EEVI NÄSÄNEN.

Kaikkihan tässä maailmassa on miesten keksintöä, ystäväni virkkoi minulle frankfurtilaisessa pubissa kesken oluenhuuruisen väittelyn.

Ymmärrettävä erehdys.

It’s a man’s, man’s world, laulaa James Brownkin, ja lurittelee ilmoille käheän luettelon kaikesta, mitä miehet ovat saaneet aikaan, aina autoista laivoihin, sähköön ja leluihin.

En epäile ystäväni uskovan, että naisten vähäinen edustus taitelijoiden ja tieteilijöiden joukossa johtuisi siitä, että naiset olisivat vähemmän innovatiivisia kuin miehet tai vain kertakaikkisen kykenemättömiä luovaan ajatteluun. Pitkä matka on kuljettu eteenpäin ajasta, jolloin Rousseau sanaili naisten olevan liian pinnallisia, heikkoja ja kerta kaikkiaan kykenemättömiä samantasoiseen järkiperäiseen ajatteluun miesten kanssa.

Sen sijaan hän etsi syypäätä patriarkaatista, miesten ylivallasta ja jyrkästi sukupuolittuneesta yhteiskunnasta, jossa naisille ei yksinkertaisesta annettu tilaa loistaa tieteiden ja taiteiden parissa. Ajatus naisten yliopistokoulutuksesta heräsi nimittäin vasta 1800-luvun puolivälissä, ja senkin jälkeen kesti vielä vuosia, että ajatus juurtui ja sai tarpeeksi kannatusta – esimerkiksi Suomessa naiset saivat oikeuden opiskeluun vasta 1901.

Onko siis ihme, jos potentiaaliset keksijänmielet eivät varsinaisesti lähteneet lentoon kuudensien synnytysten, tiskivuorten, hamekankaiden, espanjantaudin, vaeltavien kohtujen ja hysteriakohtausepäilyjen välissä, ystäväni päätteli loogisesti.

Hän oli ilahduttavan väärässä.

Naiset – tosin lähes poikkeuksetta etuoikeutetut ja yläluokkaiset naiset, joilla on ollut mahdollisuus koulutukseen – ovat saaneet aikaan merkittävästi asioita jopa aikoina, jolloin naisten vaikutuspiiriä pyrittiin systemaattisesti rajoittamaan. Mutta miksi niistä ei tiedetä enempää?

 

Peitenimiä ja varastettuja ideoita

Osasyyksi voisi ainakin mainita sen, että monet naispuoliset tutkijat, keksijät ja taiteilijat ovat historiassa joutuneet salaamaan sukupuolensa turvautumalla peitenimeen.

Esimerkiksi Mary Shelley julkaisi aikanaan Frankensteinin anonyymisti ja antoi miehensä kirjoittaa esipuheen, mikä sai ihmiset ajattelemaan, että aviomies oli teoksen takana. Eikä hän ole ainoa – Brontën sisarukset kirjoittivat romaaninsa miesten nimillä välttyäkseen tulemasta kohdelluksi ”vain naiskirjailijoina”. J.S. Bachin vaimon, Anna Magdalenan, on epäilty kirjoittaneen osan säveltäjän suurimmista teoksista.

Toisaalta historia suorastaan tulvii esimerkkitapauksia, jossa mieskollegat ovat joko vähättelemällä tai suorastaan varastamalla riistäneet kunnian naisten saavutuksista – pidettiinhän Mary Wollstonecraftiakin aikanaan epänaisellisena radikaalina, jonka ideat tasa-arvoisesta koulutuksesta näyttäytyivät valtaväestön silmiin silkkana vaarallisena hupatuksena.

Tiedemaailmasta tällaisia räikeitä tapauksia löytyy useita. Esimerkiksi englantilainen matemaatikko Ada Lovelace kirjoitti vuonna 1843 kuvauksen siitä, miten Charles Babbagen analyyttisen koneen, eräänlaisen teoreettisen tietokoneen, voisi ohjelmoida suorittamaan monimutkaisia matemaattisia yhtälöitä. Myöhemmin mieshistorioitsijat julistivat Lovelacen maanis-depressiiviseksi, mitä ihmeellisimpiin hallusinaatioihin taipuvaksi ja hänen työnsä epäkelvoksi kopioksi Babbagen ajatuksista.

