videon kommenttikenttä täyttyi viesteistä, joissa kiiteltiin paitsi Rantaa ja Kivimäkeä tärkeäksi koetun videon tekemisestä myös Shiratoria kauniin ja merkityksellisen musiikin säveltämisestä.

Taiten tehtyä videota voi jo itsessään pitää kulttuuritekona, sillä se onnistui piirtämään suomalaisille aiempaa tarkemman kuvan Sumio Shiratorista. Samalla se tiivisti yhteen suomalaisten ylisukupolvisesti Shiratoria kohtaan kokeman kiitollisuuden ja välitti tämän lämpimän viestin myös säveltäjälle itselleen. Videon suurimmaksi ansioksi voidaan kuitenkin katsoa se, että sen seurauksena muumimusiikki saatiin soimaan Helsingin Musiikkitalossa muumien 80-vuotisjuhlavuonna.

Tunnelmaa Helsingin Musiikkitalossa ennen sunnuntain 30.11. ensimmäistä muumikonserttia voisi kuvailla onnentäyteiseksi mutta hieman epäuskoiseksi. Muumimusiikin kuuleminen ihka oikean orkesterin esittämänä on ollut monen Muumilaakson tarinoiden kanssa kasvaneen unelma, mutta tuon unelman toteutumiseen tuskin monikaan on aidosti uskonut. Kun liput Musiikkitalon konsertteihin tulivat myyntiin keväällä 2025, ne vietiinkin käsistä ja myytiin loppuun vain minuuteissa. Suosiota seurasi ilmoitus lisäkonsertista ja lopulta viiden kaupungin kattavasta Suomen kiertueesta keväälle 2026.

Musiikkitalon isojen lasi-ikkunoiden takana marraskuinen iltapäivä on hyinen ja hämärä, mutta sisällä tunnelma on lämmin. Vaikka Muumilaakson tarinoita on lapsille suunnattu piirrosanimaatio, Musiikkitalon aulaan pakkautuneista, monenkirjaviin muumipaitoihin sonnustautuneista konserttivieraista suurin osa on 80- ja 90- lukujen sekä 2000-luvun alun kasvatteja. Lapsia Musiikkitalolle näyttää eksyneen vain vähän. Näky pakottaa pohtimaan, mikä oikein on muumimusiikin salaisuus. Miksi Muumilaakson tarinoita -animaatio ja sen taustamusiikit liikuttavat ihmisiä vielä aikuisenakin?

Ilmiön yksinkertaisin selitysmalli nojaa nostalgiaan. Muumimusiikki, jonka monet yhdistävät animaation mieleenpainuviin kohtauksiin, nostaa pintaan väkeviä tunnemuistoja. Ne herättävät kuulijassa nostalgian tunteen, joka on yhtäältä haikea ja kaihoisa, toisaalta lämmin ja hekumallinen. Juuri tätä tunnetta monet muumikonserttiin saapuneista kertovatkin tulleensa hakemaan.

Nostalgiannälkä ei kuitenkaan yksin selitä muumien ja muumimusiikin suosiota. Monelle konserttivieraalle Muumilaakson tarinoita on nimittäin paljon enemmän kuin vain muisto lapsuudesta. Se on sarja, joka viihdyttää edelleen.

Kolmekymppinen Aino Sulonen, joka on saapunut konserttiin äitinsä kanssa, kertoo, ettei ole koskaan lakannut katsomasta animaatiota. ”Katson edelleen muumeja aina viikonloppuaamuisin”, Sulonen sanoo naurahtaen.

Monet konserttiin saapuneista kertovat animaation – sen viipyilevien kohtausten, terävästi kirjoitetun dialogin ja muumikirjoista tutun tunnelman – tuovan iloa ja nautintoa vielä aikuisenakin. Sarjan pariin palataankin aina uudestaan ja uudestaan – milloin tautia pakoon, milloin seikkailun perässä, milloin siitä yksinkertaisesta syystä, että on vain sen aika.

”Yhdessä vaiheessa laitoin muumit pyörimään aina, kun olin kipeä”, kertoo Vaasasta konserttiin saapunut Elina Pätsi. ”Mutta nykyisin laitan muumit uudelle katselukierrokselle ihan tasaisin väliajoin”, Pätsi jatkaa.

Animaation tavoin Shiratorin säveltämä muumimusiikki on monelle muutakin kuin kaiku lapsuudesta. Se ei ole jäänyt vangiksi liikkuvien piirroskuvien taakse, vaan monet konserttivieraat kertovat kuunnelleensa muumimusiikkia vuosien saatossa hyvinkin paljon eri yhteyksissä – joskus opiskellessa, joskus töitä tehdessä, joskus muuten vain.

”Joka tilanteeseen löytyy sopiva muumimusiikki”, vakuuttaa konserttia kuuntelemaan tullut Martta Ponto. ”Olen kuunnellut muumimusiikkia esimerkiksi kandia ja gradua kirjoittaessa.”

