Teksti: Lukas Laakso

Avasin taannoin Policyssa rahapelaamista ilmiönä ja pyrin selittämään sen merkitystä kulttuurillisesti. Kyseenalaistin artikkelissa myös Veikkauksen ja Suomen rahapelijärjestelmän kyvyttömyyden ehkäistä rahapelaamisen varjopuolia. Aihe on pysynyt ajankohtaisena, sillä viime aikoina rahapelaaminen ja Veikkaus ovat olleet laajasti julkisen keskustelun aiheena. Syynä tälle on koronapandemian tuomat taloudelliset haasteet tapahtuma- ja kulttuurialalla sekä vuonna 2023 voimaan astuva arpajaislain uudistus. Hieman Veikkaus-kriittisenä tuntuu, että keskustelu on kääntynyt viimeinkin kohti oikeaa suuntaa. Useat poliitikot, peliongelmista kärsineet ja tavalliset tallaajat ovat avanneet suunsa ja kritisoineet avoimesti Suomen rahapelaamisen toimintamallia. Pyrin tässä artikkelissa avaamaan tätä hyvin ongelmallista järjestelmää. 

Kuten muidenkin addiktiota aiheuttavien hyödykkeiden osalta, myös rahapelaamisessa voi Suomessa valtio rajoittaa niiden tarjontaa, perusteena niistä koituvien ongelmien ehkäisy. Kuten Alko alkoholin suhteen, niin Veikkaus rahapelaamisen suhteen toteuttaa yksinoikeutta rahapelien tarjoamisesta Suomessa. Veikkaus on valtio-omisteinen organisaatio, joka ei tavoittele voittoa, vaan sen tuotot on suunnattu ministeriöiden kautta avustuksina erilaisille edunsaajille, jotka ovat muun muassa kulttuuria ja urheilua tukevia järjestöjä.

“Kärjistetysti voisi olettaa, että Suomen kaltaisessa sivistyneessä hyvinvointivaltiossa riittävä rahoitus kulttuuriin tai liikuntaan pystyttäisiin hoitamaan ilman pienituloisten peliongelmaisten vähäisiä varoja.”

Arkisella kauppareissulla jokainen meistä on voinut törmätä Veikkauksen mainokseen, jossa on mainittu mahdollisuus tukea rahapelaamisen avulla esimerkiksi nuorten liikuntaharrastuksia nasevan ”Suomalainen voittaa aina!” -sloganin kera. Tämän kaltainen ratkaisu vaikuttaa varsin solidaariselta: onhan parempi, että ongelmallisesta liiketoiminnasta saatavat tuotot on suunnattu hyvään tarkoitukseen voittojen käärimisen sijaan. Argumentti on kuitenkin ongelmallinen, sillä siihen sisältyy poliittinen valinta. Moni on varmasti lukenut lähiaikoina kulttuuri- ja tapahtuma-alojen ahdingosta, johon suurena syynä on Veikkauksen viime vuoden kehno tulos. Kärjistetysti voisi olettaa, että Suomen kaltaisessa sivistyneessä hyvinvointivaltiossa riittävä rahoitus kulttuuriin tai liikuntaan pystyttäisiin hoitamaan ilman pienituloisten peliongelmaisten vähäisiä varoja.

***

”Porsaita äidin oomme kaikki” kuuluu itselläni joululaulujen aatelistoon ja siitä aasinsillan rakentaminen Suomen rahapelijärjestelmään ei ole muuta kuin oman journalistisen ammattitaitoni ”fleksaamista”. Veikkaus on kuitenkin meidän jokaisen yhteinen äitimme rahapelaamisessa, ja meistä jokainen sen porsaita, halusitte tai ette. Nimittäin jo aivan taaperosta asti olemme väkisin altistuneet Veikkauksen mainonnalle ja kiinnostaville vilkkuville peliautomaateille esimerkiksi kioskeissa tai päivittäistavarakaupoissa. Veikkauksella on myös rahapelaamisen suhteen yksinoikeus mainonnassa, ja tässä meidän rakas Mamma-Monopolimme onkin onnistunut paremmin kuin hyvin. 

Tässä vaiheessa on hyvä huomauttaa, että tämän kaltainen systeemi ei ole globaalilla tasolla mikään normaali, vaan me suomalaisina emme vain tiedä paremmasta. Muistan, kun eräs yhdysvaltalainen ystäväni vieraili Suomessa ja kaupassa käydessämme hän tokaisi ”One thing I’ve been wondering is that why in the **** you have a casino in every single grocery store?”. Tämä kysymys laittoi itseni aika pahasti lukkoon, enkä yksinkertaisesti pystynyt tarjoamaan tähän loogista vastausta. Se kuitenkin löi vasten kasvoja systeemimme hullunkurisuuden ja omalla tavallaan paljasti sen, miten syvälle kulttuuriimme rahapelaaminen on lonkeronsa ulottanut. Tämä on ongelma, jota meidän sukupolvemme osalta ei valitettavasti pystytä enää tehokkaasti ratkaisemaan, mutta onneksi tämäkin ongelma on otettu käsittelyyn ja voimme elää siinä toivossa, että tulevat sukupolvet pystyisivät hoitamaan päivittäisiä asioitaan altistumatta rahapelaamiselle.