1900-luvun alussa Henrietta Leavitt kehitti Harvardin yliopistossa teorian, jonka mukaan isompi tähti tuikkii hitaammin kuin pienempi (fyysikot kutsuvat sitä period-luminosity relationiksi, valtsikalaiset tyytyvät hyräilemään ”Tuiki, tuiki tähtönen”). Muutamaa vuotta aiemmin Nettie Stevens löysi kromosomien merkityksen sikiön biologisen sukupuolen määrittymisessä – aiemmin oli luultu, että siihen vaikuttavat pääasiassa esimerkiksi ruokavalio ja ympäristö.

Miesastronomit varastivat Levittiltä kaiken kunnian hänen teoriastaan, ja Stevensin miespuolinen kollega E.B. Wilson tuli itsenäisesti samaan tulokseen, jättäen Stevensin lähes kokonaan ilman tunnustusta. Aikamoista, eikö vain? Miksi tästä ei ole lauluja?

Listaa vastaavista tapauksista on surullisen pitkä.

Vuonna 1946 Yhdysvalloissa juhlittiin suurin menoin ensimmäistä sähköisen tietokoneen syntyä. Harmi vain, että yhtäkään naisohjelmoijista ei kutsuttu gaalaan.
Vuonna 1953 James Watson ja Francis Crick vastaanottavat Nobelin palkinnon DNA:n
rakennetta koskevista tutkimuksistaan, jonka he perustivat Rosalind Franklinin röntgendiffraktio-tutkimuksiin. He eivät maininneet Franklinia julkaisussaan. Watson ei kuitenkaan jätä Franklinia kokonaan ilman tunnustusta: ”Rosy olisi voinut olla melko upea näky, jos hän olisi ollut edes rippusen kiinnostunut vaatteistaan”, hän kiittelee muistelmissaan The Double Helix (1968).

Onneksi jotain muutosta on tapahtunut, vaikka vieläkään emme voi sanoa uivamme aivan kirkkaissa vesissä. Vuonna 2014 Whitney Wolfe, yksi deittailuappi Tinderin perustajista, haastoi työkaverinsa oikeuteen jouduttuaan luopumaan tittelistään sillä perusteella, että ”nuori naisperustajajäsen saa koko yrityksen näyttämään vitsiltä”. Maailman tunnetuin kirjailija J.K. Rowling joutui julkaisemaan Harry Potter -kirjasarjansa sukupuolen peittävällä taiteilijanimellä, koska epäiltiin, että naisen kirjoittama kirja ei olisi menestynyt yhtä hyvin.

Monet historiassa kaltoinkohdellut naistaiteilijat ja -tutkijat ovat saaneet myöhemmin
ansaitsemansa tunnustuksen. Ada Lovelace tunnetaan nykyään ensimmäisenä
tietokoneohjelmoijana, ja ohjelmointikieli Ada nimettiin hänen mukaansa vuonna 1971. Henrietta Levittin mukaan nimettiin asteroidi ja Kuun kraatteri. Mary Shelleyn Frankensteinia pidetään yhtenä kaunokirjallisuuden merkittävistä teoksista, joka vaikutti useiden eri tyylilajien syntyyn. Brontën siskosten teokset tunnetaan nykypäivänä ei vain naiskirjailijoiden teoksina, vaan ehdottomina kirjallisuuden klassikoina. Kryptoanalyytikko Joan Clarke esitettiin vuonna 2014 ilmestyneessä elokuvassa The Imitation game lahjakkaana koodinmurtajana, jonka työpanoksella oli merkittävä vaikutus saksalaisten Enigma-koodin selvittämisessä toisessa maailmansodassa. Aiemmin hänet muistettiin lähinnä epäonnistuneesta avioliitostaan kollegansa Alan Turingin kanssa.

James Brown oli siis auttamattoman väärässä laulaessaan It’s a man’s world. Maailma on aina kuulunut myös naisille, jopa silloin, kun se yritettiin kaikin keinoin estää.