Teksti: Essi Sen • Kuvat: Veera Kaasinen

Aseistakieltäytyjäliiton hallituksen jäsen Janne Niemelä kieltäytyi siviilipalveluksesta protestina. Tässä haastattelussa hän kertoo päätöksestään, väkivallan rakenteita ylläpitävästä järjestelmästä ja siviilipalveluksesta käytävän keskustelun puutteista Suomessa.

Thirsty Scholarin pöydän ääressä istuu Aseistakieltäytyjäliiton hallituksen jäsen Janne Niemelä. Hän hymyilee lempeästi teekuppi kädessään, kun huomautan, että kysymykseni saattavat olla yksinkertaisia, jopa hölmöjä.

“Ei tarvitse tuntea itseään hölmöksi. Sehän on ihan yleinen yhteiskunnan tila, ettei tästä aiheesta puhuta. Liitonkin täytyy kaivaa tietonsa itse, kun mikään taho ei näistä tiedota,” Niemelä sanoo rauhallisesti.

Viime kesäkuussa työministeri Matias Marttinen (kok) päätti, ettei Aseistakieltäytyjäliittoa oteta mukaan siviilipalveluslain uudistamistyöryhmään. Liiton mukaan kokouskutsut ja materiaalit oli jo ehditty lähettää, ja osallistumisen uskottiin olevan varmistettu, kunnes ministeriöstä ilmoitettiin äkillisesti, ettei liittoa otetakaan mukaan. Päätös tuli liitolle täysin yllättäen.

Ratkaisua perusteltiin sillä, että Varusmiesliitto ei ollut lähettänyt omaa edustajaansa, ja tasapuolisuuden nimissä myös Aseistakieltäytyjäliitto jätettiin pois. Niemelän mukaan päätös vaikutti epäselvältä ja epäoikeudenmukaiselta, sillä Varusmiesliiton osallistuminen siviilipalveluslain uudistamistyöhön ei liiton mielestä ollut edes relevanttia.

Tämä oli käännekohta. Niemelä ilmoitti siviilipalveluskeskukselle, että aikoo kieltäytyä. “Päätin ryhtyä totaalikieltäytyjäksi protestina. Se oli lähtölaukaus tälle hommalle,” hän kertoo.

Niemelä oli ehtinyt toimia liiton aktiivina jonkin aikaa, kun Aseistakieltäytyjäliitto jätettiin ulos työryhmästä. Hän liittyi liittoon ystävän kutsusta ja jäi heti mukaan. Häntä innosti, miten liiton toiminta yhdistää konkreettisen oikeuksien puolustamisen ja antimilitaristisen arvopohjan. Aseistakieltäytyjäliitto on nuorten rauhanjärjestö, joka kyseenalaistaa koko asevelvollisuusjärjestelmän. Liitto toimii sekä siviilipalvelusvelvollisten että totaalikieltäytyjien edunvalvojana.

Liiton toiminta ja totaalikieltäytyminen perustuvat Niemelän mukaan paitsi henkilökohtaiseen vakaumukseen myös haluun haastaa järjestelmän läpinäkymättömyyttä. Liiton jäsenet kokevat, ettei heidän ääntään kuulla virallisissa prosesseissa.

“Emme halua vain kieltäytyä, vaan herättää keskustelua. Haluamme, että ihmiset ymmärtävät, ettei siviilipalvelukseen liittyviä oikeuksia ja velvollisuuksia voi pitää itsestäänselvyyksinä.”

Aseistakieltäytyjäliiton mukaan Suomen asevelvollisuusjärjestelmä on ongelmallinen sen sukupuolittuneisuuden, vapaudenriiston ja väkivaltakulttuurin vuoksi. Järjestön mielestä se, että vain juridiset miehet pakotetaan palvelukseen, ylläpitää väkivaltaan perustuvia sukupuolirooleja ja vahvistaa patriarkaalisia asenteita. Armeijassa nuoret varusmiehet altistuvat hierarkialle ja kiusaamiselle – siellä opitaan käyttäytymismalleja, joilla ei koskaan kohtelisi naapuria tai lasta.

Jos aseellinen maanpuolustus katsotaan välttämättömäksi, Niemelän mukaan sen tulisi perustua vapaaehtoisuuteen ja uudistettuun, ihmislähtöisempään kulttuuriin. Hän korostaa, että puolustusvoimien tulisi keskittyä ihmisoikeuksien puolustamiseen pikemminkin kuin väkivallan harjoitteluun.