***

Palataan hetkeksi kysymykseen monopolista ja sen perusteista. Kysymys sen legitimiteetistä on nimittäin hyvin keskeinen koko rahapelijärjestelmän kannalta. Kaikille monopolia puolustaville joudun valitettavasti lyömään märän rätin naamalle ja toteamaan, että Veikkaus on epäonnistunut niissä periaatteissa, joiden pohjalta sen monopoli on oikeutettu. Veikkaus on osoittautunut jo pidemmän aikaa täysin kyvyttömäksi ehkäisemään peliongelmia ja hoitamaan niistä koituvia haittoja. Tällä lausunnolla en pyri kärjistämään tai mutuilemaan omia päätelmiäni, vaan sitä tukevat tilastot ja kyselyt. Esimerkiksi vuonna 2020 tehdyn THL:n kyselyn mukaan ongelmapelaajista 87,5 % pelasivat pääosin Veikkauksella. Peliongelmaisia on Suomessa noin 100 000 eli kyseessä on merkittävä ongelma.  

Tämän johdosta on varsin mielenkiintoista, että valtioneuvosto löi aiemmin tänä vuonna läpi arpajaislain uudistuksen, jonka tarkoituksena on vahvistaa Veikkauksen asemaa entisestään estämällä rahansiirrot ulkomaisille pelintarjoajille. Uudistus on kaikin puolin täysin järjenvastainen, eikä sillä ole muuta kuin poliittista arvoa. Ei tarvitse nimittäin olla Sherlock Holmesin tasoinen salapoliisi päätelläkseen yhteyden uudistuksen ja koronapandemian luomien taloudellisten vaikeuksien välillä. Uudistuksen tarkoituksena on täyttää vajetta valtion budjetissa estämällä suomalaisten pelaajien eurojen valuminen ulkomaille. Nerokkaasti tämä päätös on poliittisesti verhoiltu toimena peliongelmien ehkäisemiseksi ja pelaamisen valvomiseksi. Kysymys kuitenkin kuuluu, miksi tämä toteutuisi vahvistamalla jo valmiiksi epäonnistunutta systeemiä. Uudistuksen ainut positiivinen puoli on peliautomaattien sijoittelun uudelleenarviointi. Pidetään sormet ristissä, ettei tämä jäisi pelkästään arvioinnin tasolle.

“Voimme elää siinä toivossa, että tulevat sukupolvet pystyisivät hoitamaan päivittäisiä asioitaan altistumatta rahapelaamiselle.”

***

Loppuun varsin negatiivissävytteisessä artikkelissa on hyvä antaa toivoa paremmasta ja tarjota ratkaisuja. Huomautan kuitenkin ennen ratkaisujen tarjoamista, etten ole asioiden suhteen mikään oraakkeli, vaan kehityskohteeni perustuvat omiin tulkintoihini ja muutamien asiantuntijoiden mielipiteisiin. 

Helpoin ratkaisu on hyvä mainita ensiksi, ja se on yksinkertaisesti peliautomaattien ja vedonlyöntipisteiden poistaminen päivittäistavarakaupoista. Tällä tavoin pystytään vähentämään jatkuvaa altistumista rahapelaamiselle, ja näin ollen kasvattamaan kynnystä pelaamisen aloittamiseksi. Harvoin olen Hectorin kanssa eri mieltä, mutta peliongelmaisille tippa todellakin tappaa, ja jokaisella tulisi olla mahdollisuus olla altistumatta pelaamiselle. 

Toisena ratkaisuna kyseenalaistaisin vahvasti Veikkauksen ja etenkin sen aseman vahvistamisen. Tarjoan vaihtoehtona lisenssimallia, joka on käytössä muun muassa rakkaassa länsinaapurissamme. Lisenssimallin periaate on se, että mikäli Suomessa haluaa tarjota rahapelejä, pitää siihen hakea lisenssiä valtiolta ja maksaa siitä maksuja. Lisenssin hakija sitoutuu pitämään kiinni regulaattorin asettamista säädöksistä, jotka liittyvät esimerkiksi markkinointiin, pelihaittojen ehkäisemiseen tai pelaamisen eettisyyteen ylipäätään. 

Pohjoismaista Norja on tehnyt Suomen kanssa samankaltaisen päätöksen estää rahansiirrot ulkomaisille peliyhtiöille, mikä ei valitettavasti ratkaissut ongelmaa – päinvastoin. Bergenin yliopiston tutkimuksen mukaan blokkijärjestelmän myötä rahapelihaitat ovat kasvaneet Norjassa vuosina 2015–2019. Syitä tutkimustulokselle on monia, mutta mainittakoon niistä pelaamisen ja kulttuurin siteen vahvistuminen sekä blokkien kiertäminen helposti esimerkiksi VPN:n avulla, jolloin ihmiset pelaavat sivustoilla, joita viranomaiset eivät pysty valvomaan. 

Viimeisenä ratkaisuna näen yksinkertaisesti laaja-alaisemman keskustelun rahapelaamisesta, jonka seurauksena päättäjille kohdistuu paineita muuttaa tai korjata järjestelmää. Kyseessä on valtava yhteiskunnallinen ongelma, joten kannustan kaikkia suhtautumaan siihen sillä vakavuudella yleisessä keskusteluilmapiirissä.