Teksti: Nanna Rein • Kuvitus: Ella Liimatainen

Pian tulee kuluneeksi vuosi siitä, kun Alexander Stubb astui tasavallan presidentin virkaan. Virkaanastujaispäivänä pitämässään lehdistötilaisuudessa hän lupasi tehdä töitä Suomen turvallisuuden säilyttämiseksi, edistää rauhaa niin Ukrainassa kuin Gazassakin sekä vahvistaa ulkopoliittisia suhteita globaalin etelän ja idän valtioiden kanssa. Stubb nosti esiin myös “arvopohjaisen realismin”, joka on herättänyt ihmetystä ja keskustelua hänen vaalikampanjastaan lähtien. Stubbin puheet maaliskuun alussa olivat lupaavia, mutta miten hyvin hän on oikeasti onnistunut lunastamaan lupauksensa ensimmäisen virkavuotensa aikana?

Nato-presidentin alku

Jo presidentinvaalien aikana termi “Nato-presidentti” nousi esiin niin vaalitenteissä, -kampanjoissa kuin mediassakin. Erityisesti ehdokas Stubb korosti Nato-Suomen ja Nato-presidentin roolia, joten ei ollut yllätys, että hänen ensimmäinen ulkomaanmatkansa tasavallan presidenttinä suuntautuikin Norjaan, jossa hän osallistui Naton Nordic Response -sotaharjoitukseen. Stubb siis selvästi sitoutui Nato-presidenttiyteen jo heti virkakautensa alusta alkaen. Vierailuilla oli lisäksi vahva symbolinen merkitys.

Vaikka Stubb ei vierailullaan suoraan viitannutkaan arvopohjaiseen realismiin, oli se kuitenkin selvästi läsnä. Puhuttiin esimerkiksi Pohjoismaita ja Natoa yhdistävästä arvopohjasta, mutta samalla korostettiin myös Venäjän aiheuttamaa konkreettista uhkaa, johon sotaharjoitus oli suoraa valmistautumista.

Samaan aikaan kun Stubb ajoi arvopohjaiseen realismiin perustuvaa ulkopoliittista linjaansa Norjassa, Suomessa elettiin keskellä lakkokevättä. Oppositio yritti löytää ratkaisua työmarkkinakiistaan jopa Alexander Stubbista, kun sosialidemokraatit ehdottivat tasavallan presidenttiä riidan ratkaisijaksi. Vaikka lakkoasiat eivät kuulukaan tasavallan presidentin toimialaan, kohdistettiin Stubbiin odotuksia arvojohtajana. Stubb kuitenkin päätti olla ottamatta asiaan kantaa.

Sen sijaan presidentti keskittyi kommentoimaan Suomen tuoretta nimitystä maailman onnellisimmaksi maaksi. Tuttuun tapaansa hän tiivisti näkemyksensä kolmella pointilla: luonto, luottamus ja koulutus. Vaikka kommentti oli epäilemättä vilpitön, sen ajoitus oli huono. Stubbin ylistämät arvot – luottamus, koulutus ja luonnonsuojelu – olivat samanaikaisesti kriisissä: kansalaisten luottamus hallintoa kohtaan oli romahtanut, koulutukseen kohdistettu leikkauksia ja ympäristönsuojelussa otettu takapakkia. Ainakin Stubbin arvot alkoivat käydä selvemmiksi, vaikka realismi ehkä tässä puuttuikin.

Stubbin ensimmäinen kotimaanmatka suuntautui Itä-Suomeen, Joensuuhun. Tämäkin vierailu oli selvästi symbolinen, sillä samaan aikaan itärajalla tapahtuva Venäjän hybridivaikuttaminen aiheutti huolta, ja hallitus valmisteli niin sanottua käännytyslakia vastaan. Itä-Suomen matkallaan Stubb antoi tukensa käännytyslaille samalla jättäen huomiotta lain ristiriitaisuuden Suomen perustuslain sekä kansainvälisten ihmisoikeussopimusten kanssa. Kantaansa hän perusteli yksinkertaisella realismilla: ”ei voida seistä tumput suorina”, Stubb lausui. Näin arvopohjaisesta realismista arvot saivat jäädä taka-alalle puhtaan realismin tieltä. 

Matkallaan Stubb otti vihdoin myös kantaa työmarkkinakiistaan, mutta vain todetakseen, ettei presidentistä tulisi tehdä sen osapuolta. Sanoiko joku muuten jotain tumput suorina seisomisesta?

