Valtsikan horoskooppi

Teksti: Tiia Korhonen

Oletko aina ollut kiinnostunut tietämään, millainen horoskooppisi on valtsikan opiskelijana? Ei hätää, apu on saapunut! Tässä jutussa käydään läpi jokainen horoskooppimerkki valtsikalaisena ja ennustetaan vuotta 2025.

Kauris (22.12-19.1): Järjestöaktiivi

Opintosuunta: Yleinen valtio-oppi

Kauris toimii ainejärjestöissä koko opiskeluaikansa, usein monessa pestissä, ellei jopa puheenjohtajana. Päämäärätietoisella kauriilla on paljon omia näkemyksiä kaikesta ympärillään olevasta ja hän vastaakin mielellään luennoilla professorin esittämiin kysymyksiin. Kauris on kunnianhimoinen opiskeluissaan, joten kandi- ja graduaiheet eivät taatusti ole mistään helpoimmasta päästä. Kauris opiskelee yleistä valtio-oppia, sillä hän aikoo tulevaisuudessa työskennellä tasavallan presidentin kabinetissa. Tärkeintä kauriille on eteneminen, joten opiskelijabileistä lähdetään aina kotiin ajoissa nukkumaan. 

Mitä odottaa vuodelta 2025: Kauriin ahkeruus huomataan ja hän saa paikan tohtoriopiskelijana. Kauriin täytyy kuitenkin muistaa kaikelta ahertamiseltaan jättää tilaa myös levolle. 

Vesimies (20.1-19.2): Luennoitsija

Opintosuunta: Yhteiskuntapolitiikka

Maailmanparantaja vesimies on taatusti lukenut joka ikisen kurssikirjan kuuteen kertaan ja myös kaikki professorin tarjoamat extra-artikkelit. Hänen tietovarastonsa on varsin laaja ja häneltä jostain kysyttäessä on varauduttava perusteelliseen, luentomaiseen vastaukseen, jossa käydään läpi ilmiön taustat, vaikutukset ja mahdolliset ratkaisut. Vesimies opiskelee yhteiskuntapolitiikkaa, sillä hän haluaa ratkaista maailmasta eriarvoisuuden, nälänhädän ja ilmastonmuutoksen. Vesimies voi helposti eksyä maailman pelastamiseen ja muuttua hajamieliseksi, joten hänellä on hyvä olla ympärillään opiskelukavereita, jotka palauttavat hänet tähän päivään. 

Mitä odottaa vuodelta 2025: Vesimies saa vuonna 2025 kustannussopimuksen kirjalleen Yliskylän heinäsirkkojen yhteisökäyttäytymisestä. Hurraa!

Kalat (20.2-20.3): Prokrastinoija

Opintosuunta: Käytännöllinen filosofia

Tunteellinen ja sanattomia merkityksiä aistiva kalat opiskelee käytännöllistä filosofiaa, sillä matemaattinen ja rationaalinen ajattelu eivät kuulu tämän merkin vahvuuksiin. Kalat on alituisen kiinnostunut salaperäisyydestä sekä mystiikasta ja empiirinen havainnointi ei ole kalojen mielipuuhaa. Kalat haluaa selvittää kaiken normatiivisista hyvän elämän arvoista metaetikkaan ja siihen, millainen on hyvä yhteiskunta. Tämän loputtoman tutkimusinnon takia hänellä kestää opinnoissaan vähintään vuosikymmen ja prokrastinaatio on merkille hyvin tuttua. Kalat on äärimmäisen älykäs sekä luova ja hänet voikin tulevaisuudessa löytää tutkijan ammatissa. 

Mitä odottaa vuodelta 2025: Kalat repäisee ja lähtee vuonna 2025 kuuluisan tutkijaryhmän mukaan tutkimaan tulivuoria Islantiin, kun kurssiesseen kirjoittaminen ei oikein lähtenyt ja piti keksiä tekosyy välttää se. 

Oinas (21.3-19.4): Työelämässä

Opintosuunta: Viestintä

Loputonta energiaa ja impulsiivisuutta säteilevä oinas ei paljoa koulun penkillä viihdy ja tämän takia hän on jo opintojensa alusta lähtien ollut työelämässä. Rohkea ja yritteliäs oinas on puhunut itsensä johtavaan viestintätoimistoon töihin käytännössä ilman mitään meriittejä ja nousee kovaa vauhtia organisaation portaita ylemmäs, sillä hänen karismaansa ei voi vastustaa kukaan. Opinnot ovat sivuseikka ja kursseja suoritetaan, jos suoritetaan. Oinas opiskelee viestintää, sillä se on sopivan nopeatempoista kärsimättömälle merkille. Oinaan väri on punainen, joten hän näyttää syötävän hyvältä valtsikan punaisissa haalareissa. 

Mitä odottaa vuodelta 2025: Oinas kohtaa henkilökohtaisen kriisin vuonna 2025, kun ei pääse kurssia läpi. Oinas ei suostu myöntämään, että syy voisi olla opiskelun puute, vaan haastaa koko yliopiston oikeuteen. 

