Teksti & kuvat: Maijastina Tuominen

Policy tapasi näyttämöltä ja menestyssarjasta tutun Aksa Korttilan Kansallisteatterin kuppilassa. Tapaaminen eteni keskusteluksi Korttilan ensimmäisestä pääroolista elokuvassa sekä kulttuurialan tulevaisuudesta.

Näyttelijä Aksa Korttila, 34, ehtii haastatteluun suoraan harjoituksista ennen tehopäiväunia ja illan nelituntista näytöstä. Tapaamme Kansallisteatterissa, jossa Korttila on ollut pian viisi vuotta kiinnitettynä. Kävellessämme teatterin sokkeloisiin uumeniin, kysyn häneltä mitä tämä ajattelee Kansallisteatterin ajastaan.

“Pitkät kiinnitykset ovat nykyään harvinaisia, joten olen tosi onnellinen tästä mahdollisuudesta. Tämä on inspiroiva paikka ja on ihana olla osa pidempiaikaista työympäristöä” Korttila kertoo. “Vaikka kaikki eivät toki haluakaan laitosteatterin kaltaista pidempiaikaista ensemblea ympärilleen, mutta itselleni tämä on tuntunut tärkeältä”, hän täsmentää heti perään.

Näyttämön lisäksi Korttila on tuttu suurelle yleisölle erityisesti Aikuiset-televisiosarjasta, jonka käsikirjoittajan Anna Brotkinin kanssa hän on tehnyt yhteistyötä myös tänä syksynä ensi-iltaan tulleessa Perhoset-elokuvassa. Perhosissa Korttila näyttelee elinkeinoministerin kunnianhimoista, mutta stressaantunutta erityisavustajaa Siiriä, joka joutuu kohtaamaan menneisyytensä maakuntavierailulla Seinäjoelle. Entistä tangokuningasta ja Siirin isää elokuvassa näyttelee Jani Volanen.

Läpimurto ja ensimmäisen elokuvapääroolin tekeminen elinkeinoministerin erityisavustajana Siirinä oli Korttilasta ihanaa, mutta jännittävää.

“Jännitin tosi paljon, olin ihan että o-ou, mitä tästä tulee, mutta hyvällä tavalla. Siinä ei ollut kaaoksen tuntua.” Elokuvan teossa olikin suuri luotto paitsi taiteellisesti niin myös ystävätasolla, sillä mukana oli tuttu käsikirjoittaja, jonka lisäksi elokuvan ohjaaja Jenni Toivoniemi ja Korttila ovat hyviä ystäviä. “Myrskyn keskellä on helppo olla yhdessä”, hän kertoo yhteistyöstä.

Koska Brotkinin kirjoittama tarina on sijoitettu Kallion katujen sijaan tällä kertaa Seinäjoen Tangomarkkinoille, tapahtuivat kuvaukset luonnollisesti paikan päällä. Kuvausviikot Seinäjoella “Tangojen” aikaan olivat Korttilasta mahtavia, sillä mahdollisuudet työskennellä pidemmän aikaa Helsingin ulkopuolella ovat harvinaisia.

Seinäjoella vietetystä ajasta hänelle jäi mieleen tunne siitä, että kaikki järjestyy. Paikalliset halusivat tulla vastaan, auttaa ja varmistaa, että hommat hoituvat. Työryhmän yhteiset kokoontumiset aamupuurolle ja iltapalalle loivat lämmintä leirikoulutunnelmaa. Erään kuvauspäivän jälkeen koko työryhmä päätyi lähtemään itsekin viihteelle Tangomarkkinoiden vilinään.

Politiikan kova pähkinä

Monen valtiotieteilijän tähtäimessä voi olla politiikan pariin työllistyminen, ja moni työskenteleekin jossain vaiheessa uraansa esimerkiksi poliittisena avustajana. Aksa Korttilasta poliittisen avustajan työ vaikuttaa aivan “yli-ihmisen” työltä oman roolikokemuksen myötä.

”Se on todella mielenkiintoista! Detaljitasolla on valtava määrä tavaraa mikä pitää nopeasti omaksua ja tehdä isoja päätöksiä. Samanaikaisesti on kuitenkin osattava mikromanageroida sillä tasolla, että mukana ovat oikeanlaiset pähkinäsekoitukset.”

Elokuvan mittavaan taustatyöhön kuului monien entisten ja nykyisten poliittisten avustajien haastatteluja. Korttila kävi myös kahvittelemassa erään entisen avustajan kanssa, jolloin oli mahdollista avata vielä henkilökohtaisemmin omia kokemuksia. “Oli mahtavaa saada kokemus siitä ajattelutavasta, ja ymmärtää mitä tämä työ voi olla ja millaisia asioita voi tarvita. Tuli sellainen olo, että miten kukaan voi pystyä tähän – suuri ihailu!”

Aksa Korttilasta poliittisen avustajan työ vaikuttaa aivan “yli-ihmisen” työltä oman roolikokemuksen myötä.

