Teksti: Iris Talonen

Kun toivottomaksi romantikoksi itsensä luokitteleva kirjoittaja pääsee katsomaan vastikään ensi-iltansa saanutta Myrskyluodon Maija -elokuvaa – ja vielä live-orkesterin siivittämänä – ei mahdollisia lopputuloksia ole kuin yksi: suosionosoitukset seisten, kyynel jos toinenkin silmäkulmassa.

Allekirjoittaneelle tällainen mahdollisuus toteutui Lahden Sibeliustalossa, jossa Tiina Lymin ohjaama, Anni Blomqvistin samannimiseen kirjaan perustuva, elokuva esitettiin yht’aikaisesti Sinfonia Lahden elävän musiikin kera. Tammikuussa valkokankaille tuotu elokuva on kerännyt laajaa huomiota sekä suurta suosiota herkällä, mutta rohkealla sovituksellaan.  

Teos kertoo nuoren naisen, Maijan (Amanda Jansson), matkasta läpi elämän haasteiden. Suomen rannikkoseudulle sijoittuva elokuva lähtee liikkeelle Maijan nuoruudesta, jota peilaa elämän iloisuus, sisaruuden onni, ensi-ihastuminen ja syvällinen pohdinta milloin mistäkin elämän suuresta kysymyksestä. Astuminen avioliittoon tuleekin 17-vuotiaalle päähenkilölle täytenä, jokseenkin epämiellyttävänä yllätyksenä ja  Maija joutuu jättämään taakseen tutun kotikylän perheineen, koteineen ja ihastuksineen. Tuleva puoliso Jannekaan (Linus Troedsson) ei vaikuta heti alkuun miellyttävän, vaikka ensitapaamisella vaihdettu katse ehtikin kieliä jostain muusta. 

Avioliiton alkukankeus kaikkoaa kuitenkin nopeasti nuoren parin löytäessä yhteisen kielen saarelle päästyään. Yllättäen saaren tuottama vapaus onkin avainasemassa, ja jaetun huumorin sekä hauskanpidon kautta Maija ja Janne rakentavat välilleen keskinäistä luottamusta. Heidän välilleen muodostuva syvä rakkaus on pelkkää iloa katsojan silmille ja yleisö jääkin innolla odottamaan, millaiseksi avioparin arki muotoutuu vuosien myötä heidän aikuistuessaan.

Lymin elokuva luo elämästä saarella idyllisen kuvan unohtamatta kuitenkaan niin luonnon kuin yhteiskunnankaan asettamia realiteetteja. 1970-luvulla kirjan pohjalta tehtyyn televisiosarjaan verraten Lymi on joutunut karsimaan alkuperäisistä tapahtumista paljon pois. Ohjaaja onnistuu kuitenkin esittämään päähenkilön elämän merkittävät käännekohdat kirkkaasti ja keskittymään jopa syvällisemmin kuin aiemmin Maijan päänsisäiseen maailmaan sekä tunteiden myrskyyn. Elokuva korostaakin keinoja, joilla niin elämän ylä- kuin alamäistä on mahdollista selvitä. Katsojalle ei jääkään muuta vaihtoehtoa kuin ihailla Maijan sinnikkyyttä, jonka avulla hän haasteista huolimatta jatkaa taistelua perheensä ja rakkaaksi tulleen saarensa puolesta.

Feministiksi itsensä määrittelevä Lymi (ESS.fi, 13.1.2024) rakentaa Maijasta vahvaa naiskuvaa. Päähenkilö ei epäröi tuoda mielipiteitään esille, vaikka elääkin ajalla, jolloin perheen tyttäret naitettiin eteenpäin tunteista vähät välittämättä. 

Tekemästään työstä ansaittujen rahojen perään Maija ei epäröi kysellä ja elokuvayleisö pääseekin naurahtamaan kevyesti, kun hämilleen mennyt Janne toteaa Maijankin voivan “pitää rahoja välillä”. Erityisen vahvasti Maijan voimakas asema tulee kuitenkin esille Myrskyluodon saarella, jossa hän välillä joutuu kohtaamaan armottoman luonnon tai huolehtimaan koko perheen eloonjäämisestä yksin. 

