teksti: Akseli Ahtiainen

Puolaa on nykyhallintonsa aikana kuvattu EU:n ongelmatapaukseksi, mutta viime aikoina sen aseman Euroopassa on katsottu vahvistuneen. Mistä Puolan valtapuolueen hankala EU-suhde kumpuaa, ja mikä merkitys Puolan lokakuun 2023 parlamenttivaaleilla on Euroopan tulevaisuuden kannalta?

Ajatukseen Puolasta ’Euroopan Kristuksena’ yhdistyy maan historiallinen rooli paitsi viattomana uhrina, myös urheana sankarina. Vertauskuva on vanha, mutta sen tunnetuin käyttö on 1800-luvulta, kun puolalainen romantiikan runoilija Adam Mickiewicz kuvasi runoteoksessaan Dziady Puolaa “Kristukseksi kansojen joukossa”. Maan kansallisrunoilijanakin pidetty Mickiewicz viittasi ajatuksella Puolan jakoihin 1700-luvulla, jolloin uhrin roolia kantava Puola-Liettua valloitettiin ja jaettiin kolmessa vaiheessa Venäjälle, Itävallalle ja Preussille. Puolan sankaruus näkyi puolestaan jakoja seuranneissa epäonnistuneissa kansannousuissa. Romantiikan hengessä Mickiewicz kirjoitti ryöväreiden väliin ristiinnaulitun Puolan nousevan vielä Kristuksen lailla kuolleista.

Eri vaiheiden jälkeen Puola perustettiinkin valtiona taas vuonna 1918. Kuitenkin jo kaksi vuosikymmentä myöhemmin koitti Puolan neljäs jako. Molotov-Ribbentrop-sopimuksessa Neuvostoliitto ja natsi-Saksa – 1700-luvun Puolan valloittajien seuraajavaltiot – jakoivat muiden muassa Puolan etupiireihinsä. Syyskuussa 1939 natsi-Saksa hyökkäsi Puolaan ja aloitti siten toisen maailmansodan. Puolalaisten vastarinnasta huolimatta pian myös Neuvostoliiton joukot marssivat maahan idästä, jolloin Puola jaettiin taas. Erityisesti saksalaisvallan alla Puolaa kohtasivat tuhoisat ja väkivaltaiset toimet: massamurhat (esimerkiksi noin satatuhatta uhria vaatinut Intelligenzaktion, jonka kohteena oli Puolan poliittinen, uskonnollinen ja intellektuaalinen eliitti), Puolaan perustetut natsien keskitysleirit sekä erilaiset saksalaistamistoimenpiteet. Toisen maailmansodan seurauksena kuoli yli viisi miljoonaa puolalaista. Puolan kuolleiden osuus maan väkilukuun nähden oli sotaan osallistuneista maista suurin.

Sodan jälkeen syntyi neuvostokommunistinen Puolan kansantasavalta, joka oli käytännössä Neuvostoliiton satelliittivaltio. Kuuluisan Solidaarisuus-liikkeen vastarinta 1980-luvulla autoritaarista ja ajoittain totalitaarista kommunistihallintoa vastaan voidaan nähdä jatkumona puolalaisten kamppailua autonomian puolesta. Lopulta Solidaarisuus-liikkeen aloittama lakkoilu kehittyi kommunistien yksinvallan hajottavaksi ja maata demokratisoivaksi voimaksi. Vuonna 1989 perustettiin nykyinen Puolan tasavalta.

Nykypolitiikka & kollektiivisen muistin aseellistaminen

Monen puolalaisen ymmärrys maansa historiasta tiivistyy hyvin kristusvertaukseen. Puola on toisaalta viaton uhri, joka on jaettu kerta toisensa jälkeen naapurivaltojen kesken. Toisaalta maa on vastarinnassaan urheutta osoittanut sankari, joka ansaitsisi ponnistelujensa ansiosta parempaa. Kristuksen tavoin Puolakaan ei saanut tarpeeksi apua suurimman ahdinkonsa keskellä, oli kyse sitten Mickiewiczin ajan kansannousuista tai toisesta maailmansodasta. Tätä vallitsevaa kertomusta maan historiasta kritisoidaan ja kyseenalaistetaan monella tavalla, mutta se selittää jotain puolalaisesta mielenmaisemasta. Esimerkiksi epäluulo vahvempia naapureitaan kohtaan kuuluu tuohon maisemaan. Idästä ja lännestä tulevat valloittajat ovat useaan otteeseen vieneet Puolan autonomian, ja siitä halutaan pitää nyt kiinni.

