Teksti: Tinja Ryynänen • Kuva: Miki Souru

Tiistai, 18. helmikuuta.

Päivä jota on odotettu, sekä päivä jota varten on valmistauduttu useita kuukausia – on nimittäin Valtsikan speksin ensimmäinen esityspäivä. Ja tätä ensi-iltaa seuraisi viisi esitystä lisää. Jälkeenpäin katsottuna viikko oli erittäin raskas, mutta myös erittäin antoisa ja ikimuistoinen.

Tämän vuoden Valtsikan speksi oli eräänlainen satiiri liittyen erilaisten palveluiden jonottamiseen sekä niiden byrokraattisuuteen. Aihe oli mielestäni erittäin ajankohtainen sekä taitavasti toteutettu – kukapa taitaisi yhteiskunnallisen satiirin niin hyvin kuin valtiotieteilijät.

Silloin kun lähdin mukaan speksiin vuoden 2024 syksyllä, en osannut odottaa, mitä kaikkea se toisi mukanaan. Nyt tätä kirjoittaessani voin olla ylpeä siitä, että lähdin kyseiseen toimintaan mukaan. Vaikka harjoittelun määrä Speksiä varten on ollut suuri, on aika kuitenkin mennyt hyvin lennokkaasti. Alussa minua pelotti se, että kuinka tulen selviämään samanaikaisesti opinnoista sekä treeneistä näin alkuvuodesta, kun treenimäärä kasvoi yhtäkkiä tammikuussa viikottaisten läpimenojen alkaessa. Lisäksi itse esitysviikko kuulosti hyvin intensiiviseltä, mitä se myöskin oli. Levon määrä tuolta viikolta jäikin melko olemattomaksi.

Nyt jälkeenpäin voin sanoa, että speksi on vaatinut hieman uhrauksia opintoihin liittyen. Se kuitenkin on ollut kaikkien rästiin jääneiden kouluhommien ja univelan arvoista. Tentin voi aina uusia, mutta hyvää speksikokemusta ei!

Viikottaisen läpimenojen myötä speksiporukka alkoi hitsautumaan yhteen aivan uudella tavalla ja myöskin eri tiimien välillä. Ja kuuluihan näiden läpäreiden jälkeen siirtyä (lähes) aina suoraan jatkoille! Alussa epämääräiseltä kuulostava juonikuvio alkoi pikkuhiljaa selkeytymään. Tämän lisäksi myös musiikin, näytelmän ja tanssin yhtenäisyys alkoi saavuttamaan lopullisen muotonsa. Myöskin aluksi itselleni vieras, mutta ehkäpä speksin keskeisin käsite omstart alkoi tulla tutuksi. Omstartit ovat siis yleisön huutamia lausahduksia, joiden mukaan jokin näytelmän kohtaus tulee toteuttaa uudelleen. Ne ovat ehdottomasti speksin kruununjalokivi, sillä ne luovat jokaisesta esityksestä hieman erilaisen ja hauskan omalla tavallaan.

Kun muutin Helsinkiin viime syksynä, koin aluksi vaikeuksia löytää omaa paikkaani täältä. Yksi tärkeä harrastus joka minulla oli lapsuudenkaupungissani Kuhmossa päättyi seinään, nimittäin klarinetin soittaminen. Koin vaikeaksi soittaa vain yksin, enkä saanut siitä oikein minkäänlaista iloa. Olin lapsesta asti käynyt orkesteritreeneissä ja soittotunneilla, joten niiden päättyminen sai elämäni tuntumaan hieman tyhjältä. Lisäksi erilaiset musikaaliprojektit olivat minulle tuttuja jo entuudestaan.

Siksipä tieto Speksin olemassaolosta oli erittäin positiivinen yllätys. Viikoittaiset orkesteri- ja bänditreenit muistuttivat minua jo lapsuuden ja teini-iän aikana muotoutuneista rutiineista. Lisäksi treenien ja esitysten jälkeiset “fiilisringit” olivat tuttuja suoraan kesämuusikon töistä, jollaisena olin toiminut jo viiden kesän ajan vielä Kuhmossa asuessani. Näiden kuukausien aikana minusta alkoi viimein tuntumaan siltä, että olen ainakin edistynyt hiukan oman paikkani löytämisessä uudessa kotikaupungissani, Helsingissä. Erityisesti olen huomannut sen, miten tärkeää on ollut ylläpitää itselle tärkeitä harrastuksia ja rutiineja oman henkisen hyvinvoinnin kannalta.

Kannustan siis jokaista lukijaa lähtemään mukaan Speksin toimintaan, jos musiikkiteatterin tuottaminen kiinnostaa yhtään. Se voi myöskin olla positiivinen yllätys sellaiselle henkilölle, joka ei perinteisesti musikaaleista niin välitä. Tarjolla on useita eri tehtäviä, eli jokaiselle löytyy varmasti jotakin. Keskittyä voi joko näyttelemiseen, musiikkiin, lavastukseen, puvustukseen tai vaikkapa tekniseen puoleen. Kenties parasta Valtsikan speksissä on se, ettei sinne pääsemiseen ole minkäänlaisia pääsykokeita. Täten jokaisella on mahdollisuus osallistua, vaikka ei olisikaan mikään alan huippu.

Speksistä voi oppia tärkeitä taitoja, joita voi potentiaalisesti tarvita myöskin työelämässä, kuten luovuutta sekä yhteistyötaitoja. Kuitenkin se tuo ensikädessä mukavaa vaihtelua opiskeluntäyteiseen arkeen. Kaiken harrastustoiminnan ei aina tarvitse liittyä suoranaisesti työelämään: asiaan, josta yhä useampi opiskelija stressaa mielestäni nykypäivänä ehkä hieman liikaa jo etukäteen.