Teksti: Sanni Rapo • Kuva: Jay Dixit / Wikimedia Commons

Donald Trumpin uran alkupuolesta kertova The Apprentice alkaa Richard Nixonin kuuluisalla I am not a crook -puheella. Häikäilemättömyys ja voiton tavoittelu keinolla millä hyvänsä ovat keskeisiä teemoja elokuvassa, joka seuraa Trumpia (Sebastian Stan) ja hänen mentoriaan lakimies Roy Cohnia (Jeremy Strong) 70-luvulta 80-luvulle. Cohn oli sattumoisin Nixonin parhaita ystäviä.

70-luvun Manhattan on likainen ja vaarallinen, mutta nuorella Donald Trumpilla on haave tehdä siitä siisti ja vauras. Hän on seurannut isäänsä Fred Trumpia kiinteistöalalle ja iskenyt silmänsä vanhaan Commodore-hotelliin. Haaveita jarruttaa kontrolloiva isä ja liittovaltion syytös rasistisesta syrjinnässä asuntojen vuokraamisessa.

Siinä missä elokuva seuraa Trumpin uran nousua, sitä peilaa Cohnin uran kääntyminen laskuun AIDS-diagnoosin myötä. Armottoman elämänfilosofiansa Cohnilta perinyt Trump hylkää ystävänsä lopulta, kun tästä ei ole hänelle enää hyötyä. Tyrmistyttävässä kohtauksessa Cohn huutaa Trumpille, ettei enää tunnista tätä.

Elokuvassa havainnoidaan ja selitetään Trumpin transformaatiota epävarmasta ja kömpelöstä nuoresta aikuisesta tutuksi Trump-hahmoksi. Loppupuolen tulkinta tuntuu karikatyyrimäiseltä, kunnes katsoo todellisia mediaesiintymisiä. Vaalikampanjan esiintymisiin verrattuna elokuvan Trump on hillitty. Tulkinnan viesti on, ettei Trump ole syntynyt fasistiksi, vaan on ympäristönsä tuote. Kehitystä selitetään henkilökohtaisten suhteiden ja ajan poliittisen ja taloudellisen ilmapiirin vaikutuksilla. Kenessä tahansa on potentiaalia kasvaa Trumpiksi, mutta Trumpin kohtalo ei ollut vääjäämätön.

Trump itse haukkui elokuvaa Truth Social -tilillään.

Muita Trumpin elämän keskeisiä henkilöitä ovat isä Fred Trump (Martin Donovan), veli Fred Trump Jr. (Charlie Carrick) ja vaimo Ivana Trump (Maria Bakalova). Isän armoton luonne ja kovat odotukset luovat Trumpille paineita ja vaikuttavat hänen veljensä itsetuntoon. Fred Jr. lopulta kuolee alkoholismin oireiden seurauksena, mikä jää vaivaamaan Trumpin omatuntoa. Ivana esitetään elokuvassa Trumpin näkökulmasta, eikä hän siis aukea katsojalle juuri muuten kuin Trumpin ihailun kohteena ja lopulta vaimona. Trumpia ei nähdä Ivanan näkökulmasta, joten jää epäselväksi, mihin hän rakastui miehessään rahan, statuksen ja alun hurmausyritysten lisäksi. Loppupuolella avioliitto perustuu lähinnä yhteisiin liiketoimiin.

Melko ennalta arvattavasti elokuva aiheutti kohun. Levittäjää oli vaikea löytää ja Trumpin kampanjatiimi uhkasi nostaa syytteen. Trump itse haukkui elokuvaa Truth Social -tilillään ja väitti sen pyrkivän vaikuttamaan hänen vaalikampanjaansa. Variety-lehden mukaan elokuvaan sijoittanut miljardööri ja Trumpin ystävä Dan Snyder kauhistui Trumpin kuvauksesta luultuaan sijoittaneensa Trump-myönteiseen kuvaukseen. Elokuva sai ensi-iltansa keväällä Cannesissa ja teattereissa tänä syksynä presidenttivaalikampanjan loppumetreillä. Marraskuussa Trumpia näyttelevä Sebastian Stan kertoi, ettei voi osallistua Varietyn Actors on Actors -ohjelmaan, koska kenenkään näyttelijän edustaja ei halunnut asiakkaansa tulevan yhdistetyksi Trumpia arvostelevaan elokuvaan.

Ajoituksesta ja Trumpin syytöksistä huolimatta elokuvalla ei näytä olleen sen suurempaa vaikutusta vaalien lopputulokseen. Se esittää Trumpin huonossa valossa, mutta ei tuo esille mitään, mikä ei olisi jo julkista tietoa. Ensi-illan ajankohta saattoi kääntyä jopa elokuvaa vastaan: republikaanit eivät ehkä halunneet nähdä ehdokastaan loukattavan tai demokraatit jaksaneet kuulla Trumpista yhtään enempää. Vaalisyksynä kun on vaikea välttyä ehdokkaita koskevilta uutisilta muutenkaan.

