Tekstin koonti: Julius Numminen & Eino Haase • Kuvat: Julius Numminen

Minttu, mentoli, rosmariini, inkivääri, tee ja puu. Nämä kuusi “aikuisten makua” olivat lähellä tulla ainoiksi sallituiksi mauiksi nikotiinipusseissa, kun hallituksen oli sääntelyllä (sosialistit!) tarkoitus suitsia lasten ja nuorten niksakokeiluja.
Kun laki oli jo hyväksytty eduskunnassa, kävi ilmi, että mauista rosmariinia, inkivääriä, teetä ja puuta valmistetaan Pietarsaaressa sijaitsevassa tehtaassa. Pian Hesari kertoi, että maut olivat päätyneet esitykseen Rkp:n pietarsaarelaisen ex-puheenjohtajan Anna-Maja Henrikssonin avustajan neuvotteluihin tuomasta toivelistasta.
Brysseliin karannut Henriksson heitettiin nopeasti bussin alle, ja vastuuministeri Sanni-Grahn Laasonen (kok.) vannoi tietämättömyyttään. Presidentti ei vahvistanut lakia, sillä uutta lakia, jossa aikuisten maut rajataan vain minttuun ja mentoliin, ollaan jo väsäämässä.
Policy selvitti Thirsty Scholarin kulmapöydässä, mistä suomalaiset ovat jäämässä paitsi Lex Rkp:n kaatumisen myötä. Kuudesta vaihtelevan paljon nikotiinia arjessaan käyttävästä valtiotieteilijästä koostuva raati arvioi neljä Rkp-makua asteikolla 0–5.

Jasmiinitee (5,6 mg)
Leo: “Päivittäin käyttävälle ja porausta himoitsevalle säkittäjälle pussi ei ole kummoinen kokemus. Maku on kylläkin erittäin miellyttävä mutta todella mieto. Säkittämisen jälkeen suuhun ja sylkeen jäävä maku on poikkeuksellisen nautinnollinen. – Arvosana: 3/5”
Eino: “Maku miellyttävä, suht neutraali. Poraus napakka, mutta tavanomainen. Kuivahko. Aika kesy kolina… – 4/5”
Aukusti: “Tää on puhdas, mut ei raikas. Makee ja saippuamainen. Todella lapsiystävällinen, koko perheen nikotiinipussi. – 3/5”
Julius: “Miellyttävä tuoksu. Pussi polttaa huulessa, mutta maku on aika mitäänsanomaton. En tiedä, mitä kolina ja poraus tarkoittavat. – 3/5”
SB: “Ei maistu oikein millekään huulessa. Miellyttävä, saippuainen tuoksu. Toisen pussin jälkeinen maku tosi hyvä ja makea, lapsiystävällinen. Ei poraa. Kosteus ja tuntuma on hyvä. – 4/5.”
Pyry: “Tää on kokonaisvaltaisesti mun suussa, fiilis on sama kun purkan pureksimisen jälkeen. Teollinen tuntu puuttuu. Mut tätähän veisi vaikka mummolle tuliaiseksi – mukavasti mahtuu tekohampaiden väliinkin. – 4/5“
Raadin keskiarvosana: 3,5/5
Puu (8,4 mg)
Leo: “Maku todella mitätön, tuoksu taas muistuttaa jopa hieman ehtaa nuuskaa. Tuntuma ylähuulessa on miellyttävä mutta valitettavan vähäinen. Toimiva arkipussi, joka ei fleguta ainakaan kokeneempaa säkittäjää. Kosteus jälleen erinomainen: Noton pussien koostumus ei petä. Varttuneeseen makuun. – Arvosana: 3/5”
Eino: “Klassinen nuuska! Maistui… noh… puulta. Poraus kova, huulta polttaa. Kosteus aka kusi valui kurkkuun asti… Kolina tiukka, meinaa tiputtaa pois pelistä… – 1,5/5”
Aukusti: “Faijanen general-nuuska… Paatunut nuuskaaja saattaisi jopa ostaa. Ei lapsiystävällinen, macho. – 4/5”
Julius: “Maistan pelkästään poltteen, päässä huippaa vähän. Jos tämän tekemiseen käytetään oikeasti puuta (tuskin), soisin raaka-aineen menevän pikemminkin ministerien avustajien hämärälistoihin (joissa voitaisiin toivoa ensi kerralla jotain hyvänmakuista). – 1/5”
SB: “Tuoksuu nuuskalle, hyi saatana. Taas ei maistu huulessa oikein millekään, mutta kun ottaa pois, niin maku tervainen ja puinen, arkinen. Poraus vähäistä. Edellistä kuivempi mutta kosteus silti hyvä. – 3/5”
Pyry: “Hyvä arkinuuska. Vahva general-viba. Sopii 40 v. perheenisälle (Pietarsaaresta). – 3/5”
Raadin keskiarvosana: 2,58/5
Rosmariini (8,4 mg)
Yleishuomioita: Tässä vaiheessa testiä yksi nimeltä mainitsematon raadin jäsen tippuu pois pelistä. “Kolina” kävi kuin kävikin edelliskierroksella liian kovaksi.