Poliittisten avustajien tarjoama taustoitus antoi käsikirjoitukseen niin yksityiskohtaisuutta kuin syvempää ymmärrystä kohtauksia varten. Vaikka kaikki ei tallentuisikaan nauhalle, on pohjalla kuitenkin vankka perusta, jonka päälle hahmon valintoja ja ajatuksia on rakennettu, Korttila kertoo.

Erityisavustaja-Siirin rooli olikin hänestä loistavasti kirjoitettu, sillä se ei ollut liian yksiulotteinen. Monipuoliset henkilöhahmot, jotka voivat käyttäytyä jokseenkin miten vain ovat Korttilasta ihania, sillä niissä on tilaa myös kompleksisimmille harmaan sävyille, joita naisrooleille on aikojen saatossa kirjoitettu vähemmän. Näyttelijänä hänestä onkin sitä kiinnostavampaa, mitä spesifimpi roolihahmo on kyseessä.

Välillä Korttilasta kuitenkin tuntuu naisnäyttelijänä siltä, että rooleissa voi joutua ottamaan vastuun koko sukupuolesta. Hän kantaa huolta siitä, tuleeko kertoneeksi yleistetyn tarinan naisten tavasta olla. Onkin huomattavasti vaikeampaa olla kompleksinen hahmo ilman, että yksittäiset asiat kääntyvät edustamaan koko sukupuolta, Korttila pohtii. Hän haluaisikin näytellä naisrooleja samalla vapaudella kuin miehille kirjoitettuja, ja siksi on tärkeää, että käsikirjoituksessa tällaiselle löytyy tilaa.

Ihmisissäkin häntä kiehtovat juuri virheet: “Niissä on jotain kaunista ja kiehtovaa, niissä elämä saa näkyä. Ihmisten murtuminen ja säröjen löytäminen on kiinnostavaa – ne ovat kuitenkin meissä jokaisessa läsnä olevia asioita, joten sellaisten käsitteleminen tuntuu ihanalta.”

Onko näyttelijyys poliittista?

Erityisavustajan roolista pääsemme luontevasti politiikan pariin.

Korttila ajattelee, että kaikki valinnat ja ihmisten tekemiset ovat jollain tapaa poliittisia. Näyttelijyys on poliittista, mutta tavat olla poliittisia vaihtelevat erilaisilla tasoilla: toiset toteuttavatkin poliittisuutta suoraan, toiset taas välillisesti.

Oman suoran poliittisuuden esimerkiksi hän nostaa Susanna Kuparisen kanssa tehdyn poliittisen teatterin, jossa oli selvää mikä kärki edellä toimitaan.

“Samaan aikaan se mitä lavalla tapahtuu ja mitä nostetaan esille, on aina merkittävä valinta.” Korttila painottaa kuitenkin, että taide on itsessään itseisarvo, jonka ei tarvitse olla mitään tiettyä. “Toisaalta onhan sekin tavallaan poliittista, jos oikein väistelisi poliittisuutta”, hän punnitsee.

Epäpoliittisuus voikin omalla tavallaan olla poliittisesti vielä vahvempaa, Korttila pohtii. ”Siinä on jotakin ihanan röyhkeetä, että nyt me kokeillaan vaan jotakin tällaista.” Taidetta ei siis tarvitsisi valjastaa mihinkään, vaan sen sijaan se on mahtava paikka tutkia kaikenlaisia erilaisia, ei niin mustavalkoisia asioita, hän toteaa.

“Taiteella on mahdollisuus tutkia jotakin herkkää tai epävarmaa, harmaata. Ja sillä on mahdollisuus epäonnistua tai luoda aivan uusia ajatuksia, jopa ärsyttää. Sellaisia paikkoja tarvitaan.”

Nykyinen poliittinen ilmapiiri taiteen ympärillä tuntuu Korttilasta rajulta. Hänestä taiteen mahtavimpia puolia ovat sen kosketuspinnat erilaisiin ajatuksiin ja maailmoihin. Vaikka aiheet eivät suoraan koskettaisi itseä, tai ne kokisi jopa vastenmielisiksi, voi taiteesta silti saada elämyksiä, joiden kautta ymmärrys toisia kohtaan kasvaa. Nyt nuo kokemukset ovat uhattuna.

Kulttuurileikkaukset kauhistuttavat

Tässä ajassa ei voi olla huomaamatta, kuinka poliittista kulttuuri onkaan, kun siitä leikataan suhteessa niin rajusti, Korttila sanoo. Hän on myös huolissaan siitä, mitä leikkaukset tarkoittavat sisällöllisesti ja miten ne vaikuttavat ihmisten työmahdollisuuksiin. Jos esimerkiksi Yhdysvaltojen tapaan kulttuurin rahoitus olisi yksityisen rahan piirissä, ohjaisi se sisältöä aivan erilaisella tavalla verrattuna valtion tukeen, joka on saatavilla no matter what.

