Teksti: Niilo Rantala

Kuva: Heidi Pyykkönen

Olin joskus kuuntelemassa työelämä-aiheista luentoa, jossa suorituskeskeisesti nostettiin arvoon jopa harrastusten hyödyllisyys, tehokkaasta ajankäytöstä puhumattakaan. Jos haluamme todella olla kiinnostavia työmarkkinoilla, meidän tulee rakentaa salkkuamme ja kehittää itseämme niin, että jopa vapaa-aikamme olisi syytä täyttyä tehokkaasta suorittamisesta. Miksi opiskella esimerkiksi jotain fucking riimuja, jos voi opiskella mandariinikiinaa, bisneksen tulevaa valtakieltä?! Miksi tutustua jousiammuntaan, jos voi saavuttaa näkyvämpiä tuloksia ja näyttää nopeammin menestyjältä, vaikkapa treeniohjelman tarkoin laskien ja hyödyn maksimoiden? 

Tulin luennolla apeaksi. Mielialaani ei varsinaisesti kohottanut sekään, kun vieraileva luennoitsija korosti, että CV:n tähden kannattaa tarkkailla työ- ja opinto-osuuksien kestoa. Pitkiä taukoja aktiivisuudessa ei saisi missään välissä olla ja kaiken tulisi olla rytmitettyä niin, että se sitten portfoliossa oikein hivelee selailijan silmää. 

Kulttuuripiirien suurimmat ja tunnetuimmat saavutukset ovat suurin osa täysin hyödyttömiä: ei pyramideilla ratkaistu asunto-ongelmaa tai Kalevalalla taottu osinkoja. 

Mistä meille sitten todella on hyötyä? On todella lyhytnäköistä ajatella, että hyötyä on vain siitä mikä välittömästi tuottaa jotain. Kulttuuripiirien suurimmat ja tunnetuimmat saavutukset ovat suurin osa täysin hyödyttömiä: ei pyramideilla ratkaistu asunto-ongelmaa tai Kalevalalla taottu osinkoja. 

Meidän aikamme rytmi ja tavoitekeskeisyys, kiristynyt kilpailemisen ilmapiiri sekä teknologisen kehityksen kanssa kilvoitteleva kulttuurimme ovat omiaan hermostuttamaan ihmisiä. Kaiken tekemämme tulisi olla kilpailukykyistä, kaiken tulisi palvella tulevaa työllistymistämme ja kaiken tulisi olla kapitalistisessa mielessä kehittävää. 

Taiteilija Teemu Mäki kirjoitti jossakin, että on neuvonut lapsiaan tekemään sellaista työtä, mitä he tekisivät yhä silloinkin, kun siitä ei maksettaisi lainkaan palkkaa. Runoilija ja kirkollinen vaikuttaja Anna-Maija Raittila kehotti neuvoa hakevia nuoria tekemään sitä, mikä on kivaa. Molemmat neuvot ovat viisaita. Kenenkään ei pidä pyrkiä vastuuttomuuteen tai tieten tahtoen laiminlyödä itsensä kehittämistä, mutta laskelmoimisen polku on kylmä tie. Jos teemme elämästämme vain nopeaa hyötyä saavuttavien suoritusten sarjan, hukkaamme matkalla jotain tärkeää – itsemme. 

Niilo Rantala on teologian maisteri, pappi, kulttuurityöläinen ja tamperelainen perheenisä, joka seuraa erilaisia kutsumuksiaan parhaansa mukaan. Opiskeluaikanaan Rantala toimi kaksi kautta teologian opiskelijoiden lehden, Kyyhkysen, päätoimittajana.