Teksti & kuvitus: Hertta

Marraskuussa nähtiin Suomen tähänastisen mittaushistorian rajuin hirmumyrsky. Voimakkaat myrskytuulet erityisesti Varsinais-Suomen rannikkoseuduilla katkoivat puita teille ja kaatoivat voimajohtopylväitä jättäen kymmenet tuhannet ilman sähköjä.
Lylyksi nimetty myrsky teki tuhojaan syksynä, jona mediasta on saanut lukea jutun toisensa jälkeen syntyvyyden mahalaskusta.
Nyt ovat hyvät neuvot kalliit, jotta saataisiin nuoret aikuiset perustamaan perheitä, eikä tähän ilmastofatalistinen luonnonkatastrofiuutisointi oikein istu.
Aivan liian vähän puhutaan siitä, minkälaisia kasvu- ja perhepoliittisia mahdollisuuksia hirmumyrskyjen ja muiden sään ääri-ilmiöiden yleistyminen voi Suomelle tuoda.
Vasta viime vuosikymmeninä päättäjille on valjennut, kuinka nerokas väline Kelan äitiyspakkaus on omien kasvupoliittisten pyrkimysten heijastamiseen. Vastasyntyneitä kansalaisia kasvattamaan ja valistamaan on ehdotettu niin lukemaan kannustavaa ensikirjaa, lapselle aukaistavaa osakesäästötiliä kuin liikkumista tukevaa palloakin.
Orpon hallitusohjelmassa linjatun pallon kilpailutus on kuitenkin huolellista puuhaa, minkä vuoksi pallo nähdäänkin vasta vuoden 2026 äitiyspakkauksessa. Ensin pitäisi esimerkiksi päättää, minkä lajin pallo olisi sopivin: kansanedustaja Timo Heinonen (kok.) on ehdottanut tennispalloa, Ari Koponen (ps.) taas golfpalloa. Nousevan rantaviivan maassa entistä enemmän kysyntää lienee ranta- tai vesipallolla.
Huoltovarmuus-äitiyspakkaukseen varmaan kannattaisi siis ennemmin laittaa patteriradio, Rikos ja rangaistus ja 6x435g Jalostaja® Perinteinen Hernekeittoa.
Pallokilpailutuksen kanssa lähes yhtä verkkaista mutta varmaa tahtia edistyy myös suomalaisnuorten lukutaidon rapautuminen: puhutaan jopa kansakunnan “henkisen huoltovarmuuden” murenemisesta. Äitiyspakkauksen ensikirja näyttää jäävän yhä useammin myös viimekirjaksi.
Hirmumyrskyjen ja sähkökatkosten yleistyessä huoltovarmuus-äitiyspakkaukseen varmaan kannattaisi siis ennemmin laittaa patteriradio, Rikos ja rangaistus ja 6x435g Jalostaja® Perinteinen Hernekeittoa saatanan debiilit.
Hallitusvastuuta kantavien kristillisdemokraattien viime aikojen suurimpia huolia on ollut, ettei kristinusko näy suomalaisten lasten ja nuorten elämässä tarpeeksi. Yhteistyössä saksalaisen sisarpuolueensa CDU/CSUn kanssa puolueessa tuumataan, että koululaisia kiinnostaa ihan liikaa „Handy”, vaikka mielessä pitäisi olla “Händel”. Terveen perhemallinkin oppii Nooan tarinasta eikä somen momfluencereilta. Vedenpaisumusten yleistyminen totisesti mahdollistaisi uusien, interaktiivisten opetusmuotojen käytön peruskoulun uskonnontunneilla.
Toinen hallituspuolue, perussuomalaiset, on viime aikoina kansainvälistänyt julkikuvaansa tuomalla Suomen poliittiselle kentälle lukuisia amerikkalaisia käytäntöjä ja ilmiöitä, kuten kulttuurisodat, aborttikeskustelun ja tuliaseen ympäriinsä kanniskelun.
Tänä syksynä kukaan ei tosin jaksa enää kuulla yhtäkään juttua Yhdysvalloista. Onneksi sen kaakkoisrannikko Meksikonlahdella ei olekaan ainoa paikka, missä hirmumyrskyjä on totuttu näkemään: lämpimät merivedet nostavat myrskyjä – taifuuneja ja trooppisia sykloneja – myös Kaakkois-Aasiassa, esimerkiksi Filippiinien ja Intian rannikoilla.
Ei siis mikään ihme, että osaajapulasta kärvistelevä Suomi onkin kiinnostunut hirmumyrskyjen maahantuonnista. Jos hirmumyrsky osaisi koodata, Arto Satonen (kok.) houkuttelisi Suomeen 45 000 myrskyä joka vuosi.