
Kun opiskelijat valtasivat Helsingin yliopiston päärakennuksen, pysyivät monet valtsikan ainejärjestöt pitkään hiljaa. Ensirakkautemme Polho yhdessä muiden tutkinto-ohjelmansa ainejärjestöjen kanssa osoitti tukensa valtaukselle heti, ja niin teki myös osa sosiaalitieteiden järjestöistä.
Filosofeista harvemmin kuulee muutenkaan, ja taloustieteilijöiltä tuskin oletimme suuria kannanottoja uuden hallituksen leikkauspolitiikkaa vastaan, mutta mikä kesti polvin ainejärjestöillä? Toki on ymmärrettävä, että politiikan ja viestinnän opiskelijat ottavat poliittiset kannanotot vakavasti ja pohtivat niiden syyt ja seuraukset perin pohjin. Kun on kyse opiskelijoiden edun ajamisesta, luulisi asian olevan melko selvä. Vai ovatko polvin ainejärjestöt unohtaneet perimmäisen syyn ainejärjestöjen olemassaoloon ja omaksuneet roolin opiskelijoiden hupikerhoina ennemmin kuin opiskelijoiden etuja ajavina järjestöinä?
Oli miten oli, polvin ainejärjestöt keräsivät viikko valtauksen jälkeen rohkeutensa ja julkaisivat kannanoton yliopiston valtauksen tukemisesta. Voimme siis hyvällä omallatunnolla kysyä, että MITÄ HELVETTIÄ HELSINGIN YLIOPISTO ja MITÄ HELVETTIÄ HELSINGIN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA?
Ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella, ja nyt se todellakin pitää paikkansa. Jos himokapitalistien mekka Aalto-yliopisto voi asettua tukemaan yliopiston valtausta välittömästi sen alkamisen jälkeen, miksi Helsingin yliopistolla kului 10 päivää tehdä hämärästi muotoiltu Instagram-postaus ilman suoranaisia ilmauksia valtauksen kannattamisesta?
Lukuisat ylioppilaskunnat ovat osoittaneet tukensa opiskelijoille, mutta HYY tuntuu pysyvän hiljaa. Tai no, onhan HYY ollut aktiivinen, nimittäin Fuksiseikkailun mainostamisessa. Ehkä Helsingin yliopiston ylioppilaskunta voisi miettiä niitä samoja asioita, joita ilmeisesti myös polvin ainejärjestöjen tulisi miettiä. Ollaanko tänne tultu pitämään kivaa, vai ollaanko tänne tultu pitämään opiskelijoiden puolia.
Hävettää olla HYYläinen, ja väsyttää olla vihainen. Kaikista eniten vituttaa se, että opiskelijoilta leikataan. “Menkää töihin!” En vittu mene. Kaikista mieluiten keskittyisin opiskeluun, mutta ei tässä nyt kerkeä, kun pitää protestoida. Tämä Vihainen VOOlainen nimittäin lepää Helsingin yliopiston päärakennuksella, koska resting is resisting.