Puolaa vuodesta 2015 johtanut oikeistokonservatiivinen Laki ja Oikeus -puolue (Prawo i Sprawiedliwość, PiS) käyttää tätä vallitsevaa narratiivia Puolan historiallisista kokemuksista tehokkaasti hyödykseen politiikassaan. Puolan historiallinen sankaruus ja maan kärsimät vääryydet otetaan puolueen hyökkäävässä ja vastakkainasettelua lisäävässä poliittisessa viestinnässä välineiksi kansallistunteen lietsomiseen. Esimerkiksi politiikan tutkija Maria Skóra puhuu PiS:n kohdalla aseellistetusta kollektiivisesta muistista, jonka kohteina on Puolan nykypolitiikassa erityisesti Saksa ja Euroopan unioni.

Laki ja Oikeus näkee Berliinin ja Brysselin olevan jatkuvasti Puolaa vastaan, joten puolue rakentaa näistä viholliskuvia. Skóran mukaan Puolan hallitus tarvitsee viholliskuvia selittääkseen mahdollisia epäonnistumisiaan politiikassaan. Puolan historiallisia traumoja tarkastelemalla saksalaisvastaisuus ja tietty katkeruus naapurimaata kohtaan tulee ymmärrettävämmäksi. Saksan vastaiset asenteet yhdistyvät myös helposti Euroopan unionin vastaisuuteen, sillä Saksan katsotaan käyttävän vaikutusvaltaansa erityisesti EU:n kautta. Laki ja Oikeus -puolueen hyökkäykset oikeusvaltion periaatteita sekä riippumatonta oikeuslaitosta vastaan ovat syventäneet kahtiajakoa Puolan ja EU:n välillä. 

”EU-skeptisen narratiivin mukaan Brysselin ei haluta

määrittelevän sitä, mitä Varsovassa päätetään”

EU-skeptisen narratiivin mukaan Brysselin ei haluta määrittelevän sitä, mitä Varsovassa päätetään. Vaikkakin prosessi tapahtuu tällä kertaa rauhanomaisesti, on narratiivin mukaan tässä kyse Puolan itsemääräämisoikeuden rajoittamisesta. PiS-puolueen puheenjohtaja Jarosław Kaczyński on jopa varoittanut Saksan pyrkivän muodostamaan neljännen valtakunnan unionin liittovaltiokehityksen keinoin. Valtapuolueen EU-skeptisyydestä huolimatta puolalaiset ovat tyytyväisiä Puolan EU-jäsenyyteen.

Kuvassa oikeistokonservatiivisen PiS-puolueen puheenjohtaja Jarosław Kaczynski. Wikimedia Commons.

Samoja asenteita käytetään hyväksi myös sisäpolitiikassa. Laki ja Oikeus väittää Kansalaisfoorumin (Platforma Obywatelska, PO) – eli poliittisen päävastustajansa ja suurimman oppositiopuolueen – olevan EU:n käskyläinen, jonka johtohahmot ovat Berliinin talutusnuorassa. Kaczyński syyttää PO:n puheenjohtaja Donald Tuskia petturiksi, jonka johdossa Puola olisi riippuvainen Saksasta. Vallassa oleva PiS on ottanut haltuunsa myös julkisen yleisradioyhtiön, joka toistaa nyt valtapuolueen narratiivia ja kritisoi rankasti opppositiota.

Saksan ja EU:n vastainen retoriikka toimii osaan äänestäjäkunnasta. PiS johtaa gallupeita lokakuun 15. päivänä käytävien parlamenttivaalien alla. Viikko ennen vaaleja puolueen kannatus on 36 prosenttia. Vuoden 2015 parlamenttivaaleissa Laki ja Oikeus voitti parlamentin absoluuttisen enemmistön 37,6 prosentin kannatuksella. Lopullinen vaalitulos ja uuden parlamentin voimasuhteet riippuvat siitä, selviävätkö pienemmät puolueet ja vaaliliitot äänikynnyksen yli. Toiseksi suurimman puolueen eli Kansalaisfoorumin kannatus oli viikko ennen lokakuun 2023 vaaleja noin 30 prosenttia.