Viime vuosina teatterit ovat vallanneet iänikuisten jatko-osien ja vanhojen elokuvien uusien versioiden lisäksi elämänkertaelokuvat. Trendi on koskenut erityisesti muusikoita, mutta poliitikotkin, kuten Ronald Reagan ja Golda Meir, ovat saaneet osansa. Suurin osa näistä noudattaa samaa kaavaa eikä tunnu sanovan mitään. Vaikka The Apprentice syyllistyykin joihinkin elämänkertaelokuvien kliseisiin, sillä on selkeä tavoite ja kosketuspinta nykypäivään.

Stan esittää loistavasti myös Trumpin inhimilliset puolet.

Elämänkertaelokuviin liittyy aina välttämättömyys täyttää aukkoja fiktiolla. Elokuvan alussa ilmoitetaankin kyseessä olevan tapahtumien sepitteellinen versio. Käsikirjoittaja Gabriel Sherman on perustanut suurimman osan tarinasta julkiseen tietoon ja esimerkiksi elämänkertoihin, mutta jotkut juonen yksityiskohdat ovat kiisteltyjä tai keksittyjä. Myös Trumpin henkilökohtaisen elämän ja mielenmaiseman kuvaukset ovat parhaimmillaan valistunutta spekulaatiota. Mikäli elokuvan tavoite on selittää ja inhimillistää Trumpia, se ei välttämättä palvele päämäärää.

Sebastian Stanin roolisuoritus nuorena Donald Trumpina on vakuuttava. Hän omaksuu Trumpin maneerit tunnistettavasti, mutta esitys ei ole parodiamainen. Stan esittää loistavasti myös Trumpin inhimilliset puolet. Röyhkeytensä takana Trump on epävarma ja haavoittuva, ainakin aluksi. Jeremy Strongin Roy Cohn on kaikessa monotonisuudessaan hyvin uskottava. Alkupuolella Strong esittää Cohnia tunteettoman oloisesti, mutta loppupuolella Cohnin sairauden edistyessä yhä enemmän säälittävä hahmo herättää katsojan sympatiat. Jopa siihen pisteeseen, että hetkeksi unohtaa, kuinka julmasta ja vastenmielisestä ihmisestä on kyse.

Elokuva muistuttaa dokumenttia, ja jotkut pätkät intiimiytensä ja amatöörimäisyytensä puolesta näyttävät kotivideoilta. Väliin on leikattu arkistokuvaa ja jäljiteltyjä uutisleikkeitä. Ajan kulku kuuluu soundtrackissa ja näkyy vaatetuksessa sekä kuvanlaadussa. Siirryttäessä 70-luvulta 80-luvulle rakeinen filmikuva vaihtuu videonauhan jäljitelmäksi. Kuvaamisessa ei ole pyritty esteettiseen miellyttävyyteen vaan raakaan realismiin. Varsinkin 80-luvulle sijoittuvat pätkät ovat välillä suorastaan rumia. Valaistuskin on suurimman osan ajasta juuri sellainen, mikä tosielämässä olisi kussakin tilanteessa saatavilla. Kaikki tämä tekee elokuvasta ainutlaatuisella tavalla todentuntuisen.

Elokuva on nopeatempoinen ja intensiivinen, joten kahteen tuntiin pakattunakin se tuntuu melko pitkältä. Siitä huolimatta monet mielenkiintoiset hahmot jäävät melko pinnallisiksi. Pituutensa puolesta elokuvaan olisi mahtunut esimerkiksi Cohnin taustoihin syventymistä. Hänen luonnettaan ei selitetä muuten kuin vihjaamalla syvään sisäistettyyn homofobiaan ja antisemitismiin pohjautuvaan itseinhoon. Hänen uransa kannalta olennaiset Joseph McCarthy ja Rosenbergit mainitaan vain ohimennen.

Elämänkertaelokuvana The Apprentice ei ole mitenkään vallankumouksellinen, eikä se kerro Trumpin taustaan perehtyneelle mitään uutta. Se on kuitenkin mielenkiintoinen katsaus hänen uransa vaiheeseen, joka on jäänyt vieraaksi niille, jotka ovat seuranneet häntä vasta vuodesta 2016 alkaen. Pelkästään Stanin ja Strongin näyttelijäntyö sekä elokuvan upea visuaalinen tarinankerronta tekevät siitä katsomisen arvoisen.

The Apprentice, ohjaus Ali Abbasi, kesto 2 h 2 min.