Niemelän oma kieltäytyminen alkoi yksinkertaisella ilmoituksella siviilipalveluskeskukselle. Hän lähetti keskuksen nettisivujen kautta viestin, jossa kertoi kieltäytyvänsä. Pian sen jälkeen siviilipalveluskeskuksen työntekijä soitti ja varmisti, että hän oli varmasti tosissaan. Kun hän vahvisti päätöksensä, tapaus siirtyi poliisin tutkittavaksi.

Tutkinta on edelleen kesken. Rangaistus määräytyy siviilipalveluksen jäljellä olevan ajan perusteella, ja Niemelän tapauksessa se tulee olemaan noin 49 päivää. Useimmat totaalikieltäytyjät suorittavat rangaistuksensa kotiarestissa, jossa liikkumista valvotaan nilkkapannalla.

Suomessa totaalikieltäytyjiä on ollut keskimäärin 35–55 vuosittain. Vaikka rangaistukset ovat lieventyneet, periaate on Niemelän mukaan sama kuin ennen: valtiota vastaan asetetusta vakaumuksesta seuraa tuomio. 

“1960-luvulla aseistakieltäytyjiä suljettiin Karvian vankileirille, jossa olot olivat kovat. Silloin se oli avoin skandaali. Nyt rangaistukset ovat pehmeämpiä, mutta logiikka on sama.”

Aseistakieltäytyjäliitto vaatii, että siviilipalveluslain uudistaminen aloitetaan uudelleen puhtaalta pöydältä ja että liitto kutsutaan mukaan uudistustyöhön. YK:n ihmisoikeuselinten ja Amnesty Internationalin suositusten mukaan siviilipalvelusajan tulisi olla nykyistä lyhyempi, ja totaalikieltäytyjien rankaiseminen tulisi lopettaa. Amnesty pitää totaalikieltäytyjiä mielipidevankeina. Siviilipalvelus kestää kaksi kertaa kauemmin kuin lyhin mahdollinen varusmiespalvelus, joten sitä voidaan pitää rangaistuksenomaisena.

Niemelä huomauttaa, että Suomi on Euroopassa poikkeus. Useimmat maat ovat luopuneet asevelvollisuudesta, ja aseistakieltäytyjien rankaiseminen on harvinaista. Suomen rinnalla ainoastaan Kreikka, Venäjä ja Valko-Venäjä jatkavat tätä käytäntöä. Toisaalta asevelvollisuus on viime vuosina tehnyt paluuta Eurooppaan, ja nähtäväksi jää, normalisoituuko aseistakieltäytyjien rankaiseminen koko Euroopan mittapuulla jälleen.

Aseistakieltäytyjäliitto tekee yhteistyötä kansainvälisten järjestöjen, kuten European Bureau for Conscientious Objectorsin ja War Resisters Internationalin, kanssa. Liitto jakaa tietoa ja suunnittelee yhteisiä vetoomuksia EU:lle ja YK:lle. Myös yhteistyötä muiden maiden aseistakieltäytyjien kanssa tehdään, vaikka resurssipula rajoittaa osallistumista. Valtionavustusten leikkaukset, lukuun ottamatta opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustusta,  ovat vaikeuttaneet toimintaa merkittävästi. Niemelän mukaan päätös avustusten poistamisesta oli ideologinen, ja taloudellisten rajoitteiden vuoksi osallistuminen esimerkiksi viime kesänä järjestettyyn kokoukseen Mongoliassa ei ollut mahdollista.

Viranomaisviestinnän puute ja julkisen keskustelun rajoittuminen vaikeuttavat Niemelän mukaan tiedon saantia siviilipalvelukseen liittyvistä oikeuksista ja velvollisuuksista. Liiton on usein hankittava tietonsa itse, sillä viranomaisilta saatava tieto on rajallista ja hajanaista.

Suomessa siviilipalvelusta suorittavat ja aseistakieltäytyjät ovat pitkään jääneet julkisessa keskustelussa varjoon. Vaikka asevelvollisuus koskee jokaisen juridisen miehen elämää, sen vaihtoehdot ja niihin liittyvät oikeudet ovat usein heikosti tunnettuja. Kun puolustusvoimista uutisoidaan säännöllisesti, liiton toiminta nousee esiin lähinnä poikkeustapauksissa, kuten yksittäisten totaalikieltäytyjien tuomioiden yhteydessä. Niemelän mielestä on ristiriitaista, että asia, joka koskettaa kymmeniä tuhansia nuoria, jää julkisessa keskustelussa lähes näkymättömäksi.

Niemelä korostaa, että kysymys aseistakieltäytymisestä liittyy hänen mielestään laajemmin siihen, millaista yhteiskuntaa rakennetaan ja miten yksilöitä kohdellaan instituutioiden sisällä. Hän kannustaa aiheesta kiinnostuneita tutustumaan toimintaansa ja osallistumaan keskusteluun. •