Teksti ja kuvat: Olivia Havinen

Polvilaisia oli kesällä 2024 töissä esimerkiksi:
Hotellin ravintolassa, kahvilassa
Vaate- ja ruokakaupassa
OP:lla ja Ilmarisella
Linnanmäellä
Tutkimusavustajana
SDP:llä viestinnän asiantuntijana
Kesätoimittajana
Viestinnän harjoittelijana
Työttömänä
Kyselyn vastausprosentti jäi pieneksi, mutta vastanneista suurin osa kertoi viettäneensä kesän jossain muualla kuin oman alan töissä. Tämä oli totta myös vanhempien opiskelijoiden kohdalla.
Vastauksissa korostuikin oman alan kesätyöpaikkojen heikko saatavuus. Etäisesti oman alan töissä kesänsä viettäneet kertoivat valinneensa työpaikan, sillä se oli yksi ainoista tai ainoa paikka, johon haastattelukutsu oli tullut. Osa ei oman alan töissä ollut oli valinnut työpaikkansa, koska se oli tuttu paikka, josta pitää, tai koska ei ollut saanut muita töitä.
Jos oisin voinut, olisin tehnyt oman alan töissä mutta politiikan alalla sellaisia ei ole ollut kysyntään vastaamiseksi koska monet instituutiot kesätauoilla ja hommat hoidetaan vakkariavustajilla. (5. vuoden opiskelija.)
Oli helppo kun ei tarvinnut miettiä töiden hakemista eikä stressata uuden työn aloittamista. (2. vuoden opiskelija.)
Toisaalta työpaikkaan oltiin tyytyväisiä, vaikka se ei ollutkaan oman alan töitä vastaava. Esimerkiksi vuokratyöfirman kautta asiakaspalvelutöiden tekeminen tuo kesään vapautta ja aikaa.
Myös kesätyöhaun rankkuus puhutti. Yksi opiskelija kuvailee sen käyneen “kokopäivätyöstä tammi-helmikuussa”. Töitä opiskelijat joutuvat tekemään, välillä jaksamisenkin kustannuksella. Työkavereihin ja työpaikkaan oltiin kuitenkin tyytyväisiä.
Vituttaisi olla työttömänä, koska lukuvuoden aikana teen tosi vähän töitä ja säästöjen kerryttäminen kesällä auttaa elämää huomattavasti. (2. vuoden opiskelija)
Vaikka opin paljon toukokuusta syyskuuhun asti kokoajan töissä ilman kunnon lomaa on tosi rankkaa, joten järjestäisin itselleni viikon kahden loman jossain vaiheessa, koska nyt syksyllä olen poikki vaikka pitäisi olla täynnä energiaa… (3. vuoden opiskelija, etäisesti oman alan työ)
Toisaalta on myös painetta löytää oman alan työkokemusta, eli vähän “syyllinen” olo, kun muut haki töitä keväällä ja itse en edes yrittänyt. (2. vuoden opiskelija, asiakaspalvelutyö)
En paljoa muuttaisi kokemustani. 8 vuoden ravintola-alan kokemuksen jälkeen siisti toimistotyö oli kivaa vaihtelua. (2. vuoden opiskelija, etäisesti oman alan työ)
Kesätyökokemuksia löytyy siis moneen. Vaikka oman alan työpaikan saaminen on siistiä, ei sekään työ ole välttämättä kovin hohdokasta. Unelmaharkkoja ei riitä kaikille. Me muut nautimme (toivottavasti) vapaammasta kesästä.