Leo: “Tuoksu tuttu kosmetiikkatuotteista, kuten hajustetuista rasvoista ja saippuoista. Vahvahko, hieman saippuainen mutta muuten nautinnollinen maku. Ei varsinaisesti poraa, mutta sykkii ylähuulessa edellisiä voimakkaammin. Ylitseampuvan saippuainen maku valtaa suun säkin huulesta poistamisen jälkeen. – 2,5/5”
Aukusti: “Tuoksuu esimerkiksi käsirasvoista tutulta kosmeettiselta sitruunalta. Maku herättää kysymyksen: tarkoittaako aikuisten maku vain saippuaa? Pienempi pussi, tosi kiva vuoto. Just kiva kolina. Ei arkikäyttöön. – 3,5/5”
Julius: “Samaa mieltä Aukustin kanssa sitruunasta. Haju ainoa mikä erottuu, maku sama, polte sama. Muut puhuvat fiksuja, en osaa sanoa mitään. Paremman tuoksun takia suurempi arvosana kuin edelliselle. – 2/5”
SB: “Tuoksu todella saippuainen ja käsirasvainen, suuhun tulee outo tuntuma, siis todella saippuainen, musta tee. Ei poraa. Kosteus hyvä. – 2/5”
Pyry: “Jos meen ärrälle ostaan nuuskaa ja on seikkailufiilis, ni voisin jopa ostaa tän. Pussin kosteus tuntui sormissa asti… Ei kyl lähe makuu melkein ollenkaan, mitäänsanomaton. Jyskyttää huulessa… mut mä en kyl oo muuten jyskyttäjämiehiä. – 2/5”
Raadin keskiarvosana: 2,4/5
Inkivääri (11,2 mg)
Leo: “Nyt tykitellään. Napakka pussi tuntuu ylähuulessa peräti polttelevalta. Täyteen pakattu säkki on hieman edellisiä kuivempi, mistä huolimatta koostumus hipoo jälleen täydellisyyttä. Inkivääri nousee esiin lähinnä taustamakuna miellyttävän sitruksen jyrätessä. Todella nautinnollinen nikotiinipussi, joka sopii varmasti niin aikuisille kuin kokeilunhaluisille lapsille ja nuorillekin. – 4/5”
Aukusti: “Instant potku. Nyt kannattaa Julle olla varovainen! Vetää löysäks… Mut kokonaisuudessaan teinipoikien nuuska, ei päivittäiskäyttöön. – 3,5/5”
Julius: “Tuoksuu kanelilta. En pidä kauaa huulessa. Päässä tuntuu samalta kuin nuotiolla istuessa silloin kun savuttaa päin naamaa ja häkä tunkeutuu nieluun. Suosittelen retkeilijälle? – 2/5”
SB: “Sätii vitusti ja kirvelee. Maistuu chililtä ja kanelilta, mikä on pahaa nikotiinipussissa, maku ehdottomasti vahvin, aika sama kun spicy guava. Poraa vitusti. Kosteus yhtä hyvä kuin edellisessä. Vähän täydempi pussi. – 4/5”
Pyry: “Nyt on sällien nuuska, tää polttelee! Tässähän pitää jo itsekin olla vähän varovainen. Mut en mä kyllä kutsuis tätä poraukseks, enemmänkin vaa spicy. Jos tän antaa tulla suuhun, niin siihen se kans jää, kielen päälle lillumaan. Jonnenuuska eli sopii meikälle ja muille isin pikku nisteille. – 4,5/5”
Raadin keskiarvosana: 3,6/5
Kokoavat huomiot
SB: “Tässä olossa en vastaisi luennolla kysymykseen.”
Leo: “Kolinakäyrä alkaa olla loppuvaiheessa korkea kaartin kokeneimmallekin jäsenistölle.”
Pyry: “Kokonaisuutena: Jos olisin tällä hetkellä 15-v pietarsaarelainen, ni nää ois mun elämä. Ensin jasmiinii, sit cedarii ja bergamottii, jonka jälkeen vanhoilla päivillä gingerii…”
Testin voittaja on inkivääri, keskiarvosanalla 3,6. Raati lähettää terveiset Pietarsaareen ja Brysseliin. Kolisemisiin!