Ponto kertoo saaneensa muumimusiikit serkultaan erillisinä MP3-tiedostoina 20 vuotta sitten ja tunnustaa asettaneensa muumikipaleita jopa puhelimensa hälytys- ja herätysääniksi.

”Niitä iloisia ja positiivisia, ei liian jännittäviä!” Ponto täsmentää kiireesti.

Selitys Shiratorin muumimusiikin suosiolle löytyykin musiikista itsestään. Konserttivieraat kuvailevat Shiratorin musiikkia oivaltavaksi, vivahteikkaaksi ja monipuoliseksi. Shiratori luo musiikillaan erilaisia tunnelmia ja herättää kuulijassa monenlaisia tunteita – myös muita kuin nostalgisia.

”Muumimusiikissa on kaikki tunneskaalat”, Elina Pätsi toteaa ytimekkäästi. ”On kaihoa, melankoliaa ja iloa”, Pätsi listaa.

Myös säveltäjä ja pianisti Tuomas Turriago, joka on saapunut muumikonserttiin perheensä kanssa, antaa Shiratorin säveltämälle musiikille aivan erityisen arvon.

”Shiratorin muumimusiikissa on jokin sellainen unenomainen piirre, joka johdattaa kuulijan jonkin ihmeellisen haavemaailman kaukaiseen kolkkaan, minne ei monikaan musiikki voi viedä”, Turriago muotoilee.

Muumimusiikkia kuuntelemaan saapuneita ei siis yhdistä vain nostalgiannälkä. Heitä yhdistää myös – ja ehkä ennen kaikkea – poikkeuksellisen hyvä musiikkimaku.

”Muumimusiikkia kuuntelemaan saapuneita ei yhdistä vain nostalgiannälkä. Heitä yhdistää myös poikkeuksellisen hyvä musiikkimaku.”

Musiikkitalon konserttisalin ovien sulkeuduttua tunnelma täydessä salissa on odottava ja hieman jännittynyt. Kun taide herättää ihmisissä näin suurta kiinnostusta, taiteen tekeminen on sen tekijöille paitsi kiitollista myös epäilemättä hieman kauhistuttavaa. Kun käsissä on vieläpä jotakin suomalaisille niin pyhää kuin muumit, paineet onnistua ovat varmasti kovat.

Muumimusiikkia TV-sarjasta Muumilaakson tarinoita on konsertti, joka lunastaa kaikki sille asetetut odotukset. Seppo Kivimäen ja Heikki Rannan yhteistyönä syntynyt käsikirjoitus on taidokkaasti rakennettu. Konsertissa musiikki, videot, valot ja teksti tukevat toinen toistaan, ja ne muodostavat eheän kokonaisuuden. Konsertin temaattinen rakenne tekee konsertista tunne- ja vaiherikkaan matkan halki Muumilaakson. Tuittu Koskisen ja Taimi Tornikosken sovitukset ovat paikoitellen rohkeitakin, mutta niistä kuultaa läpi syvä kunnioitus Shiratorin alkuperäisiä sävellyksiä kohtaan. Sini Korhosen johtama orkesteri tulkitsee muumimusiikkia ammattitaidolla ja itseään säästelemättä koko liki kaksi ja puoli tuntia kestävän konsertin ajan.

Muumikonsertti on sarja toinen toistaan sykähdyttävämpiä hetkiä. Kun Hanna Heljaste vangitsee Jäärouvan kylmäävän hengen kristallinkirkkaalla äänellään, sen kuuleminen paikan päällä tuntuu etuoikeudelta. Kun animaatiosarjassa kertojalle äänensä antanut Leena Uotila lausuu tunteikkaat ja herkät välijuontonsa, ne ovat kuin loitsuja, jotka avaavat portaalin lapsuuteen. Kun Emiko Shiratori nousee lavalle ja tulkitsee animaation alkuperäisen tunnussävelmän Yume no Sekai e (Unelmien maailmaan) tuntuu kuin kaikki unelmat – niin unohdetut, haudatut kuin muilta salatut – voisivat vielä käydä toteen. Ja kun Sumio Shiratori lopulta konsertin päätteeksi astelee lavalle, kylmä värähdys käy halki katsomon ja saa yleisön nousemaan kuin yhteisestä sopimuksesta osoittamaan seisten suosiotaan säveltäjälle.

Muumikonsertti jättää jälkeensä lämpimän ja kiitollisen tunteen. Se saa ajattelemaan, että maailmassa, jonne Tove Jansson on luonut muumit, on lopulta aika hyvä elää. Maailmassa, jossa on muumien lisäksi pieni joukko muumimielisiä ihmisiä, jotka järjestävät muumikonsertteja, on vielä parempi elää. Mutta kaikkein parasta on elää maailmassa, jossa on muumien ja muumikonserttien lisäksi suuri joukko muumimielisiä ihmisiä, jotka jakavat rakkauden muumeja ja muumimusiikkia kohtaan.

Muumikonsertin ansiosta tiedämme nyt, että elämme sellaisessa maailmassa.