Tämän hetken Afganistan vai Handmaid’s Tale?

Teksti: Iris Talonen • Kuvitus: Nanaka Takegata

Äärikonservatiivinen uskonnollinen ryhmä nousee äkillisesti valtaan, vähitellen naisilta riistetään oikeus itsensä ilmaisuun, oikeus työskentelyyn, oikeus opiskeluun, oikeus terveyteen, lopulta jopa oikeus puhumiseen. Heistä tehdään yhteiskunnan ja miesten omaisuutta tehtävänään pelkästään niiden palveleminen. Määräysten rikkomisesta rangaistaan mitä julmimmilla tavoilla, eikä loppua sorrolle ole näkyvissä.  

Lokakuun lopulla sanomalehdissä vilahti uutisia, joiden mukaan Afganistanin talibanhallinto kiristää entisestään lakeja, joilla määritellään monia naisten oikeuksiin liittyviä säännöksiä. Lokakuisen uudistuksen kautta maan hallinto haluaa kieltää naisten keskinäisen puheen julkisilla paikoilla. Lakiuudistusten sarja on osa muutoksia, joita vuonna 2021 valtaan noussut äärisunnalainen talibanhallinto on toimeenpannut. Tapahtumat kuulostavat täysin Margaret Atwoodin dystopiaromaanin The Handmaid’s Tale (1985) juonenkäänteiltä, mutta tosiasiassa nämä kokemukset koskettavat Afganistanissa tänä päivänä eläviä naisia.

Talibanien äärimmäisen tiukka Koraanin tulkinta toimii ajurina näiden muutosten taustalla, eikä poikkea tyyliltään paljoakaan Atwoodin teoksessa valtaapitävien fundamentalistien Vanhan Testamentin tulkinnasta. The Handmaid’s Tale sijoittuu tulevaisuuden Yhdysvaltoihin, jossa maan hallinto päätyy äärikristillisen joukon otteeseen.Tästä eroavaisuudesta huolimatta naisten osakseen saama kohtelu on julmuudessaan lähes tasavertaista. On vaikea edes pukea sanoiksi, millaisia tunteita talibanin määräyksistä lukeminen herättää. 

Uudistukset lähtivät vuoden 2021 jälkeen liikkeelle ”kevyemmästä”, mutta sitäkin merkityksellisemmästä, kun ensimmäinen suora naissukupuoleen kohdistuva muutos oli tyttöjen opiskelun kieltäminen kuudennen luokan jälkeen. Kuten arvata saattaa, oli se vasta alkua, kun sen jälkeen myös yliopisto-opiskelu kiellettiin ja pääsyä työelämään rajoitettiin. Helsingin yliopistossa tohtoriksi väittelevä afganistanilainen Ershad Noorzai Balkhi kommentoi sähköpostitse, että naisiin kohdistuvia lakimääräyksiä on vuoden 2021 jälkeen annettu jopa noin 70 kappaletta. Naisten asemaa on siis heikennetty pala palalta, minkä vuoksi lakimääräykset ovat myös jääneet osin huomiotta maan ulkopuolella.

Merkillepantaviin muutoksiin kuuluu myös julkisilla paikoilla liikkumisen rajoittaminen sekä täysin peittävään pukeutumiseen pakottaminen. Tästä mieleeni nousee Atwoodin teoksesta tutut punaiset kaavut, ja valkeat lakit, joilla naisilta estettiin katsekontakti julkisilla paikoilla liikuttaessa. Oli syynä sitten miesten katseilta piilottaminen tai kommunikointi ”omien” kanssa, on naisten pukeutumisen säätely vahvasti heidän vapauksiaan rajoittavaa. Vielä astetta vakavampaa on naisten rajoitettu pääsy terveydenhuollon pariin. Ilman miessaattajaa asiaa lääkäriin ei nimittäin ole. Sen lisäksi ongelmia aiheuttaa myös se, että naisten koulutuksen estäminen johtaa pulaan lääkäreistä. Atwoodin teoksessa naisten terveydestä pidettiin kyllä tarkasti huolta, mutta vain niin kauan, kun se kosketti heidän lisääntymisterveyttään ja kykyä synnyttää terveitä lapsia yhteiskunnan palvelijoiksi.

