Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisuus on meille tällä hetkellä turvallisuusriski, Alexander Stubb toteaa. Eletään tammikuun loppua, käynnissä on Ylen suuri vaalikeskustelu. Tulevan tasavallan presidentin mukaan Putin on varannut oikeuden iskeä maahan, jossa asuu venäläisiä. Venäjällä kaksoiskansalaisuus ei edes ole mahdollista, joten Suomessakin voitaisiin keskustella kaksoiskansalaisuuden poistamisesta jopa takautuvasti. 

Sari Essayah komppaa. Kaksoiskansalaisuuden myöntäminen on ollut virhe, ollaan oltu sinisilmäisiä. Suurin osa muista ehdokkaista linjaa, ettei kaksoiskansalaisuutta tule poistaa ainakaan takautuvasti, ja osa muistuttaa, että Venäjän kansalaisuudesta voi olla vaikea päästä eroon.

Aiheen vaihtuessa seuraavaan jää kuitenkin epäselväksi, miten ehdokkaat suhtautuvat Suomen ja Venäjän kaksoiskansalaisiin, jotka haluavat pitää kiinni molemmista kansalaisuuksistaan. Voidaanko heidän todella sanoa muodostavan turvallisuusriskin? Ja miksi Suomen pitäisi toimia kuin Venäjän – eikö maiden ero piile juuri siinä, että toinen niistä on liberaali demokratia, jossa kansalaisilla on oikeus myös monikansalliseen identiteettiin? 

Kaksoiskansalaisuudesta käyty vaalikeskustelu ei suinkaan ole lajissaan ainutlaatuinen. Päättäjien retoriikan ja kansalaismielipiteen koventuminen ovat tulleet viime aikoina ilmi muissakin kysymyksissä.

Helmikuun alussa puolustusministeri Häkkänen keksi ehdottaa Kyrönmaa-lehden haastattelussa reservistä eroamisen kieltämistä. Kommentit aiheuttivat reserviläisten joukkoeron, jonka johdosta ministeri pyörsi puheensa. Maaliskuussa taas keskusteltiin lausuntokierroksella käyneestä ”käännytyslaista” ja siitä, sopiiko oikeusoppineiden huolet lain ristiriidoista suhteessa perustuslakiin ja kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin sivuuttaa kansallisen turvallisuuden nimissä. Ainakin vielä viime marraskuun HS-gallupin mukaan enemmistö suomalaisista oli rajatilanteen vuoksi valmis joustamaan turvapaikanhakuun liittyvistä kv-velvoitteista.

Lienee selvää, että Venäjän hyökkäyssodan myötä asenteiden oli pakkokin koventua suhteessa turvallisuuskysymyksiin. Kriitikoiden mielestä aiempaa useampi kysymys nähdään kuitenkin nyt sellaisena. Suomen Kuvalehden artikkelissa Kansallisen turvallisuutemme nimissä Helsingin yliopiston tutkija Noora Kotilainen kysyy, mitä jää jäljelle, jos olemme valmiita luopumaan arvoistamme heti, kun ”Putin työntää pari pyöräilijää rajan yli”.

Kysymys on relevantti. Voisiko lopulta kovin rajatoimi olla länsimaisissa arvoissa ja kansainvälisissä sopimuksissa pitäytyminen? Pysymällä yhteiskuntana, jossa reservin ulkopuolinen ei ole automaattisesti epäisänmaallinen eikä ulkomaalainen tai kaksoiskansalainen turvallisuusuhka, ainakin erottautuisimme ihmisoikeuksia polkevasta itänaapuristamme.

Hyvä Lukija, kevätlukukauden toisesta Policysta löydät kovuutta ja pehmeyttä juuri oikeassa suhteessa: faktaa Gazasta, pakinointia excursiotapahtumasta, ajankohtaista kirkon avioliittokäsityksestä, vinkkejä politiikan kesästä ja paljon muuta kiinnostavaa. Vietä siis lehden parissa ansaittu hengähdystauko arjen kovasta rasituksesta tai vakavampi hetki rentojen vappu- ja kevätrientojen välillä. Seuraava Policy ilmestyy totuttuun tapaan syyslukukauden puolella – eli syksyn toimituskokouksessa tavataan!

Julius Numminen