Lymi onnistuu vangitsemaan filmille vapaana ja päättäväisenä elävän naisen, joka vielä ikäännyttyäänkin päättää pysyä paikassa, jota kuvailee ainoaksi kodikseen. Lahdessa näkemäni esityksen vahvaa naisosaamista jatkoi myös kapellimestari Dalia Stasveska johtaessaan sinfoniaorkesteria koko kolmetuntisen elokuvan tarkkuudella, joka sai katsojat eläytymään elokuvan maailmaan herkeämättömästi.  

 Elokuvan ajankohtaisuus nyky-yhteiskunnan kontekstissa on selvästi ollut Lymillä tavoitteena, sillä merkittävä osa elokuvasta käsittelee Oolannin sodan aikaa Maijan asuessa lapsineen ”engelsmannien” miehittämällä Myrskyluodolla. Sota-ajan kuvaaminen on toki tärkeää Maijan kasvun ja tarinan kehittymisen kannalta, mutta Lymi on tiedostanut sillä olevan myös yhteyksiä esimerkiksi käynnissä olevaan Ukrainan sotaan.

Alkuperäisteoksessa sivujuonena toimiva sota saa runsaasti ruutuaikaa ja katsoja jääkin paikoittain haikailemaan Maijan ja Jannen yhteisen perhe-elämän ja syvän rakkauden perään. Pidettyään yksin perheensä ja kotinsa pystyssä sekä huolehdittuaan pakon alla sotilaiden täyspidosta on Maija omaksunut paikan saaren vahvana johtajana Jannen palatessa jälleen kuvioihin vietettyään kokonaisen talven mannermaalla miehittäjiltä piilossa. Suurista menetyksistä huolimatta elämä Myrskyluodolla pääsee kuin pääseekin siis jatkumaan täynnä rakkautta. 

Rakkaus onkin ensisijainen asia, jota Lymi teoksessaan haluaa tuoda esiin, onnistuen siinä moitteetta. Jannen alituinen positiivisuus yhdessä Maijan tahdonvoimaisuuden kanssa rakentavat Myrskyluodolle juuri heidän näköistänsä elämää, jossa arjen ahertamisen voi keskeyttää juosten yhdessä alasti joka puolella ympäröivään mereen. Aviopuolisoiden tuntema yhteys toisiinsa ei katoa edes heidän ollessa sodan vuoksi erillään, vaan Maija tietää sisimmässään Jannen palaavan vielä saarelle.

Nenäliinat on hyvä kaivaa esille ajoissa, sillä Lymi on onnistunut ohjaamaan riipaisevan kauniisti toivottomien romantikkojen unelman – tai suurimman tragedian.

”Nenäliinat on hyvä kaivaa esille ajoissa.”

Kokonaisuudessaan elokuva on, elävän musiikin tähdittämänä, upea kokemus, jossa pääroolissa on nimenomaan Lymin tavoitteen mukaisesti rakkaus yhdistettynä taitavasti päähenkilön itsenäiseen rooliin. Teos välittääkin viestiä siitä, kuinka rakkaudentäyteinen avioliitto ei vie pois Maijan itsenäisyyttä vaan pikemminkin vahvistaa hänen tahdonvoimaansa.

Myös elokuvan roolitus on erittäin onnistunut. Amatöörinäyttelijät ovatkin saaneet ylistystä tunteita herättävästä suorituksestaan tässä jo klassikoksi muodostuneen teoksen uusimmassa sovituksessa.

Kaltaiseni toivoton romantikko jäikin siis elokuvan päätyttyä kyynel silmässä haikailemaan samanlaisen rakkauden perään, varsinkin jos sen voisi jakaa oman huumorintajuisen ja komean Jannen kanssa. Miksipä ei vielä täysin omalla luodolla Suomen karussa saaristossa. 

Myrskyluodon Maija, ohjaus Tiina Lymi, 2h 43min