Kulttuuriin kaavaillut leikkaukset tulevat keskittämään kulttuuritarjontaa entisestään pääkaupunkiseudulle. Hallituksen talousarvioesityksen mukaan taiteen ja kulttuurin rahoituksesta tullaan vuonna 2025 leikkaamaan ennennäkemättömän suuret 17,3 miljoonaa euroa.

“Leikkaukset ovat kauhea juttu. Jos ajatellaan vaikka kaupunginteatteriverkkoa, niin sitä on rakennettu huolella ja pitkään. On saatu aikaiseksi mieletön systeemi, joka mahdollistaa nimenomaan sen, että ihmiset voivat tehdä kulttuurialalla töitä muuallakin kuin Helsingissä. Lisäksi tietenkin se, että ihmiset koko Suomessa pääsevät ammattimaisen kulttuuritarjonnan piiriin.”

Nyt tehtävien päätösten myötä kulttuuritarjonta keskittyy pääkaupunkiseudulle ja luo työttömyyttä ja ahdistavia olosuhteita ihmisille, Korttila toteaa. Työllistävän vaikutuksen ohella kulttuuriverkon romuttaminen tuntuu hänestä idiotismilta monelta kantilta – paitsi, että kulttuuri on itseisarvo, on ihmisillä myös oikeus päästä kulttuurin pariin ja oikeus omaan kulttuuriin.

“Ihmisiä jätetään inhimillisellä tasolla aikamoiseen pinteeseen, kun hallitus on samanaikaisesti lakkauttanut aikuiskoulutustuen ja sosiaaliturvasta on leikattu. Ala työllistää merkittävästi ja ihmiset maksavat paljon veroja. Tuhoaminen tuntuu absurdilta toiminnalta.”

Hän arvioi, että leikkaukset tulevat väistämättä typistämään tarjontaa, vaikka koskaan ei voikaan tehdä sataprosenttisen varmasti menestyvää produktiota. “Kuitenkin väitän, että sitten nähdään taas 17 kertaa joku Tuntematon sotilas”.

Korttilan mielestä taiteen vapaus kuuluu olennaisena osana toimivaan demokratiaan. Ja taiteen vapauteen kuuluu se, että se on hyvin rahoitettua muun muassa valtion puolelta, eikä rahoitus ohjaa sisältöä. Vaarana rahoituksen painopisteen muuttumisessa yksityiseksi on se, että rahoituksen loppumista joutuu väistämättä pelkäämään, mikäli sisältö ärsyttäisi liikaa.

Taide on samanaikaisesti osa demokratiaa ja yhtälailla yhteiskunnallisten tapahtumien kommentoija. Vaikka taide ei ole pelkästään sitä, on sillä iso rooli siinä, Korttila pohtii. “Se on karu ajatus, että sitä [taidekenttää] haluttaisiin pienentää, koska tulee mieleen, että mitä tai ketä se palvelee?”.

Lisäksi leikkaukset vaikuttavat alalla nopealla aikataululla lomautuspäätöksiin ja produktioiden lopettamiseen. Korttila on huolissaan myös uusien tekijöiden ja ideoiden asemasta, kun tekemisen rinnalle on noussut pelko tulevasta. Hän korostaakin suomalaisen opetuksen ja opinto-ohjelmien laadukkuutta, jonka vuoksi tuntuu haaskuulta, että koulutettujen ihmisten työmahdollisuudet leikataan.

“Ihmisiä jätetään inhimillisellä tasolla aikamoiseen pinteeseen, kun hallitus on samanaikaisesti lakkauttanut aikuiskoulutustuen ja sosiaaliturvasta on leikattu. Ala työllistää merkittävästi ja ihmiset maksavat paljon veroja. Tuhoaminen tuntuu absurdilta toiminnalta, suoraan sanottuna typerältä.”

Tulevaisuuteen katsoessa Korttila haluaisi jatkaa sellaisessa työyhteisössä ja ilmapiirissä, jossa tuetaan uudenlaista ajattelua, ja jonka toimintaa ohjaavat ennemmin taiteelliset ratkaisut kuin turvallisuus.

“Haluaisin tehdä jotakin sellaista, joka rohkaisisi kokeilemaan jotain uutta – sellainen kiinnostaa ja vie näyttelijänäkin eteenpäin. Tuntuu, että silloin voi myös kehittää ajattelua eteenpäin ja luoda jotain erityistä.”, Korttila pohtii.

Sitten hän kuitenkin palaa vielä aiempaan keskusteluun: “Tottakai tämäkin on mahdollista vain, jos toimintaa tuetaan, eli jos sitä pidetään jollain tavalla tärkeänä.”

Tiesitkö?

Aksa Korttilan voi nähdä elokuvateattereissa pyörivän Perhoset-elokuvan lisäksi Kansallisteatterin lavalla Angels in America -produktiossa sekä helmikuussa 2025 ensi-iltaan tulevassa Jumalat -näytelmässä.