Teksti: Topi Remes • Kuva: Mathilde Bouley

Joulu on jälleen nurkan takana ja pitelet käsissäsi vuoden viimeistä Policya. Vuosi 2025 oli maailmanpolitiikassa juuri sitä, mitä pelättiin: epävarmuutta ja ennakoimattomuutta. Maailman myllerrys näkyy myös ihmisten mielissä ja synkissä pääkirjoituksissa. Tuoreimmassa nuorisobarometrissä vain 61 prosenttia vastaajista suhtautui optimistisesti omaan tulevaisuuteensa, mitä voi pitää romahduksena vuoden 2021 barometrista, jolloin vastaava luku oli 80 prosenttia.

Usein väitetään, että nuorten tulevaisuususko voidaan palauttaa ja ilmastoahdistus selättää yksinkertaisesti ratkaisemalla ongelmat. Toisin sanoen on järjetöntä olla onnellinen, jos asioiden tila ei anna sille katetta. Sinänsä looginen väite ei kuitenkaan ole kovin pragmaattinen.

Kysymys siitä, miten suhtautua maailman pahuuteen, kärsimykseen ja omaan etuoikeutettuun asemaan, on yhtä vanha kuin filosofia itse. Kuinka saada maailmasta hyvä, ja mikä on yksilön vastuu siinä?

Jos kaikki ihmiset tekisivät hyvin ja toimisivat oikein, kaikki olisi hyvin. Vaan kun eivät tee taikka toimi. Sota-aikana lottana ja sotilaskotisisarena toiminut 100-vuotias Eva Multia totesi Hesarin haastattelussa (2.12.) kuvaavasti: ”Maailma on ollut hullu alun pitäen. Mutta jos nyt verrataan esimerkiksi keskiaikaan, niin eiköhän tässä vuosisatojen aikana ole kuitenkin ollut toiveita parempaan menemisestä. Tätä kauheutta, joka nyt vallitsee, on ollut kautta ihmiskunnan tunnetun historian.”

Eri aikojen filosofien konsensus on, että kärsimys kuuluu osaksi ihmiselämää, eikä sitä voi poistaa. Kärsimystä voi kuitenkin pyrkiä vähentämään. Maailma ei ole kehittynyt parempaan suuntaan sattumalta, vaan moni on ponnistellut mahdollistaakseen sen. Esimerkiksi positiivisen tasa-arvokehityksen suhteen on vaikeaa liioitella aktivismin merkitystä.

Olennaista onkin tiedostaa maailman epätäydellisyys vajoamatta passiivisuuteen. Kirjassaan The Revolution of Hope (1968) saksalaisfilosofi Erich Fromm pohtii toivoa aikana, jolloin ilmassa oli toisaalta ydinsodan eksistentiaalista uhkaa, toisaalta vahvaa teknologiauskoa. Toivo ei ole Frommille passiivista odottelua eikä optimistista toiveajattelua, vaan valmiutta kohdata epävarmuus ja tarttua toimeen lopputuloksen epävarmuudesta huolimatta. Tällainen toivo vaatii tuskallista tietoisuutta siitä, että omat yritykset korjata maailman vääryyksiä saattavat epäonnistua ja jäädä merkityksettömiksi.

Jatkuva valmius voi silti olla mielelle liikaa. Tästä näkökulmasta myös ajoittainen eskapismi esimerkiksi Muumilaaksoon voi olla ihan perusteltua (ks. sivu 12). Omasta hyvinvoinnista huolehtiminen ei ole itsekästä hedonismia, vaan tapa, joka mahdollistaa aktiivisen toivon pitkäaikaisen ylläpitämisen.

Tämä on nykyisen päätoimituksen viimeinen lehti. Suuret kiitokset kaikille lehden tekoon vuoden aikana osallistuneille ja tietenkin lukijoille. Policyn päätoimituksen puolesta toivotan kaikille rentouttavaa joulua ja onnellista uutta vuotta! •

Topi Remes
Päätoimittaja