Kollektiivisen muistin  hyödyntäminen poliittisena aseena ei kuitenkaan yksinään selitä Laki ja Oikeus -puolueen suosiota. PiS on ajanut läpi suosittuja sosiaalipoliittisia uudistuksia. Konservatiivipuolue on esimerkiksi lisännyt lapsilisien ja eläkkeiden määrää sekä laskenut eläkeikää. Monet kokevat puolueen ymmärtävän tavallisten puolalaisten tarpeita paremmin kuin pääoppositiopuolue Kansalaisfoorumi.

Laki ja Oikeus on muutenkin onnistunut puhuttelemaan konservatiivisia ja katolilaisia äänestäjiä. Puolueella on selkeä kanta puolalaisia jakaviin kiistanalaisiin kysymyksiin kuten aborttioikeuteen, seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksiin, maahanmuuttoon ja uskonnon rooliin valtiossa. PiS yhdistää retoriikassaan usein nämä kysymykset Puolan ulkopuolisiin ideologioihin, joita vastaan puolueen on taisteltava.

Hyvä esimerkki tästä on hallituksen järjestämä kansanäänestys. Parlamenttivaalien kanssa samaan aikaan pidettävässä äänestyksessä kysytään suoraan, kannattaako äänestäjä muun muassa ”tuhansien Lähi-idästä ja Afrikasta tulevien laittomien maahanmuuttajien maahanpääsyä eurooppalaisen byrokratian määräämän pakkosiirtomekanismin mukaisesti”. Oppositio syyttää kansanäänestystä vaalitempuksi, joka johdattelevine kysymyksineen lisäisi valtapuolueen äänestäjien aktiivisuutta äänestyspäivänä.

Laki ja Oikeus väittää poliittisen päävastustajansa Kansalaisfoorumin (Platforma Obywatelska, PO) olevan EU:n käskyläinen, jonka johtohahmot ovat Berliinin talutusnuorassa. Kuvassa PO:n puheenjohtaja Donald Tusk ja Saksan silloinen liittokansleri Angela Merkel vuonna 2012. Wikimedia Commons.

Puolan nouseva rooli Euroopassa

Huolimatta Varsovan vaikeista suhteista Berliiniin ja Brysseliin Puola on viime aikoina ottanut suurempaa roolia Euroopassa. Puolan tuki Ukrainalle on ollut merkittävää ja se on pyrkinyt selvästi johtamaan muita esimerkillään. Puola on ollut yksi suurimmista Ukrainan tukijoista, ja maa on vastaanottanut yli puolitoista miljoonaa ukrainalaispakolaista sodan alettua. Puola toimii myös käytännössä lähes kaiken muualta tulevan avun kauttakulkumaana. Varsova on saanut tästäkin tilanteesta mahdollisuuden kritisoida Berliiniä. Siinä missä Saksa on ollut hidas ja epävarma lähes jokaisessa Ukrainan auttamiseen liittyvässä kysymyksessä, Puola on toiminut nopeasti ja määrätietoisesti. Puolan ja Ukrainan välisen viljakiistan eskaloituminen syyskuussa 2023 herätti huolta Puolan tuen rajallisuudesta, mutta vaikuttaa siltä, että Puolan tuki Ukrainalle säilyy edelleen vahvana.

Ukrainan auttamisen lisäksi Puolan rooli EU:n ulkorajalla on huomattu myös muutoin. Puolan ja Valko-Venäjän välinen raja on noussut viime aikoina usein puheenaiheeksi, milloin hybridihyökkäysten ja milloin Wagnerin sotilaiden takia. Tapahtumien seurauksena Puola on siirtänyt enemmän omia joukkojaan rajalle. Muutenkin Puola on sotilaallisesti erittäin varautunut ja sen aseellinen kehitys on ollut merkittävää. Puolan on tämän vuoden aikana määrä nostaa puolustusmenonsa neljään prosenttiin bruttokansantuotteestaan. Maan puolustusmenot ovat jo aiemmin olleet suuret, saavuttaen Nato-maiden 2 %:n tavoitteen. Viimeaikaisten merkittävien asehankintojen lisäksi Puola pyrkii kaksinkertaistamaan armeijansa vahvuuden noin 300 000 sotilaaseen.