Härkä (20.4-20.5): Rationaalinen valitsija

Opintosuunta: Taloustiede

Härkä opiskelee taloustieteitä, sillä hän on luonteeltaan perusteellinen, sitkeä ja hallitsee hyvin raha-asiat. Härkä on rationaalinen ajattelija ja pyrkii usein valitsemaan vaihtoehdon, jolla maksimoi hyötynsä. Pitkäjänteisenä härkä jaksaa pyörittää matematiikkaa sekä perehtyä kunnolla pörssi-, pankki- ja sijoitusasioihin. Härkä opiskelee mielellään omissa oloissaan rauhassa ja massaluennot kauhistuttavat tätä merkkiä. Loistavana kuuntelijana härkä on loistavaa seuraa esimerkiksi kävelylenkille, jossa vastapuoli saa purkaa rauhalla opiskelupaineensa härälle. Härältä saa taatusti järkeviä vinkkejä. 

Mitä odottaa vuonna 2025: Härän sijoitukset lähtevät vuonna 2025 huimaan nousuun ja hänestä tulee upporikas. 

Kaksonen (21.5-20.6): Bailaaja

Opintosuunta: Globaali kehitystutkimus

Missä bileet siellä kaksonen. Kaksonen on liikkeissään nopea ja erittäin puhelias merkki. Hän viihtyy mielellään ihmisten seurassa ja on omimmillaan erilaisissa opiskelijatapahtumissa. Häntä ei tarvitse kahta kertaa houkutella sitsaamaan Voosselle tai leikkimään Hoplopiin. Uteliaana ja helposti kyllästyvänä luonteena kaksonen opiskelee globaalia kehitystutkimusta, sillä tutkimusala antaa hänelle tarpeeksi mielenkiintoista sisältöä. Kaksonen on hyvä keskustelija sekä asioiden kehittäjä ja tämän vuoksi hän todennäköisesti päätyy tulevaisuudessa diplomaatin tehtäviin.  

Mitä odottaa vuodelta 2025: Kaksonen riehaantuu ainejärjestön trampoliinipäivässä ja katkaisee vasemman jalkansa. Tämä ei häntä hidasta, vaan hän alkaa sairasvuoteella opetella tosissaan Tetriksen pelaamista ja voittaakin vuoden lopussa Tetriksen maailmanmestaruuden. 

Rapu (21.6-22.7): Huolehtija

Opintosuunta: Sosiaalityö

Rapu on merkkinä myötätuntoinen sekä herkkä hoivaaja ja tästä syystä hän opiskelee sosiaalityötä. Hän on kiinnostunut ihmisten hyvinvoinnin parantamisesta ja haluaisikin työskennellä esimerkiksi päihdesosiaalityön tai lasten ja nuorten parissa. Rapu huolehtii myös kanssaopiskelijoistaan: häneltä löytyy aina mukana vettä huonokuntoiselle opiskelijaystävälle ja poissaolijalle lähetetään luentomuistiinpanot viisi minuuttia luennon loppumisen jälkeen. Hän on erittäin tunnollinen opiskelija. Kuitenkin jos rapu saa tentistä huonon arvosanan, on kurssipalaute jäätävää kyytiä tentin arvostelijalle. Rapu on merkkinä pitkävihainen, joten tämän jälkeen hän ei taatusti osallistu enää saman professorin kurssille. 

Mitä odottaa vuodelta 2025: Ravun tekemä ruotsin kurssin essee on niin mahtava, että se julkaistaan Aftonbladetissa. Rapu pyydetään tämän seurauksena vieraaksi ruotsalaiseen ajankohtaisohjelmaan, jossa hän ei osaa sanoa sanaakaan ruotsiksi, sillä teki esseensä Chat GPT:llä. 

Leijona (23.7-22.8): Joka paikassa 

Opintosuunta: Talous- ja sosiaalihistoria

Toimelias, dramaattinen ja villi leijona on opiskelijana joka paikassa. Hän on speksissä pääroolissa, kirjoittaa ravintola-arvosteluita tiedekunnan lehteen, suorittaa 60 noppaa yhdessä periodissa ja hoitaa valtiotieteellisen tiedekunnan pihaa. Leijona janoaa huomiota ja hän hakeutuu parrasvaloihin tilanteessa kuin tilanteessa. Leijonalle ei ole mikään ongelma esitellä ryhmätyötä vaikka yksin tai kommentoida 200 ihmisen luennolla. Leijona on tiedekunnassa joka ikisen ihmisen kaveri, niin oppilaiden kuin opettajienkin. Leijona on kiinnostunut kaikesta ja opiskelee laajoja teemoja käsittelevää talous- ja sosiaalihistoriaa. Tulevaisuudessa hän työskentelee ammatissa, jossa voi olla esillä, kuten opettajana tai poliitikkona. 

Mitä odottaa vuodelta 2025: Leijona rakastuu päätä pahkaa vuonna 2025 erääseen taloustieteiden opiskelijaan. Kyseessä ei todellakaan ole match made in heaven, mutta tulista leijonaa tämä ei estä. Voitko jo kuulla hääkellojen soivan? 