Naisten terveyden häikäilemättömän laiminlyönnin ohella erityisen julmaa Afganistanissa on myös lokakuinen määräys puheen kieltämisestä julkisilla paikoilla. Taustalla uudistuksessa on niin kutsuttu hyveiden edistämisen ja paheiden torjumisen laki, jossa muun muassa naisen ääni on määritetty ”awrahiksi” eli joksikin, joka tulee pitää peitettynä. Jo itse laki hyveistä ja paheista kuulostaa absurdilta, ja puheen kieltäminen herättää kysymyksen siitä, mitä kokonaisen sukupuolen suiden tukkiminen tosiasiassa edes ratkaisee. Kun itsensä peittämisen syynä on miesten houkutusten estäminen, voisi kuvitella ratkaisuja olevan muitakin, kuin naisten oikeuksien riistäminen. 

Tosiasiassa tilanne talibanhallinnon alla on vielä karumpi kuin media antaa ymmärtää.

Naisten puheen kieltäminen ei ole ainoa hiljaisuutta aiheuttava tekijä. Ershad nimittäin painottaa, että länsimainen media on hiljaa Afganistanin tilanteesta ja erityisesti naisten asemasta, eikä parannusta tähän ole hänen mielestään tulossa. Tosiasiassa tilanne talibanhallinnon alla on vielä karumpi kuin media antaa ymmärtää, mikä muistuttaa kohtaloita myös Atwoodin teoksessa. Todellinen tilanne ja naisten kokema fyysinen ja henkinen väkivalta paljastuivat vasta, kun maa saatiin vapautettua äärikristittyjen hallinnasta. 

On pelottavaa pohtia, kuinka pitkälle tilanne voi vielä pahentua. Ershadin mukaan kansalaisia on vahtimassa niin kutsuttu Sharia-poliisi ja hallinto on palauttanut jo käytäntöön muun muassa julkiset teloitukset sekä kivityksen ja ruoskimisen rikkeiden rangaistusmuotona. Tällainen rangaistus koskee muun muassa aviorikoksen tehneitä naisia, ja esimerkki samanlaisesta väkivallasta löytyy mistäpä muualtakaan kuin Atwoodin teoksesta. Tuntuu hirvittävältä ajatella, kuinka pahimman luokan dystopiateoksen tapahtumat, jotka lukiessa tuntuvat kaikessa epätoivossaan kaukaisilta, ovat tälläkin hetkellä käynnissä. Kaikkea kirjassa esiintyvää julmuutta pahentaa tieto siitä, että Atwood valitsi teokseensa vain jo tosielämässä tapahtuneita kauheuksia.

Helvetin ollessa valloillaan Afganistanissa ja vihan kiehuessa sisällä tulee pakostikin mietittyä, mitä voisi tehdä? Vai onko mitään edes tehtävissä? Atwoodin teoksessa niin kutsuttu Gileadin valtakunta kohtaa loppunsa sekä maan sisäisen, että ulkoisen vastarinnan pitkän taistelun myötä. Ershadilta kysyessäni hän painottaa erityisesti kansallisen ja kansainvälisen tason toimintaa, jotta tilanne ei pääsisi etenemään huonompaan suuntaan. Onko tosielämässä valtioiden välinen yhteistyö ja kansainvälinen areena kuitenkaan niin vahva, että naisten elämän ja oikeuksien rajuun rajoittamiseen pystytään puuttumaan? Mikäli ei, jäämme täysin passiivisen sivustakatsojan rooliin todistaessamme naisten elämiä polkevan show’n jatkumista.

Lähteet:

https://yle.fi/a/74-20121117

https://www.bbc.com/news/articles/c20rq73p3z4o

https://www.hs.fi/maailma/art-2000010663251.html

https://www.hs.fi/maailma/art-2000009296392.html

https://apnews.com/article/afghanistan-taliban-takeover-timeline-df3df916cae4b07d53a302dc9a2811d8

https://www.theguardian.com/global-development/2024/mar/28/taliban-edict-to-resume-stoning-women-to-death-met-with-horror

https://www.britannica.com/topic/Taliban

https://www.bbc.com/bbcthree/article/c7bbe6fc-f452-4015-acdb-719ff8e5d389

https://www.doctorswithoutborders.org/latest/health-afghans-impacted-poverty-restrictions-women-and-broken-health-care-system

Jätä kommentti