Arvot vastaan realismi

Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa ohjaa nyt siis Stubbin lanseeraama arvopohjainen realismi. Stubbin mukaan tämä linja perustuu Suomelle keskeisiin arvoihin, kuten demokratiaan, tasa-arvoon, vapauteen ja ihmisoikeuksiin sekä kansainväliseen sääntöjärjestelmään. Realismin osalta hän korostaa ettei voida olettaa kaikkien valtioiden jakavan Suomen kanssa yhteistä arvopohjaa, mutta silti yhteistyötä on tehtävä myös näiden valtioiden kanssa. Stubb on myös todennut, että tavoitteena on lähtökohtaisesti aina toimia arvot edellä.

Kuitenkin hänen ensimmäisen presidenttivuotensa perusteella voi jo sanoa, että käytännössä puhdas realismi on lähtökohtaisesti aina ajanut arvojen edelle, kuten esimerkiksi käännytyslaki osoittaa.

Arvopohjaisen realismin taustalla on selvästi myös vahva länsikeskeisyys, mikä ei toisaalta ole yllättävää. Stubbin länsikeskeisyys oli jo hänen vaalikampanjansa keskeinen teema, ja sitäkin ennen hänet tunnettiin EU- ja Nato-myönteisyydestään. Hänen presidenttikautensa alun ulkomaanmatkat, kannanotot sekä kahden- ja jopa kolmenväliset sopimukset, kuten Suomen, Yhdysvaltojen ja Kanadan yhteistyö jäänmurtajien tuotannossa, ovat kaikki lähettäneet Venäjän suuntaan selkeän viestin: suomettumisen aika on ohi. Lisäksi kyseinen sopimus toimi viestinä myös Kiinalle, jonka kasvava valta on saanut niin länsimaat kuin Naton tiukentamaan suhtautumistaan suurvallan toimiin. 

Tasavallan presidentin syksyinen ulkomaanmatka Kiinaan ei sekään ollut yllätys, ja myös tällä vierailulla oli selkeä symbolinen merkitys. Stubb kertoi vierailullaan keskustelleensa Kiinan presidentin kanssa ja vedonneensa tähän, jotta tämä ryhtyisi vaikuttamaan Venäjän presidenttiin Ukrainan sodan lopettamiseksi. Lisäksi Stubb toi esille, että Kiinan yhteistyö Venäjän kanssa hankaloittaa sen suhteita Eurooppaan. 

Stubb oli ilmeisesti kuitenkin muistanut ottaa Kiinan matkalleen mukaan vain realismin ja jälleen kerran jättänyt arvot kotiin. Hän ei valtiovierailullaan kritisoinut Kiinan toimia Taiwania kohtaan tai tuominnut sen ihmisoikeusrikkomuksia uiguureja vastaan, vaikka oli ennen matkaa vakuuttanut medialle, että nämä aiheet otettaisiin “ilman muuta” esille. Vaikka Stubbin ulkopoliittinen linja viestii Venäjälle suomettumisen ajan olevan ohi, Kiinan kohdalla samanlaista rohkeutta ei vielä nähty. Ehkä Suomen ulkopoliittinen linja ei ole vielä täysin irtautunut sopeutumisen perinteestä – vain sen kohde on muuttunut.

Maltillisuus vai realismi?

Vaikka Alexander Stubb on esittänyt suorasanaisia viestejä Venäjää kohtaan, häntä on myös arvosteltu liiallisesta maltillisuudesta – erityisesti verrattuna muiden länsimaiden tiukempiin kannanottoihin. Tämä kävi ilmi jo toukokuussa, kun Stubb kohtasi ensimmäisen merkittävän kriisinsä Venäjän suunnitellessa merirajojen muuttamista. Sen sijaan, että hän olisi ottanut tiukan julkisen kannan, Stubb pysyi rauhallisena. Hän vetosi faktoihin ja viranomaisten asiantuntemukseen, kertoi seuraavansa tilannetta ja jopa pohti, voisiko kyseessä olla pelkkä vahinko. Tämä poikkesi selvästi esimerkiksi Liettuan presidentin tiukoista lausunnoista, joissa Venäjän toimia kutsuttiin suoraan hyökkäykseksi ja joissa painotettiin Naton roolia tilanteessa. Tämä on kanta, jonka olisi voinut odottaa Stubbin ottavan, mutta nyt se jäi puuttumaan.

Lisäksi Stubb sai arvostelua kommenteistaan, jotka koskivat pohjoiskorealaisten joukkojen osallistumista Ukrainan sotaan osana Venäjän armeijaa. Siinä missä Ukrainan presidentti varoitti tilanteen voivan muuttua jopa maailmansodaksi ja Naton pääsihteeri kuvaili sitä merkittäväksi eskalaatioksi, Stubb viittasi vain pohjoiskorealaisten joukkojen symboliseen merkitykseen. Tämä oli huomattava ero maaliskuiseen Stubbiin, joka muun muassa kutsui Navalnyin kuolemaa poliittiseksi murhaksi. 

Onkin aiheellista kysyä: edustaako tämä maltillisempi linja nyt Stubbin realismia – vai hänen arvojaan?