Neitsyt (23.8-22.9): Edunvalvoja

Opintosuunta: Sosiologia

Sosiologiaa opiskeleva näpsäkkä ja looginen neitsyt toimii mielellään koko valtiotieteellisen tiedekunnan edunvalvojana. Neitsyelle asioiden tulee olla järjestyksessä ja hän kyllä tuo ilmi epäkohdat. Sähköpostia opettajille lähtee pienimmistäkin asioista ja kavereille hän kertoo mielellään esimerkiksi työehtosopimuksista. Neitsyt opiskelee sosiologiaa, sillä hän on hyvin analyyttinen. Häntä kiinnostaa esimerkiksi väestötiede ja opiskelujen jälkeen hänet löytää varmimmin asiantuntijan tehtävistä. Neitsyen tekemät henkilökohtaiset tehtävälistat ovat erittäin kadehdittavia ja hän osaa helposti korjata opiskelukaverin rikkoutuneen tietokoneen. Merkki pitää itsestään mielellään huolta ja neitsyt saattaakin ilmaantua luentosaliin täydessä tällingissä puku päällä. 

Mitä odottaa vuodelta 2025: Neitsyt järjestää vuonna 2025 valtsikan vapun jatkobileet. Bileet ovat sensaatio ja niistä puhutaan valtsikan Jodel-kanavalla vielä kolmenkin vuoden päästä. 

Vaaka (23.9-23.10): Ryhmätyöntekijä

Opintosuunta: Sosiaalipsykologia 

Vaaka pyrkii harmoniaan ja tasapainoon. Hän on erittäin sosiaalinen ja kaipaa paljon muiden seuraa. Siksi vaaka ei mielellään opiskele yksin kotona, vaan tekee ennemmin ryhmätöitä tai on kirjastossa kavereiden kanssa. Vaa’an kanssa opiskelu on mukavaa, sillä hän on lämmin ja avoin persoona. On kuitenkin vaarana, että vaa’an kanssa opiskellessa ei saa mitään aikaiseksi, sillä hän mieluummin höpöttelee kuin lukee. Vaaka on kiinnostunut ihmismielestä sekä sosiaalisista ryhmistä ja opiskelee sosiaalipsykologiaa. Hän haluaa auttaa muita ja työllistyy oletettavimmin esimerkiksi kriisityöntekijäksi. 

Mitä odottaa vuodelta 2025: Vaaka alkaa tekemään vapaaehtoistyötä ja tekee suuria henkisiä harppauksia. Vuoden lopussa vaaka suorastaan säteilee uutta elinvoimaa! 

Skorpioni (24.10-22.11): Suorittaja

Opintosuunta: Poliittinen historia 

Skorpioni on terävä ja perusteellinen suorittajaluonne. Tämä merkki ei tee mitään puolivillaisesti ja kurssityöt ovat aina pelkkää priimaa. Skorpionia kiinnostaa ihmiselämän kehitys, väärinkäytösten paljastaminen, valta sekä menneisyys ja tämän vuoksi hän opiskelee poliittista historiaa. Skorpioni osaa olla itselleen äärimmäisen ankara ja hän pyrkiikin kaikessa tekemässään täydellisyyteen. Tenttejä uusitaan niin kauan, että kurssista on saatu paras arvosana. Skorpionia kannattaa varoa debattikumppanina, ellei ole täysin varma väitteestään, sillä hän on erittäin teräväkielinen, eikä pelkää nujertaa vastustajaansa. 

Mitä odottaa vuodelta 2025: Koska skorpioni on suorittanut jo kaikki tutkintoon vaadittavat kurssit moneen kertaan, hän alkaa käydä kaiken maailman hassunhauskoja kursseja. Hän osallistuu esimerkiksi ”Minä ja kissani” -kurssille, vaikka on allerginen kissoille. 

Jousimies (23.11-21.12): Vaihto-opiskelija

Opintosuunta: Sosiaali- ja kulttuuriantropologia

Dynaaminen ja seikkailunhaluinen jousimies ei paljoa keskustakampuksella viihdy. Jousimies opiskelee sosiaali- ja kulttuuriantropologiaa, sillä hän on kiinnostunut erilaisista kulttuureista ja näiden kohtaamisista. Jousimies viettää suurimman osan opinnoistaan vaihdoissa tai harjoitteluissa ulkomailla. Jousimies hyppää mielellään tuntemattomaan, joten häntä ei löydä vaihdosta Ruotsista, vaan jostain mahdollisimman kaukaa. Nopeasti innostuvana merkkinä jousimies kokeilee opintojensa aikana myös monia erilaisia harrastuksia aina rugbysta lautapeleihin. Jousimies on kiinnostunut sosiaalisista sekä moraalisista kysymyksistä ja päätyy myöhemmin elämässään töihin Yhdistyneisiin kansakuntiin. 

Mitä odottaa vuodelta 2025: Maailmanmatkaajana jousimies päätyy Melbourneen tapaamaan Pesto-pingviiniä. Kaikki ovat kateellisia. 

*Toimituksen huomio: Tämä juttu on kirjoitettu kieli poskessa ja huumorilla. Horoskoopin ja ennustusten todenperäisyyttä ei voida taata. 

Jätä kommentti