Teksti: Anonyymi

Yksi viime aikojen kuumimpia teemoja julkisessa keskustelussa on ollut näkyväksi tekeminen ja esittäminen. Toiset ovat tehneet turhautumista ja suuttumustaan näkyväksi punaisella maalilla, toiset taas tyhmyyttänsä tehtailemalla kyseisiä maalareita vastustavan kansalaisaloitteen. Kyseinen aloite osoittaa huolestuttavasti ainakin 99 389 Suomen valtion täysi-ikäisen kansalaisen täyden tietämättömyyden demokraattisen järjestelmämme perusteista (luku tarkistettu kansalaisaloite.fi -palvelusta 1.10.).

Ja kun nyt kerran päästiin puhumaan esittämisestä eli performansseista, niin osataan sitä meillä yliopistollakin. Seuraavaksi, arvoisa lukija, pääsetkin juhlavieraaksi tilaisuuteen, jossa arvovaltainen, yksimielinen ja täysin totuudenmukainen raati jakaa rakkaan yliopistoyhteisömme parhaiden performanssien palkinnot menneeltä keväältä.

Palkinnot parhaista performansseista jakautuvat siis seuraavasti… TÄTTÄRÄRÄÄ:

1. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta ja sen performatiivinen saavutettavuus

2. Valtio-oppinut opetushenkilökunta Tiedekunnan kesäjuhlissa

3. Unicafe-ravintolat ja “kahvikuppien kannet on pyydettävä erikseen” -politiikka

Onneksi olkoon!

Seuraavaksi performanssien esittely ja perustelut.

1. Helsingin yliopiston ylioppilaskunta ansaitsee palkintonsa erinomaisesta performatiivisesta saavutettavuudesta, jota se on jo vuosien ajan edistänyt lisäämällä jokaisen tapahtumansa kuvauksiin tiedon siitä, että tapahtuma joko on tai ei ole saavutettava. Merkityksensä performanssi saa kuitenkin vasta, kun seuraaja ymmärtää, että ylioppilaskunta tarjoaa jäsenjärjestöilleen ilmaiseksi ainoastaan esteellisiä tiloja. 

Vuosien 2022–2023 aikana Uudelle ylioppilastalolle remontointiin ties miten monta miljoonaa maksanut, “saavutettavuutta” edistävä hissi. Valitettavasti hyvin pian remontin valmistuttua saattoivat turhaan innostuneet opiskelijat kuitenkin huomata, että hissiin menemisen estää paksu tolppa, jonka takia esimerkiksi sähköpyörätuolilla hissiin pääseminen on mahdotonta. Mikä draamankaari! Innostavista lupauksista kuljettiin jälleen kerran sydäntä särkevään pettymykseen ja ulossulkemiseen.

Onneksemme tämä performanssi ei loppunut näin lyhyeen – päinvastoin. Esteellinen esteettömyyttä edistävä hissimme on kaiken lisäksi jatkuvasti epäkunnossa! Viimeisimmässä järjestötiedotteessaan HYYn järjestöasioista vastaava asiantuntija kantoi kortensa kekoon edustamansa organisaation näytelmään, kun tiedotteessa kirjoitettiin rikkinäisestä hissistä seuraavasti: “Mikäli on tapahtumanne toteutumisen kannalta ehdottoman tärkeää voida järjestää se esteettömässä tilassa, poikkeusjärjestelynä se saattaa olla mahdollista siirtää kattosauna Sivistykselle.” Kiitos vaan! 

Olisi paikallaan, että esimerkiksi pyörätuolilla liikkuva olisi tervetullut opiskelijatapahtumiin aina, eikä vain silloin kun se on “ehdottoman tärkeää”.

Niin paljon kuin draamanjanoisena journalistina olenkin tästä performatiivisen saavutettavuuden näytelmän seuraamisesta nauttinutkin, toivon kuitenkin jokaisen liikkumisen tukivälineitä käyttävän HYYläisen puolesta, että se loppuisi piakkoin. Olisi paikallaan, että esimerkiksi pyörätuolilla liikkuva olisi tervetullut opiskelijatapahtumiin aina, eikä vain silloin kun se on “ehdottoman tärkeää”.

2. Toinen palkinto kuuluu valtio-oppineelle opetushenkilökunnalle! Kuten hyvin jo tiedätte, on Vihaisella VOOlaisella lonkeronsa kaikkialla, myös Tiedekunnan kesäjuhlissa. Tiedekunnan juhlathan eivät lähtökohtaisesti ole opiskelijoille, vaan ennen kaikkea henkilökunnalle ja sidosryhmille. Muutamat, erityisasemassa olevat opiskelijat, kuten tilaisuuteen puhumaan kutsuttu Kannunvalajat ry:n edustus, tiedekuntaan työsuhteessa olevat opiskelijat ja tietysti allekirjoittanut, saivat kuitenkin kunnian osallistua tähän tapahtumaan. 

Vaan arvaatteko, millaisen performanssin olivat rakkaat opettajamme, lehtorit, dosentit ynnä muu henkilökunta laittaneet pystyyn! Tämän nykytaiteen helmen ytimessä oli opettajiemme todella uskottava kyky esittää, että he eivät tunne yhtäkään opiskelijaansa. Esitys eteni jopa niin pitkälle, että opiskelijoiden saattoi kuulla keskenään supisevan seuraavaa: “Voiko todella olla niin, että useamman kahdenkeskisen keskustelun jälkeen arvon yliopistotutkija ei muista kasvojani edes tervehtiäkseen?!” Viisi pistettä ja papukaijamerkki tästä näytelmästä!

“Voiko todella olla niin, että useamman kahdenkeskisen keskustelun jälkeen arvon yliopistotutkija ei muista kasvojani edes tervehtiäkseen?!”

Raati tahtoo kuitenkin erityisesti korostaa, että tähän performanssiin kieltäytyi itsepäisesti osallistumatta varadekaani Hanna Wass. Kaikesta sydämellisestä halailusta ja juttelusta päätellen kukaan ei ollut kertonut varadekaani Wassille, että näissä juhlissa opetushenkilökunnan tulee leikkiä, ettei tunne yhtäkään opiskelijaa.

3. Kolmas ja edellisiin performansseihin verrattuna minimalistinen – mutta sitäkin performatiivisempi – näytelmä tapahtuu päivittäin Unicafe-ravintoloissa. Tässä osallistavassa nykytaiteen helmessä asiakas on jo lähes vuoden ajan saanut tulla osaksi teosta, jossa vaikeuttamalla muovikannen ottamista kertakäyttöiselle kahvikupille näyttelemme yhdessä, että toimimme vastuullisesti ilmaston hyväksi. Performanssi jatkaa onnistuneesti jo vuosikymmeniä vanhaa viherpesun ja yksilönsyyllistämisen perinnettä. Vihainen VOOlainen toivoo hartaasti jatkossakin pääsyä osalliseksi tähän performanssiin, jossa jatkuva muovikannen tarjoilu tuo juuri sopivan lisä-ärsykkeen ja tehtävän Unicafen työntekijöiden arkeen.

Bravo! Brava!

xoxo,

Vihainen VOOlainen