Poikkeukselliset jännitteet ulkopolitiikassa

Stubbin syksyä leimasivat niin ikään ulkopolitiikan kriisit. Tilanne kärjistyi, kun ulkomaankauppa- ja kehitysministeri päätti, ettei Suomi osallistu Ukrainan jälleenrakentamisen tasa-arvoliittoumaan. Samaan aikaan YK:n yleiskokouksessa ollut Stubb kritisoi ulkoministeriötä siitä, ettei häntä oltu informoitu päätöksestä, joka liittyy myös ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan – alueeseen, jota tasavallan presidentti johtaa yhdessä valtioneuvoston kanssa.

Lisää jännitteitä syntyi Suomen YK-äänestyspäätöksistä liittyen Israeliin ja Palestiinaan. Hallituspuolueet perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit arvostelivat ulkoministerin linjauksia, mikä nosti esiin hallituksen sisäisiä ristiriitoja ulkopolitiikassa. Tässä kohussa arvotkin näyttivät lopulta saaneen tilaa realismin rinnalla.

Tilanne oli kuitenkin poikkeuksellinen Suomen ulkopolitiikalle, jossa julkiset erimielisyydet hallituspuolueiden, tasavallan presidentin ja hallituksen välillä ovat harvinaisia. Vaikka sekä Stubb että pääministeri myöhemmin vakuuttivat Suomen ulkopoliittisen linjan olevan yhtenäinen, jännitteet ulkopolitiikan johtamisessa ovat ilmeiset.

Ensimmäisen vuoden tasapainoilua

Vaikka ulkopolitiikan saralla on nähty myös kuohuntaa, on Stubb ehtinyt suorittaa useita tehtäviä mallikkaastikin. Näihin kuuluvat muun muassa valtiovierailut Ruotsiin ja Norjaan, ulkomaanmatka Ukrainaan maiden välisen yhteistyön vahvistamiseksi sekä osallistuminen merkittäviin kansainvälisiin tapahtumiin, kuten Naton huippukokoukseen, Sveitsin rauhankokoukseen ja YK:n ilmastokokoukseen.

Stubbin vuoteen on mahtunut myös inhimillisiä hetkiä, jotka ovat saaneet kansalaisten huomiota. Esimerkiksi osallistuminen uintikisaan ja suomalaisurheilijan lohduttaminen Pariisin olympialaisissa häviön jälkeen ovat tuoneet presidentin lähemmäksi kansaa. Vaikka Stubb on ulkopolitiikan suhteen saanut osakseen jonkin verran kritiikkiä, näyttää hän silti säilyttävän kansansuosion. Vaikka suosio ei ehkä ihan vielä yllä Sauli Niinistön saavuttamalle tasolla, on Stubbilla edessään vielä vuosia aikaa vahvistaa asemaansa kansalaisten silmissä. 

Ja entä sitten se arvopohjainen realismi? Vaikka Stubbin lanseeraama käsite onkin saanut arvostelua niin oppositiolta kuin myös ulkopolitiikan asiantuntijoilta, ei se kuitenkaan käytännössä ole Suomen ulkopolitiikassa mikään uusi linja. Suomi on perinteisesti aina ajanut ulkopolitiikassaan samoja arvoja – kuten demokratiaa, ihmisoikeuksia ja kansainvälisiä sopimuksia – ja sen länsikeskeisyys on ollut selvää jo ennen Nato-jäsenyyttä, jopa Venäjälle. Eikä Stubb ole ensimmäinen eikä todennäköisesti myöskään viimeinen presidentti, joka asettaa päätöksenteossa realismin arvojen edelle. Ehkä arvopohjaisen realismin saama kritiikki kohdistuukin enemmän linjan toteuttajaan kuin itse linjaan – tai ehkä sitten siihen, miten linjaa on tämän vuoden aikana toteutettu.

Haasteiden ja päätösten vuosi

Stubbin ensimmäinen vuosi tasavallan presidenttinä on ollut täynnä haasteita ja symbolisia tekoja, jotka ovat nostaneet esiin sekä Suomen ulkopolitiikan vahvuuksia että sen jännitteitä. Arvopohjainen realismi, olipa se sitten uusi suuntaus tai vain uusi termi vanhalle linjalle, on jakanut mielipiteitä ja herättänyt keskustelua. Vaikka Stubb on saanut osakseen kritiikkiä, on hänen kautensa alku osoittanut, että hän on myös valmis tekemään vaikeita päätöksiä ja viemään Suomen ulkopolitiikkaa eteenpäin oman visionsa mukaisesti. On kuitenkin selvää, että vasta tulevat vuodet määrittelevät sen, millaiseksi hänen presidenttikautensa – ja sen jättämä perintö – lopulta muotoutuvat.