Panostuksissa asevoimiin näkyy historian vaikutus: oma puolustus on Puolalle tärkeää, sillä sen on vaikea luottaa ulkopuoliseen apuun. Siksi myös sota Ukrainassa näyttäytyy kohtalokkaampana Puolassa kuin muualla lännessä – ei vain maantieteellisen sijainnin, mutta myös maan historian takia. Puola ei tavallaan luota Naton turvaan ja toimii siksi hyvin aktiivisesti tukeakseen Ukrainaa. Monet pelkäävät Puolan olevan seuraava mahdollinen kohde, jos Venäjän aggressiivinen käytös jatkuu. Olivathan nyky-Venäjän edeltäjät osallisia Puolan jaoissa, ja siksi Puola on ollut hyvin epäileväinen Venäjää kohtaan. Siinä, missä esimerkiksi Saksa pyrki Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen lähentymään Venäjän kanssa muun muassa energiakaupan kautta, on Puola toistamiseen varoittanut Venäjän uhasta ja vastustanut esimerkiksi Nord Stream -kaasuputkiprojekteja.

Puolan monessa mielessä kasvanutta roolia on ollut mahdollistamassa maan taloudellinen kehitys. Sen talous on kasvanut tasaisesti koko nykymuotoisen Puolan olemassaolon ajan. Maasta onkin pian tulossa EU:ssa nettomaksaja. Jos nykykehitys jatkuu, vuoteen 2030 mennessä Puolan ostovoimakorjattu BKT asukasta kohden tulee olemaan suurempi kuin Iso-Britanniassa. 

Tulevaisuus & lokakuun parlamenttivaalit

Moni asia on nyt siis Puolan puolella: esimerkillisyys Ukrainan tukemisessa sekä taloudellinen ja sotilaallinen kehitys ovat tehneet Puolasta entistä tärkeämmän toimijan Euroopassa. Monet puhuvat jopa EU:n yleisen painopisteen siirtymisestä itään. Puolaa on myös viime aikoina katsottu suopeammin Brysselissä. Esimerkiksi keskustelu Puolan oikeusvaltion periaatteisiin liittyvistä ongelmista on jäänyt muiden kysymysten varjoon.

Se millaista roolia Puola ottaa tulevaisuudessa riippuu paljon lokakuun parlamenttivaalien tuloksesta. Vaaleissa on vastakkain eriäviä visioita Puolan roolista Euroopan unionissa. Jos vallassa oleva Laki ja Oikeus -puolue voittaa vaalit jo kolmatta kertaa peräkkäin ja jatkaa Puolan johdossa, Puolan hankala suhde EU:n kanssa jatkunee. Samoin Puolan ja Saksan suhteiden parantuminen olisi hankalaa, sillä Saksan vaikutusvallan vastustaminen kuuluu puolueen politiikkaan niin olennaisesti. Voi myös olettaa, että PiS käyttää jatkossakin Puolan historiaa hyväkseen kansallistunteen herättämiseen.

Toisaalta unionin ja Puolan lähentyminen voisi olla mahdollista, jos gallupeissa toisena oleva Kansalaisfoorumi onnistuisi voittamaan lokakuun parlamenttivaalit. Keskustaoikeistolainen puolue on EU-myönteisempi ja arvoliberaalimpi. Sen johdolla Puola voisi taas suhtautua Saksaan ja Euroopan unioniin rakentavammin ja siten nousta nopeastikin entistä tärkeämmäksi toimijaksi unionissa.

Jos kumpikaan puolue ei saavuta parlamentin enemmistöä, syntyy luultavasti jonkinlainen koalitiohallitus. Vasemmistolainen Lewica, agraarikeskustalainen Trzecia Droga sekä äärioikeistolainen ja talousliberaali Konfederacja kilpailevat kaikki kolmanneksi suurimman puolueen paikasta. Lokakuun alussa näillä kolmella puolueella on gallupeissa kaikilla noin 10 prosentin kannatus.

Oli vaalitulos mikä tahansa, Puola tulee luultavasti olemaan aikaisempaa merkittävämpi toimija Euroopassa ja unionissa. Se, mihin suuntaan entistä vahvempi Puola haluaa viedä Eurooppaa, riippuu paljon vaalituloksesta ja tulevasta hallituksesta. Varmaa kuitenkin on, että Puolan historiallisilla kokemuksilla ja niihin suhtautumisella on merkitystä myös tulevaisuudessa.